Naistenlehti kysyy: 'Lepäätkö tarpeeksi?' Minä olen saattanut lepäillä vähän enemmäksikin tarpeeksi. On ollut niin kaunis symbioosi sohvan kanssa. Totisesti tämä on minun kotini. Täällä nökötän. Pidän pientä tulta ja otan mittaa marraskuun viimeisistä. Tulkoon vaan silmitön talvi, hyytyköön maa! Tänne ne ei tulla saa.
Pöydällä kaksi kynttilää, toinen näyttäisi olevan aikeissa palaa loppuun ennen toista. Joskus käy niin. Liekö sitten isompi liekki vai muuten levoton luonteeltaan. Saan valmiiksi taas yhdet sukat, on tullut pimeä.
Vartioin rauhaani vielä hetken, sitten haen pihalta punaiset posket ja jatkan.
Päivän mitta oli: tasan 4 tuntia.
9 kommenttia:
minusta sinulla on ihana, ihailtava asenne talveen ja kylmaan!
itse asun nykyaan yhdysvaltojen pohjoisosassaa (mutta en siis alaskassa), ja tunnen taalla samanlaista kylmanpuolustamistarvetta kuin yleensa yltioisanmaallisuutta ulkomailla. siis sellaista etta "ala yhtaan arvostele suomea mistaan kun et ole siella asunut!", paitsi etta nykyaan haluan vaan huutaa etta "alkaa kehdatkokaan vikista kylmyydesta, eihan taalla ole viela edes lunta, te ette tieda oikeasta talvesta mitaan!"
eika se oikea talvi edes ole mikaan ikava asia, ei ainakaan blogissasi :)
Mulle on viimeaikoina kehittynyt sellainen asenne, että pakkanen on ulkona, mutta mitäs sitten. Sisällä voi laittaa vaikka kolmet villasukat ja teen juontia ei rajoita kukaan. Ja ei lämpö tuntuisi miltään jos ulkona ei olisi kylmä. Kauniita kuvia!
Sari; tuo sun mainitsema puolustustarve on varmaan tosi sisäsyntyinen reaktio. Itekin huomaan, että lappilaistuttua on oppinut huomaamaan pohjalaisuuden hyveet. Oi, ne ihanat laakeat siellä ja voi nämä ihanat muodot täällä - molempi parempi. Kiva jos onnistun olemaan talvensoturi... en sodassa talvea vastaan, mutta siitä selvitäkseni. Äjh, sekavaa sepostusta tämä.
Voffeli; hyvä asenne. Minusta on kiva mennä ulos pakkaseen, mutta vain silloin kun itse haluan. Oon hoksannut, että ulkoilu pakkasella on tosi yksinkertaista: tarpeeks vaatetta vaan ja menoksi! Sisällä sukissa minäkin, teetä latkien ja ihanasti itseäni joutenololla armahtaen.
Tai sitten se polttaa itseään molemmista päistä.
Ehkä sekin kaipaa hieman taukoa. Ehkä se voisi odottaa vähän aikaa sitä toista ja sitten ne voisivat jatkaa taas yhdessä matkaa?!
Maaduska; hmm..., ehkä se on noin. Sen pitäisi kuitenkin itse huomata, että on palamassa loppuun ja sitten höllätä hiiltymistään, eikä odottaa että hitaampi huutaa "jarrua!". Voiko sitä vaatia kynttilältä, vai minunko se olisi - kokonaiskuvan hahmottavana - pitänyt puhaltaa levoton liekki sammuksiin, antaa toiselle aikaa ja sitten olisi ollut taas sama tahti tulilla? Valitettavasti toinen vain ehti palaa jo loppuun... :-( Semmost' se on.
Minullakaan ei ole koskaan ollut vaikeuksia tuon lepäämisen kanssa. Se sujuu ihan itsestään. Joku voisi opettaa, miten saisi ne kaikki hommatkin sujumaan samalla tavalla.
Minä nautin tästä kylmästä. Se on niin hienoa, kun luonto laittaa meidät järjestykseen.
Minä niin tykkään näistä sanoista. Luen ja hymyilen ja sitten luen uudestaan ja taas hymyilen. Tälle ja edelliselle nyt tänään etenkin.
Kirjailijatar; ompa hienosti sanottu! Kyllä, minäkin tykkään siitä kun luonto pitää kuria. Hitto että tänäänkin ollut hieno sää. Tännekin palasi pakkanen, mittarissa -20.
Olina; voi kiitos! Minä tykkään sinusta!
Lähetä kommentti