9.10.2009

Tämä on pitkä, rehellinen, ahdas- ja raskasmielinen teksti


Kummasti on samaa vuodesta toiseen. Lokakuu 2008:


Lokakuu on lempikuukausiani. Aivan ihana! Tänään keho vaati lisää unta, liian pitkät päivät vievät veronsa. Ei harmita eikä hävetä tms. Hyvä vaan. Nukuin klo 12 asti, sitten saunasin ja keitin kaalikeittoa ja kävin ihan turhan kirppisreissun. Oudon haikea olo, vaikka kaikki on hyvin. Tätähän syksy on. Sitkeää halua nukkua, virkata ja kuunnella Sir Elwoodin hiljaisia värejä.

-

On ihan älytön kiire ja kuri. Yllätän itseäni jatkuvasti; näinkö uuras olen? Ja näin v*n akateeminen? Olen ihan tiede, haloo. Silmät on väsyneet.

-

Kyllä huomaa, että on lokakuu. Vetää matalaksi, kyllä sen huomaa. Kalenteri paukkuu, pyörät pyörii vaan ja lisää vaan ja kohta keskipakoisvoima pakottaa pois? Aijai, olen vasta 23 ja nyt jo näin nurkassa.

-

Kurssilla kulttuurikonflikti ja takkiin tarttui yksi ihmistakiainen, luennolla luennoitiin jänisliimasta elitistisesti tuhahdellen. Ei jaksa. Alkaa ykskin kurssi, joka on aika way-out-there. Oon liian nuori tähän, oon liian nuori tähän, oon liian nuori tähän, oon liian nuori tähän

-

Jaksan jo huomattavasti paremmin.


Tänä vuonna allekirjoitan saman, mutta en vain löydä sanoja. Päiväkirjamerkinnät ovat vähäisiä ja lomakorttimaisen kuvailevia: 'Satoi lunta, näytän taas vanhalta, menenkin pohjanmaalle vasta torstaina', vailla tunteiden verhoamista mielikuviksi tai raportoinnin eleetöntä eevakilpimäisyyttä. Ehkä yritän liikaa pakottaa sanoja ulos ja niistä herkimmät, kuvailevaisimmat pelästyy?

Suokaa anteeksi raskasmielisyys.
Kaaduin eilen pyörällä ja menetin hetkellisesti kommunikaation polveeni. Tänään olen rampa ja viluinen sekä lisänumero: mahatautinen. Toipilasviihteenä kaksi kepeää dokumenttia, toinen teiniaborteista ja toinen tulevista ympäristökatastrofeista. Hoidossa on kaverin kissa, joka sinkoilee kaiken taustalla ja jolle vähintäänkin mielenkiinnottomasti välillä ärähdän EI!:n. Päivän saldo: avasin word-dokumentin yhdelle useista työnalla olevista esseistä, siis nimesin yhden tyhjän tiedoston. Lisäksi avasin suklaalevyn ja hörpein kulmat rutussa viiniä suoraan pullosta. Tämän kaiken olen tehnyt huonossa asennossa tietokoneen edessä kyyhöttäen. Sitten vielä tämä neronleimaus - lukea vanhoja päiväkirjoja tällä mielellä! Kiesus, kuin en yhtään osaisi ennakoida itseäni.

Nyt olen siis rähmälläni tylsyydessä ja surkuttelen itseäni. Olen rampa, mahatautinen ja vallitseviin talvisiin olosuhteisiin sopeutumaton - joten sallittakoon.

16 kommenttia:

Malla kirjoitti...

Nyt sanon jotain niin kliseistä, että itteäkin ärsyttää, mutta sanon sen silti.

Kyllä se siitä.

ElsaIlona kirjoitti...

Voi sinua. Vähän sympatiaa täältä, josko se hiukan auttaisi.

Niin, ja pään silityksiä, näyttää siltä, että niitä nyt tarvitaan.

isoinpapu kirjoitti...

