29.9.2009

Ensilumipäivän aurinkopirtelö



banaani
omena
tammenlehtisalaattia
mangosose-piltti
lusikallinen tyrnijauhetta
pikkusen vaan selleriä
hiilihapotettua vettä

sur-rur -> glunk-glunk-glunk -> aaah.


Tyrnijauheen ostin luontaistuotekaupasta, oli halpaa (~2e pieni pussi) ja tuo helposti lisää makua ja energiapotkua. Sitä voi tietenkin laittaa myös vaikka viiliin, soppaan, puuroon... Vastaavaa oli myös karpaloa. Onko muilla kokemusta jauheista? Ideoita käyttöön?

Lumi tuli!


Katala kaveri, livahti paikalle kun minä vielä nukuin.

28.9.2009

Lisää kesämuistoja


25.6.2009

Tiistaina alkanut erikoinen irrallisuuden tunne jatkui myös eilen pyöräillessäni tehtaalta kotiin. Matkan varrella on vartioitu tasoristeys. Kyseessä on perin hiljainen teollisuusalueelle vievä ratapätkä, sama jonka yli aamuisin nostan pyöräni ja joka näkyy työhuoneeni ikkunaan. Ani harvoin näen radalla liikennettä.

Eilen risteyksen kellot alkoivat yllättäen kalkattaa ja puomit laskeutuivat alas. Hitaasti liikkuva valtavan pitkä tukkikuormainen juna alkoi valua minun sekä risteyksen toisella puolella odottavien autojen ja jalankulkijoiden väliin. Juna vaikutti loppumattomalta, kuuma ilma seisoi ympärilläni ja minä olin nälkäinen ja päivän töistä väsynyt, mutta jostain syystä harvinainen juna alkoi hymyilyttää minua. Junan viimeisen vaunun perässä seisoi tai oikeastaan vähän vinottain roikkui huomioliiviin pukeutunut likainen ratamies, varmaan vahtitehtävässä tällä lyhyellä matkalla.

Miehen näkeminen alkoi hymyilyttää minua vielä enemmän, enkä taitanut peitellä hyväntuulisuuttani. Seistä nyt junan perässä leppeän tuulen löyhyteltävänä kuin mikäkin lännensankari! Mies selvästi nautti puuhastaan. Hän äkkäsi minut jo kaukaa ja alkoi hymyillä vastaan. Yhtä tasaisen varmasti kuin mies lähestyi, meidän hymymme levenivät. Melkein kohdalla hän huusi kalkatuksen yli: "Pallaako puomisa punanen valo?" Vastasin huutaen: "Pallaa!" ja vieläkin me hymyilimme toisillemme.

Hän kysyi, koska kahden vieraan ihmisen on sopimatonta avoimesti hymyillä toisilleen ilman syytä. Sitten likainen ratamies huiskautti työhanskan verhoamaa kättään ja juna virtasi pois. Minä ja kertynyt pitkä autojono jatkoimme matkaa.

Vähän matkaa ajettuani huomasin Unkarista viimeisillä forinteilla ostetuilla housuillani leppäkertun. Se kipitteli ympäriinsä eikä ollut kyydistä moksiskaan. Lisäsin vauhtia, haastoin pientä matkakumppania ja se suojautui ilmavirralta lahkeen kurttuun. "Taskussanikin on leppäkerttu" sanoin - ja aloin tuntea oloni vajaaksi: kävin äänetöntä, yksipuolista keskustelua hyönteisen kanssa. Leppäkerttu pysyi housuillani miltei kilometrin taipaleen, sillä huomasin sen häipyneen vasta polkutraktorilla ajelleen pojan talon kohdalla.

-

Tänään olen töissä myöhään. Juuri ennen kotiin lähtöä kuuluu outoa huminaa ja ikkunasta katsoessani näen kiskoilla junan. Se lipuu ohi tukkikuormassaan ja perässä roikkuu huomioasuinen mies. Hymyilen näylle, sammutan tietokoneen, suljen kalenterin kannet ja lähden kotiin.

Pyörää kiskojen yli nostaessa ne tuntuvat lämpimältä jalkaa vasten.

