23.6.2009

Juhannustaikoja

Olen lapsuudenkodissani, jo vuoteessa, mutta nousen puolen yön aikaan ja pukeudun kevyesti. Laitan jalkaan isäni saappaat, minulle aivan liian isot ja siksi nopeat puettavat. Liikun usein isäni saappaissa.

Pihalla on kaunista. Ilma on viileää ja se tulee kerran jo peitoissa käyneelle iholle asti. Lompsin saappaissa etupihan halki, muutama vuosi sitten puretun leikkimökinpaikan ohi, maailman parhaan rengaskiikun vierestä tuttuja männyn juuria väistäen, pihlajan oksain alta. Tällä maalla minä osaan kävellä vaikka sidotuin silmin, vaikka tukevasti päihtyneenä, unissani. Älkää ikinä viekö tätä minulta!

Astun pienen elämäni tärkeimmälle polulle ja mietin: onko se minä joka olen kasvanut vai laahaako kuusi oksiaan alempana? Mää täsä, mää joka tunnen teijjät, kuiskaan. Luottakaa minuhun. Minä olen tämän palstan jokainen poimulehti ja nokkonen, minä olen aina ollut tässä ja katsonut kuinka kasvit sopeutuvat toisiinsa. Nyt ne antavat myöten minun allani, mutta ihan pian saappaiden alla nöyrtyneet heinät ovat taas pystyssä, ovat ihan kunnossa.
:kielo:
:niittykellukka:
:ahomansikka:
:metsäkurjenpolvi:
:metsäorvokki:
:niittyleinikki:
:mesimarja:

Ihan tavallisia unia. Aamulla tyynyn alla: nippu nahistuneita kukkia. Mutta sitä taikaa - sitä on Suomen kesässä, haavan huminassa ja kosteassa kortteessa. Kotipihassa.

11 kommenttia:

Pellon pientareella kirjoitti...

Ihana kirjoitus, ihanat kuvat. Tuollainen paikka, joka on sydämessä, on kallis.

himalainen kirjoitti...

Minä olen tämän palstan jokainen poimulehti ja nokkonen... voi että, kun kirjoitat kauniisti kesää ja muistoja. Uudessa kesässä on kaikki menneet kesät aina läsnä, ne herää.

Täytyy lukea vielä ja vielä, kiitos.

Kukkaset myös ihania. Voi että.

Parolan asema kirjoitti...

Kuulostaa taianomaiselta paikalta, sellaiselta jossa menisi vaikka sokkona pelkkien tuoksujen ja varjojen mukaan kompuroimatta. Kauniita taikoja, itse näin nuorempana unta aku ankan mustasta pekasta kun kokeilin samaa taikaa, mutta oli siinä silti juhannustaikatunnetta. Kaunis kirjoitus.

isoinpapu kirjoitti...

Ihana kirjoitus! Juuri tuo himalaisen mainitsema: "... jokainen poimulehti, jokainen nokkonen" iski herkkyyshermoon kuin salama.

Ja nyt, pakko ekrtoa vaikka tämä ei ole kovin koskettava tai herkkä juhannustaikajuttu:

Äitini kyseli muinaisena juhannusaamuna mitä unia olin nähnyt yrttikimppu tyynyn alla. En muistanut mitään. Kysyin samaa äidiltä joka samalla alkoi etsiä kukkiaan, ja kehveli, tyynynsä alla olikin terveysside (käyttämätön huom huom). Meitä nauratti.

violet kirjoitti...

Minä kiittelen myös tästä tekstistä. SE sama lause minuunkin pamautti oikein kunnon tunnelmat.
Minäkin kuljen isäni saappaissa aina kun voin. Pitkään aikaan en ole voinut.

Henni kirjoitti...

Kirjotat tosi kauniisti. Mulle tuli hirmu hauras ja hyvä mieli tätä lukiessa. Rupesin miettimään mikä on mulle yhtä tärkeetä. Pidä tuosta kiinni.

Maija kirjoitti...

Tämä oli ihana postaus. Kiitos tästä.

Killisilmä kirjoitti...

Hienosti ja ja koskettavasti kirjoitat tärkeästä paikasta ja olemassaolosta noin ylipäätään... ja suomalaisesta kesästä. (Välillä ihmettelen mikä tuo mokoma kesä oikein on...)

Tiina Tee. kirjoitti...

Kaunista.


Minäkin juhannuksena kuljin isän saappaissa ja äidin hatussa. Ja mietin, että lapsuuden kodin kun aina saisi pitää, niin löytyisi aina sellainen turvapaikka tästä maailmasta. Kun on huidellut maailmalla ja asunut ties missä, on tuntunut silti aina, että on jostakin kotosin ja kuuluu jonnekin, kun on se yksi paikka, jonne voi aina palata.

maijja kirjoitti...

Kiitos, kiitos kehuista! Mukava kuulla, että sain tunnelman tarttumaan.



Parolan asema; mikäpä siinä, Musta Pekkahan voisi olla ihan hyvä sulhanen ;)

Isoinpapu; Hehee! Kiitos päivän piristyksestä! =D

Jutta kirjoitti...

Mahtavan epätodelliset värit kuvissa. Ja kirjoitat tosi kauniisti :)