Minulla tuo tunnelma taisi olla viime kuussa. Väsyy, ei innostu, kuopassa, tyhmää. En kyllä kaatunut pyörällä, mutta aloin potea jotain ihme vilja-allergiaa, enkä siis voi vieläkään syödä lempiruokaani, leipää.

OIkea vatsatauti on kyllä kamalampi kuin vain allergiaruikuli.(Aika karskia tekstiä).

Minä täällä puin nyrkkiä puolestasi, tai jotenkin empaattisesti. Mutta silleen, ei terhakasti vaan puolihuolimattoman painokkaasti. ( Nyt kyllä kielenhuolto älähtää, mutta en jaksa korjata hitaan mielen tuotosta).

Mutta hei, ensi kuu voi olla paljon parempi. Mulle yhtäkkiä onkin. Niin voi käydä!

Liivia kirjoitti...

Ihana otsikko!

Olet raskasmielisenäkin niin hauska. Sun ystävät saavat taatusti seurassasi aina postiivisen latauksen. Minä ainakin joka kerta täällä käydessäni.

Lokakuu ON hyvä kuukausi. Vaikka JO näkyi joulujutut kaupoissa, hirveää lokakuun raiskausta!

Maija kirjoitti...

Liivia on ihan oikeassa sanoessaan, että olet raskasmielisenäkin hauska. Toivotan piristystä ja iloisempia ajatuksia! (Vaikka toisinaan sitä pitää vain rypeä tylsyydessä ja pahassa mielessä. Mutta sairaana ei silti ole hyvä olla.) Paranemisia!

violet kirjoitti...

No meinasin heittää minäkin että kaksi viimeistä kappaletta ovat niin hillitöntä tekstiä..kaikesta huolimatta.
Siis tajuan sen sävyn kaiken alla, takana, mutta onko se sitten ironiaa vai onko se mitä mutta hyvin osaat kuvailla.
Olen varma että nauraisin itteni pikku paloiksi seurassasi. (Vaikkei se ihmisten "hauskuuttaminen" ole mikään itseisarvo eikä siihen kenenkään pidä pyriä etkä pyrikään...voi jessus mitä tää selittää...)

Katja kirjoitti...

Minäkin nautin kirjoitustavastasi, ei sulla näytä olevan ainakaan tämän kirjoituksen perusteella sanat hukassa. Tosin hyvä minunkin mitään sanoa, jossain kohtaa yliopistolla heitettyä kolmen vuoden hukkareissua kadotin sanat niin että yksinkertaisimman kirjoituksenkin laatiminen on nykään yhtä ahdistusta. Mutta siis, kiire ja sairastaminen ovat aika takuuvarma tie surkeaan oloon. Pikaista paranemista sinnepäin! Ja kiitos ihanan rehellisestä tekstistä, se muistutti olemaan vähän ymmärtäväisempi omalle lokakuun tunnelmalle.

Sanna kirjoitti...

Rakastan pitkiä ja raskasmielisiä tekstejä. Kirjotan jonakin päivänä itsekin sellaisen.

"Haikea olo, vaikka kaikki on hyvin." Niinpä.

Kävin keskipohojammaalla ja asemalla ajattelin sua.

kitti kirjoitti...

Täytyy kommentoida kerrankin vähän.
Olen hetken aikaa seurannut blogiasi haltioituneena. Miten joku osaakin ilmaista itseään noin taitavasti, raa'sti, herkästi.

Blogisi saa vereni kiertämään hieman paremmin täällä toimiston kovassa valossa aamuteen äärellä. Kiitos siitä :)

Voimia lokakuuhun. Elämässä ihaninta on vuodenKIERTO.

Peppi kirjoitti...

Täytyy nyt taas muutoin aika hiljaisena lukijana jättää viesti ja kiittää ihanista ja osuvista teksteistäsi ja kauniista kuvista, voi kun kirjoittaisit vieläkin useammin!

Jouduin äsken selailemaan myös Heitteillä-blogisi läpi ja lokakuinen loskapäivä parani heti:)

jeera kirjoitti...

Ah, sinäkin, fiksu, filmaattinen, akateeminen, herkkä ja luova. Tätä on elämämme oi sisko!
This too shall pass- joku sanoi.