26.9.2009

Yhtäkkiä


Aiemminkin on epäilyttänyt, mutta nyt -
noustuani herätyskellon kannustamana ennen yhdeksää viettämään lauantaipäivää pakastimen sulatuksen, suursiivouksen ja rauhallisen yksinolon merkeissä; huomattuani jääkaapissa tosiaan olevan selleriä, puolukoita ja lohta (muttei yhtään olutta eikä nakkeja); avattuani lopulta pikkuruisen pullon luomupunkkua ja murrettuani yhden palan 81% tummaa suklaata ja istuttuani onnellisen levollisena virkkaamaan kuoro-tositv:n ääreen
- se kristallisoitui:
olen kasvanut. Saatan olla jo aikuinen.

24.9.2009

24.6.2009

Viime kesänä tuli kirjoitettua paljon talteen. Ajattelin nyt kaikessa luomattomuudessani palata sinne: kolmen kuun taa ja kaatosateeseen.

- - -



Rankkasade yllätti minut eilen polkiessani tehtaalta kotiin. Suojauduin siltä matkahuollon oven edessä olevaan katokseen, paikkaan jossa yleensä puliukot kuseksivat, kupeksivat ja ovat sietämättömän aikatauluttomia.

Rankkasade yltyi, yltyi, yltyi. Vesi alkoi muodostaa reittejä asfaltoidulle pihalle, vuolaat virrat kiersivät bussilaitureiden kiveyksiä, etsivät paikkaa jossa kokoontua. Alkoi salamoida ja heti perään jyristä (vuosia sitten sanottiin: taivaan isä ajaa kottikärryillä), minä olin kärsimätön ja ärtynyt. Halusin kotiin; pois saarroksista, lämpimän päivän esiin kaivamasta, kuvottavasta hajusta.

Juuri kun sitä luulee sateen ja pauhun olevan kovimmillaan, ne yltyvät.

Salamoi ja jyrisi lisää, tuuli vaihteli sateen suuntaa tämän tästä ja sade tunkeutui katokseenkin, sen sivulla kasvavan syreenin juurelle kertyi iso lammikko, joka kokosi pinnalleen ruohonpätkiä ja maantiepölyä. Pintaa rikkoi lehvästön läpi putoavat pisarat, jotka tekivät lammikosta kuin alati muuttuvan kaleidoskoopin. Olin ollut sateensuojassa jo kaksikymmentä minuuttia. Aika seisoi.

Sitten lammikon pintaan tarttui hauraat siivet levällään oleva väritön perhonen, kiitäjä, joka sai hajanaisia ajatuksia poukkoilevaan mieleeni oudon idean: leikata ohuesta paperinenäliinasta perhonen ja laittaa se kahvikuppiin. Yrittää kahvin, saksien ja servietin avulla toisintaa yhden yöperhosen kuolintaistelu, kosteuden vangitsemat ryppyiset, lentokyvyttömät siivet.

Olin saarroksissa kolmekymmentäviisi minuuttia.

Myöhemmin, matkalla matkahuollon katoksesta kotiin koin outoa irrallisuuden tunnetta. Kuin olisin liikkunut elokuvan lavasteissa tai itse elokuvassa tai kuin muut eivät olisi minua nähneet. Nautin ulkopuolisen tarkastelijan roolistani ja tein mielenkiintoisia havaintoja matkan aikana. Yhden omakotitalon asfaltoidulla pihalla oli valtava lammikko - halkaisijaltaan ehkä kolme-neljä metriä - jossa pieni poika ajoi keskittyneesti polkutraktorilla tiukkaa ympyrää. Lapsen jalat olivat märät polveen saakka, tukka auringon vaalentama, polkutraktori punainen, shortsit vaaleansiniset. Kasvot mekaanisen ilmeettömät. Melkein kuin poika olisi pakotettu touhuun, kuin se olisi ollut suoritettava velvollisuus eikä vilvoittavan hupainen nautinto.


Illalla kotona ajattelin kahvissa uivaa serviettiperhosta. Mielikuva oli vahva, melkein huumaava ja aisteissa kokonaisvaltainen. Intiimi, täysin kaistapäinen ajatus. Minä en edes juo kahvia.

