Ensimmäisen kesän viimeiseksi matkaksi jäi 585 kilometrin taival.
Varhain lokakuisena lauantaina lähdimme matkaan sieltä, missä on yllä huiman korkea taivas. Ranualla tankatessa muuan mies kehaisi autoa. Kysyi onko se oma ja minä sanoin "on, ihan oma" ja vähän malliksi siinä tarkastin öljyt. Oikein sopivasti oli öljyä ja pian matka jatkui. Meidänpä vapautta vaarat on nää, meidän on laulua lahtien pää!
Vein auton sinne, missä olen mieli palaen kuunnellut korpeimme kuiskintaa. Missä keltaisen talon taival lie hankala - olkoon vaan! Nyt minä keltaisella autollani ohitin sen, sillä siellä kolkasssa synkeän syntymämaan pirttimme piilee paikoillaan. Päivä Kainuussa kiiruhti pimeään saakka, ennen kun starttasimme päin pitkiä viivasuoria metsätaipaleita.
Musta maisema vaihtoi tatsunan lyhtyjen valossa asuaan. Yksi tietty peltoaukea tuo aina tunteen omalla maalla olemisen alkamisesta, se on merkki perille pääsystä vaikkakin kaukana kotoa. Ohitettiin se. Nähtiin rannat viljavat virtain kahta puolta, auto rohkea reima horjumaton minusta piti huolta ja sitten, kuin yhtäkkiä, oltiin kotona.
Ei mennyt kuin yksi päivä ja puoli pussia lakritsia.
---
Talven ajan keltasirkulla on allaan mummulan muistojen mainio manner. Se on uinunut nyt kuukauden, ja jo on kerenneet linnut paskantaa päälle, sukulaismiehet kolkutellen pellit kovaksi todeta ja minulle ehtiä ikävä. Ei liene ihme 4600 yhteisen kilometrin jälkeen.
9 kommenttia:
kylläpäs kirjoituksesi osui tämän syntyperäsen kainuulaislikan sydämmeen. kaunista. ja mikä kosla! tuommoisen tahdon! :)
niin mainiota, niin mainiota maijjaa tämä postaus ü keltanen unelma on siis kesäkaara. varmaan ehtii ikävä monta kertaa ennenku talvelta taittuu taas niska ja pääset rattiin?
Eihän tuollaista ole enää olemassakaan! No on, näköjään. :)
Ja teksti on upea!
Ja kakusta kiitos! Onnea neljännelle.
heikku; terveisiä syntyperäselle. Mulla on sydän jo lapsena lämmennyt Kainuulle :-) Aika pitkään muun muassa ajattelin, että muutan isona Suomussalmelle!
Marge; iloinen kiitos! Kesäajossa vaan, ainakin näin alkuun. En oikeastaan tarvi talvella autoa, ja sen pitäminen tulisi vähän kalliiksikin. Nukkukoot siis kesää odotellen.
Ilse; on, on! Ja se on mun! Kiitos Ilse.
Niin herkullinen kirjoitus :) Kiitos, kun otit kyytiin jälleen kerran. Tuli mieleen kaksi kesää Skodan kanssa. Se taisi olla tuollaista, silloin minäkin osasin katsoa öljyt. Nyt en ole pellin alle kurkistanut vuosiin. Eikä autokaan ole niin Auto.
Oi,ihanaa ihanaa ihan kaikki! teksti sai mielikuvituksen lentämään ja maailma siinä kuulosti kaukaiselta ja menneeltä,kiirrettömäöt. Minäkin tahdon sellaiselle ajelulle,korpiin ja metsiin..ja TUOLLAISELLA menopelillä. Vau. Varmasti on ikävä.
..ja aika paljon ehdittekin ajamaan..!
Varmaan paras kirjoitus, mitä Autosta on koskaan kirjoitettu. Auto ja auto ovat kaksi eri asiaa. Tämä sinun menopeli on ehdottomasti Auto.
Kauniita talviunia sille. Se on vähän kuin karhu. Lepää talven.
Tuosta autosta minäkin osaisin öljyt kattoo, meidän nykyisessä en edes tiedä mistä kattoisin.
Peräluukusta ehkä.
Kirjailijatar; kyydistä ole hyvä, kehuista kiitos! Minä oon ylpeä taidoistani autoni kanssa, niistä jonkun mekaanikon silmissä vähistäkin. Osaan oikeastaan aika paljon kaikenlaista, öljyjen katsominen oli vain semmonen helppo teatraalinen temppu sille häiskälle ;-)
Niina; kiitos Niina! Ehkä joskus tavataan ja lähdetään ajelulle? Vaikka tuskin noin pitkää reissua sentään!
Jonna; :-) vai paras! Jopas. Autolla ja autolla on kyllä eronsa, minun on tosiaan Auto. Usein oon tämän omistussuhteen aikana miettinyt, että ei jumalauta, sitä voi tosiaan rakastaa AUTOA!
piilomaja; eikö uudet autot ole semmosia, ettei niihin voi lamppuakaan vaihtaa itse? Merkkivalojen tarkkailua autolla ajelu.
Lähetä kommentti