Anniina kirjoitti...

Voihan, parempaa oloa sinne. Matalapainetta my;s t''ll', eik' n'pp'imist;k''n toimi. Voihan ry;k'le.!!!

14a4:n Hanna kirjoitti...

Nauroin ääneen tuolle "olen ihan tiede, haloo" -toteamukselle. Siltä itsestäkin tuntuu. Eikä vain lokakuussa.

Toivottavasti olet jo vähemmän rampa, viluinenmahatautinen ja kirjoitat pian lisää! Tykkään jutuistasi tosi kovasti.

maijja kirjoitti...

Malla; Kyllä :)

ElsaIlona; kiitos! Noita tarvitaan aina.

isoinpapu; että oikein nyrkkiä puit! mahtavaa! Sen täytyi auttaa! En toivo vielä ensikuuta, lokakuu on lempparini.

Liivia; eikä miten kauniisti sanot! Kiitos. Lokakuu on PARAS kuu, useimmiten.

Maija; kiitos! Piristys, hmm, ehkä - iloisemmat ajatukset ainakin näiden kommenttien jälkeen, ja sairaus on poissa.

Violet; On ihanaa kuulla olevansa jonkun mielestä arveltavissa hauskaksi, oikea kunnia. Joskus kyllä tuntuu, että saan ihan hauskasti lohkaistuakin (niinkö esim kun kaverini kutsui takkiaan vihreän värin vuoksi nimellä 'selleri' (kyllä, takilla nimi) niin kysyin, että onko se oikein best-selleri. hehee, itseä nauratti ainaki).

Katja; mulla onkin ongelmana kirjoittaa tieteellistä tekstiä :( Siinä touhussa varsinkin sanat katoaa niin ettei näy kuin loittonevat selät! Ole hyvä - rehellisyys maan perii, vai miten soli...

Sanna; Sinun pitkää ja raskasmielistä odottaessa, sillä minäkin pidän niistä! Kurjuudella mässäily on toisiaan herkkua.

kitti; Kiitos ihanista kehuista! Minä toivon osaavani olla juurikin raaka ja herkkä, tuli hyvä mieli kun käytit noita sanoja. Kiitos myös ekasta kommentistasi - lisää odotellen :)

Peppi; Kiitos! Toivomus rekisteröity, mielelläni kirjottaisinkin useammin, mutta nykyinen elämänrytmi vie miestä. Kerta viikkoon on joku sisäsyntyinen minimi, kauemmin poissapysytellessä tulee jo ikävä..!

jeera; niin sen täytyy olla: elämää. Sisko-sanan käyttö on muuten ihanan lämmittävää, siitä tulee mukava olo.

Anniina; voevoe! Hei, kuule: nauti mataluudesta ja mässäile surkeudella, niin se on ennen pitkää ohi!

14a4:n Hanna; Parannuttu on, onneksi. Kirjoitan - sen lupaan vähintäänkin itelle :)

minja kirjoitti...

Sä osaat vaan kirjottaa niin taitavasti! Jään aina sanattomaksi näistä teksteistäsi.

Lämpimät sympatiat täältä oloosi. Seuraava päivä on yleensä aina vähän parempi, kunhan ensin saa purkautua.

Jaksamisia!

Parolan asema kirjoitti...

Tämä pisti niin nauramaan, mietin hetken että onko oikein nauraa mutta sinä saat kirjoituksillasi raskasmielisyydenkin kuulostamaan hauskalta, piti lukea kaksi kertaa, toisella ääneen.

On niin päiviä jolloin tuntuu että tyhmää tulee joka tuutista, mitä tässä tulikaan ajateltua. Ja sitten se seuraava päivä tai sitä seuraava saa kaiken paremmaksi uudessa valossa, pystyy juuri siihen kaikkeen mihin on luullut (muttei hetken uskonut) pystyvänsä. Halaus auttaisiko? Ehkä kaikki pitääkin välillä saada ulos oikein urakalla että voi ottaa lisää vastaan, silityksiä tekisi mieli antaa kuten moni muukin.