Ottaa pehmeä, hauras paperi ja kylmät, raskaat sakset
leikata hellästi ja vielä hellävaraisemmin
asettaa perhonen kuumaan
tuoksuvaan täyteläiseen kahviin

katsoa: vajoaako se tai meneekö kasaan tai luhistuuko
vai kelluuko oikeassa muodossaan,
meneekö hentoon naururyppyyn niin kuin mummuni iho
näyttääkö oikealta
perhoselta kiitäjältä yökköseltä

21.9.2009

Luomattomuuden tuskaa


Elän outoja aikoja. En näe sanoja, en kuule kuvia.

Mielialassa on itsetutkiskelun myötä surua. On hurjaa intoon lietsontaa ja sitten itsepettymystä. Lievää itseensä ärsyyntymistä. Tuntuu, että en havainnoi; aisti; ime. Jotenkin en vain huomaa. Löytyy aloituksia: hätäisiä sointukulkuja, puolittaisia maalauksia, hajanaisia lauseita, pipojakin kaksi kesken, on aikeita ja hyviä ideoita. Teot ovat hauraita.

Kuuluu katkerantyyntä tylytystä:
En ole runoilija.
En liioin kirjailija enkä kirjoittaja, en edes kirjoittelija.
En suolla Kuvia.
En ole valokuvaaja, mikään kuvaaja,
häävisti kuvittelijakaan.
En ole muusikko: en osaa tehdä musiikkia.
En ole käsityöläinen.

En ole runoilija.


Mien poka ole palijo mikhän.
En ainakaan mikhän tuottelias missään.


Näitäkin tunteita tarvitaan, tiedän, ja pohjimmiltaan tiedän myös tämän: olen kaikkea, mitä haluan olla. Olen kova luu.

- ja kas! Mikäs jono tuolta tulee!
Tulee kirjaimia, kuvia, lihavia lauseita, juuri oikeanlaisia valaistusolosuhteita, pirteitä värikyniä, puikkoja, pilkkuja sekä pensseleitä, sanoja ja sointuja. Tervetuloa.

15.9.2009

Tiistai / pirtelöt kovenee


Mallallakin näin ruusunmarjat. Niille täytyis keksiä jotakin, samoin pihlajanmarjoille. Paljon on muutakin syömätöntä ruokaa tuolla kartanolla! Alkukesästä kokkailinkin kaikenlaista mm. maitohorsmasta ja voikukista. Vieläköhän nokkonen on satokelpoista?

Iltalenkin päälle saunajuomana taustalla näkyvä pirtelö. Tässä aletaan jo liikkua HC-osastolla näiden pirtelöiden suhteen, mutta epäilijöitä kehotan koettamaan.

paljon tuoretta puolukkaa
mustaherukoita
banaani
lehtikaalta
tammenlehtisalaattia
selleriä
hunajaa
hiilihapotettua vettä

13.9.2009

Jalkautuu Rovaniemelle, osa 4: Rovaniemi-sunnuntai


Aamupäivällä polkaisin Pöykkölään sadonkorjuumarkkinoille, missä pistin melkein kympin haisemaan: nauriit 2e ja samalla hinnalla valtava nippu basilikaa, pari litraa puolukoita neljällä eurolla ja euron lehtikaalikimppu. Olisin ostanut kesäkurpitsoita, mutta niitä ei tuntunut kukaan myyvän! Niska väärässä saa kantaa kesäkurpitsaa kaupasta, sillä minulle se ei ole mikään mauton kopio kurkusta, vaan ruokavalion kulmakivi.

Sitten vihreistä raskas laukku olalla kotiseutumuseoon, jossa olin hartaasti ja kauan. Savusaunan ovella kuiskasin, tiedä sitten mille tai kelle: "vie minut takasin" ja kerkesin jo miettiä, että mitä jos tulen tosiaan teleportanneeksi itseni menneisyyteen - että tulenkohan koskaan enää takaisin ja että saankohan kameran matkaan.


Turhat huolet, en päässyt pois huikealta 2000-luvulta.





