Mistä se näkee unta? Voiko se tietää varpusista, voiko hiiristä?
Uneksii jostain itseään pienemmästä, autonomisesta asiasta jonka perässä juosta ja loikkia.
Että jos olisi jotain, joka olisi kuin lelu, mutta liikkuisi itsestään ja jonka voisi syödä.
Kesällä Tavu näki myyrän - siinä minä ymmärsin, että kyllä se tietää.
Kaikenlaista periytyy, sisällä huivikoreissa torkkuvien sukupolvienkin yli perityy kaikenlaista.
Mitähän ihmissuku kantaa nahkojensa alla? Luolamiehiä, leijonaäitejä, laihoja leipävuosia?
8 kommenttia:
Minusta tuntuu, että kannamme mukanamme jotain ikiaikaista viljelyviettiä. Se on ihme juttu. Joka kevät, kun maa sulaa ja se kostea, raskas mullan tuoksu seviää sieraimiin, on ihan pakko saada tunkea kädet multaan. Kylvöpuuhiin, tiedät kyllä.
Totta! Ja totta myös tuo; tiedän kyllä. Onkohan keräilyviettikin jotain geneettistä, perua metsästäjä-keräilijäajoilta?
Ihana Tavu! Ainakin kissat taitavat nähdä unia syömisestä ja juomisesta. Se on hauskaa, kun kissa alkaa lurpsuttaa kielellään unissaan.
Oi, on niin totta että meihin on rakennettu sisään vaikka mitä.
Minkälaisia unia sokeat näkevät? Onko niissä kuvaa, vai vain ääniä, tunnelmia?
Hanna; Tavu kans lurpsuttaa usein unissaan!
Anniina; hiton hyvä kysymys! Onkohan väriä?
Ihana kissa! On myöskin ihania kuvia blogisi täynnä Maijja :-) Toivon törmääväni sinuun Rovaniemellä käydessäni.
Mollamaija; kiitos, kissakin kiittää! Vedä hihasta, jos minuun Rovaniemellä törmäät :-)
Hih. En vain taida tunnistaa:-) Minulle on tullut nyt aikamoinen kissakuume, ehkä ehdin toivoa sellaista vielä joulupukilta lahjaksi.
Myös pikaista paranemista sinulle! Ja päivät täyteen joulun taikaa.
Lähetä kommentti