23.9.2008

Kotipäivä


Tänään ei ole luentoja. Sen sijaan pitkään nukkumista, pyykkäämistä, tiskaamista, imuroimista, uutisista järkyttymistä, tukka pystyssä kulkemista, villasukissa viihtymistä ja - voi ei - tiskaamista. Päivän alkuperäistä ohjelmaa myös, eli teetä ja taidehistoriaa.

Pikkuisen maalaamistakin.

Ja alanvalinnan harkintaa. Kuka idiootti enää uskaltaa olla opettaja? Minäkö? Olen ennenkin miettinyt, että tulinpa valinneeksi kapean tien. Joku toinen lukee tradenomiksi ja voi tehdä käytännössä melkein minkälaista työtä vain; melkein minkälaiselle työnantajalle vain; melkein missä paikassa vain, samoin monellamonella muulla tutkinnolla. Minun paperillani saa opettaa luokkaa, ja tulevalla paperillani kuvataidetta. Jee. Minä siis tulevaisuudessa vain opetan ja väistelen luoteja - aika k a p e a tie.

(tosin on Arja Koriseva ja Pelle Miljoonakin alun alkaen luokanopettajia, mutta silti)


Kaikesta huolimatta nyt loppuu pohdinta ja jatkuu raaka työ.


EDIT
Huomasin kirjoittaneeni tunnevoimaisesti ja epäselvästi. Työkentän monipuolisuus ja mahdollinen vaarallisuus ovat tietenkin kaksi eri asiaa, joita tulin nyt vaan yhdessä pohtineeksi.

4 kommenttia:

jori kirjoitti...

Ei hätiä mitiä=) Opena minäkin, mutta jos jonkin moisessa vallankumouksellisessa hihhulikaartissa - uudistamassa (ainakin omasta mielestä) opetuksen kenttää, intohimojen ja sydämenpalojen virittelijänä ja kaiken ihmeellisen ihanan ja kutkuttavan näkijänä ja kokijana. Vaikka kaikkea kaameaa tapahtuukin niin onneksi ympärillä hyörii 200 ainakin toistaiseksi ihanaa persoonaa. Nuorimmaiseni kysyi tänään, että ei kai äiti sinulle voi tapahtua tuollaista ja sanoin tyynnyttelevästi ja rauhoittavasti ei. Ainakin pitää uskoa ja luottaa, vaikkei maailmasta koskaan tiedä.

Jonna kirjoitti...

...ainahan voi ryhtyä laulajaksi!

hehheh.

maijja kirjoitti...

Jori; Niin - on siinä hommassa puolensa. Kuvailit ne puolet tosi hyvin, virittelijänä.


Kanerva; ei tällä äänellä! :S

Sanna kirjoitti...

Hei Maijja, häntä pystyyn! Luokanopettajan tutkinto on todella monipuolinen ja laadukas, sillä voi tehdä vaikka minkälaisia hommia. Vasta eräs tuttu ope ryhtyi K-rautaketjun aluepäälliköksi. Kyse on vain siitä, miten hyvin osaat itsesi markkinoida:) Ja siitä, että kun löydät sopivan työpaikan niin saat työnantajan vakuutettua, että ne ei pärjää enää ilman sua. Koko maailma on meille avoin!