Menin vielä Arktikumiin, missä verkkokalvoille rävähti Rovaniemi ennen ja jälkeen tuhon. Filminpätkässä miehet jälleenrakensivat ja naiset paistoivat leipiä pommitettujen taloraunioiden seasta nousevissa piipuissa.

Tänään kaupunki on tullut iholle ja ihon alle, sydänalaan ja silmäkulmaan.


Jalkautuu Rovaniemelle, osa 3: ilmaisbussimatka Yläkemijoelle


Paikallislehteä lukemalla löytää monenlaista ohjelmaa, jolla kohentaa bingon ja toton luomaa eläkeläisimagoa, mutta kaikkea sitä tosiaan keksii; lähteä ilmaisella bussikyydillä Vanttauskoskelle polttamaan aikaa kylän myyjäisiin. Yhteislauluhetkeen mennessä uhkapelitarjonta oli tarkastettu (kaventunut kylän lasten järjestämään ongintaan ja aarteenetsintään - osallistumista harkiten kysyin kyllä mitä voi voittaa, eikä haisuliksi pukeutunut mukelo tiennyt ottaako todesta vai ei joten en osallistunut) ja muurikkalätyt syöty, joten teimme omatoimiretken vesivoimalaitokselle.

Vanttauskoski on kaunis sana. Tuntuu suussa laiskalta, niinkuin meidän päivämme siellä. Takaisin myyjäisiin maleksittuamme lapsikuoro lauloi 'on syksy niin ihmeellinen' ja mieli vielä vyöryi Kemijoen vesimassoissa.




Lisää raukeaa, vähän turhauttavaakin aikaa ennen kuin bussi halkoi vähän erämaata ja vei porukkamme Ulkujoen myllylle, missä sitten makkarat tirisi, muistelot raikasi ja sitä rataa. Aisteille puoli kouraa puolukoita, pappojen lapinmurretta, lämpiävän savusaunan tuoksua, harteille hiljokseen satavia keltaisia koivunlehtiä. Kotimatkan nuokuin raskain, unisin luomin. Oli mukava, aika hiton outo reissu.

11.9.2009

Terveisiä Stannalle, 2


Joskus on tullut huudeltua kantta tuohon teepannuun täällä blogissa, sisko sattui löytämään yhden ja kato nyt! Kansi on ihan hyvä! Ei tipu läpi.

Tosin toivon pannun pääsevän pian eläkkeelle, sillä väsään keramiikkakurssilla juurikin teepannua. Ei sillä, että kaipaisin haastetta . . .

6.9.2009

Jalkautuu Rovaniemelle, osa 2: Mäntyvaaran Ravit


Ensikertalaisen, hevos- ja ravitiedottoman totoajan vinkit:
- pienellä panoksella, isolla riskillä, suurella sydämellä.

"Nimistäkö sie pelaat?" kysyi hymyilevä totonainen, "joo nimien mukkaan pellaan" vastasin. "Tämä kaksikkopeli onkin aika vaikea, kun pitää kummanki osua..." totonainen tähdensi ja mielessä kirosin typeryyttäni. Massin Kuva petti, samoin Spender Brave ja Steam Train (luotin siihen!). Seuralaiset nostivat parin euron voittoja helpoista peleistään. Taustalla soi Hummanihei ja Tulin voittamaan.

Sitten: lähtö yhdeksän, viimeinen toivo! Pelattu sitä hemmetin kaksikkoa euron panoksella, numeroille 4 ja 6. Viimeisellä suoralla tiukka jännitysnäytelmä joka päättyi Almond Jackin ja Bugs Bunny Hillin riemuvoittoon! "Eikö ollukki aika hyvin enskertalaiselta?" kysyin tiskillä ja totonuorukainen myönteli nostaessaan tiskille kahdeksantoista euroa ja sentit päälle.

Kotona kokonainen rivi tummaa suklaata kaula kenossa kohti kattoa nauraa hohottaen, uraa uhkapelaajana tai sijoitusneuvojana harkiten.

4.9.2009

Jalkautuu Rovaniemelle, osa 1: Marjaretki


"Hei, mää lähin ehtimään mehtää, niin ja puolukoita, oonkohan menosa oikiaan suuntaan?" kysyin ostaessani vichypulloa taajamakioskipubista. Oli yllättävän kuuma syyskuinen torstai. "No kyllä sielä ainaki mettää on! Hehe. Euro ja yhdekänkymmentäviisi." myyjä vastasi metsänmäärään väsyneesti naurahtaen. Nousin takaisin satulaan ja kilometrin verran myöhemmin esitin saman kysymyksen tienlaitaa kulkevalle mummolle: "Jaaaaa... niiiin... niin puolukoita? Kyllähän se tämä Ranuantien varsi on ihan tunnettu, että mehtää riittää, mutta puolukoita... nehän on jokaisella ne omat paikkansa, emmie siitä niin sitte..." hän vastasi ystävällisesti, mutta mättäitään varjellen. Nousin takaisin satulaan ja leppeä tuuli selässä antoi vauhtia matkaan, jota tein iloisin mielin, sopivia metsiä silmäillen. Ja löytyihän se, puolukka- ja mustikkavarpuja notkuva palsta, jonka satoa kävin korjaamaan. Mutta eipä siitä sijainnista enempää... nehän on kullakin omat paikkansa :-}

Paria litraa ja evästaukoa myöhemmin poljin Kemijokivartta kotiin. Oli kaunis, toimelias torstai.


ps. huomasitko, että ylimmässä kuvassa on maailman pienin ja pelokkain sammakko?

2.9.2009

Kohtaamisia


Näin viikonloppuna parvekkeella patsastellessani kadulla kulkevan nuorehkon miehen, jonka tunnistin naapurikseni. Heilautin jäykästi kättä ja hän teki samoin, varovasti hymyillen.

- - -

Tapaan miekkosen toisinaan rappukäytävässä. Hän on aina ystävällisen oloinen, tahtoisi ehkä vaihtaa jonkun harmittoman sanan, päivitellä säätä tai lohkaista jotain hauskaa. Tunnelma kohtaamisissamme on poikkeuksetta kolkko, kaurismäkeläinen ja kaikessa välittömyydessäänkin kankea. Tapahtui viime keväänä:

Olin ähräämässä itseäni, rinkkaa ja lukuisia kapsäkkejä tohinalla ulos asunnosta, kun kohtasin naapurin miekkosen. "Jaahas, oletko lähdössä kotiseudulle?" hän kysyi kantamuksiani silmäillen, virallisella äänellä ja minä vähintäänkin samanlaisella vastasin: "En, vaan ensin Kemijärvelle ja sitten Budapestiin." Tuli ontto hiljaisuus. Miekkonen halusi vielä puhua, toisaalta mitään puhuttavaa ei ollut. "Asunnostasi kuuluu päivisin herätyskellon pärinää" sanoin totuudenmukaisesti, mutta lähinnä täytteeksi hataraan keskusteluun. "Voi hyvinkin olla. Kellot ovat ehkä väärässä, tarkistan asian, on saattanut olla sähkökatko..." miekkonen alkoi rentoutua ja kertoilla kelloistaan, mutta silloin puhelimeni soi saapuneen kyydin merkiksi. "Nyt minun täytyy mennä" keskeytin, ja jätin hänet noin vain seisomaan.

- - -

Eilen rappukäytävässä, naapurin miekkosen oven kohdalla kuului vaimeaa ysärityttöpoppia. Pysähdyin oven kohdalla, kuuntelin hetken ja astelin loppumatkan kotiin hymyillen.

1.9.2009

Kuva-arvoitus / pirtelö / olen taas Lapissa

Mitä kuvassa on?













v: "pientä pintaremonttia" siltä siisteimmältä nurkalta.




Pirtelössä reilu kourallinen salaattia, desin verran kohmeisia mansikoita ja toinen tuoreita puolukoita, puolikas banaani, nesteenä hiilihapotettua vettä. Mahottoman hyvvää! Tuli jäädäkseen. Nirsoimmat saa lisätä vähäsen hunajaa.

* * *

Kaikki alkaa olla järjestyksessä, pikku remontti valmiihko, huonekalut heitelty uuteen uskoon, olo hyvä, raikas. Vain salaattilinko ja kaukosäädin unohtuivat! Pääsinpä vähällä.