9.12.2010

Mulla on teille idea!

Joka ikinen teistä voisi tehdä tämmöistä:

~ keitetään vedessä vajaa pari desiä puuroriisiä, jäähdytellään
~ vatkataan purkillinen kermaa (sinne sokeria, vaniljasokeria, mitä näitä nyt on)
~ yhdistetään riisit ja kerma
~ keitetään glögistä sakea kiisseli perunajauhoilla suurustaen
~ nautitaan yhdessä
 
(samansuuntaiseen oli resepti Ruokapirkka-lehdessä)

Minä nappasin vähän kermavaahtoa talteen, laitoin reilun kukkuran sen jumalaisen assam-teeni kanssa ja suu ja koko pää oli niin onnellinen, niin onnellinen. Sain taas sen hämmästyksen tunteen: ai näin hyvää! 

Lahjon itseäni tämmöisin herkuin. Yritän olla hyvä tälle keholle, lepytellä sen hämmennystä läpeensä pimeiden päivien kulusta. Näyttäisi siltä, että tässä joulukuussa minä en saa unta. Menee kahteen, kolmeen, viime yönä taas neljään unen mustien, villaisten sormikkaiden raukeaa silittelyä odotellessa. Olen siirtynyt väsytystaktiikkaan, sillä onhan paljon asioita unettomien tehdä öisin: kirjoittaa kirjeitä, piirtää, katsoa elokuvia, neuloa salaisia neulomuksia, levätä unetta.

Yritän ymmärrellä kehoani. Ostin sille uuden vyön ja illalla tuputan vielä kreikkalaista ruokaa hyvässä seurassa. En ole yhtään väsynyt. Kyllä kehon nyt kelepaa!

16 kommenttia:

piilomaja kirjoitti...

Aika himmeetä tuo tuommoinen ettei voi nukkua. Siis että mistä se semmonenkin oikein johtuu. Häippäsen tästä ennen kuin kuulosta Markus Kajolta.

Voffeli kirjoitti...

Tässä postauksessa oli paljon tuttuja ajatuksia tältä talvelta. Ei se aina kivaa ole öitä valvoa, mutta joskus olen salaa nauttinutkin tästä väsymyksestä. Oma paras seurani on tällähetkellä reissussa tuhansien kilometrien päässä, ja veikkaan etten halua rypeä yksinäisyydessä ja tehdä tuollaisia herkkuja vain itselleni, mutta säästän reseptin vaikka ensi jouluun :)

Niina kirjoitti...

Oi,ihanaa! Kiitos ideasta,rupesi tekemään tätä heti mieli vaikka en edes tiedä miltä maistuu. Mutta uskon,että hyvältä! Nam.

Minullakin nukahtamisvaikeuksia..ja vaikka ei aina menekään noin myöhään kuin sinulla,niin väsyttää ja kovasti. Ja sitten vielä kiire päälle niin ei hyvä. Siitä syystä saan pakettisi postiin vasta huomenna:(

maijja kirjoitti...

piilomaja; himmeää todellakin. Paitsi ettei itse nukkumisessa ole mun kohdallani ongelmaa IKINÄ, vaan nukahtamisessa. Äsken tulin sieltä kreikkalaisen ruuan ahminnasta, ja täytyypä todeta, että nyt nukuttaa. Oon kurkkuani myöten täynnä... pitääköhän tässä alkaa joka ilta "unilääkkeeksi" vetämään kohtuuttomia satseja ruokaa.

Voffeli; minä pidän salaisesti siitä omasta öisestä ajasta kans. Että muut kaikkialla nukkuu, ja minä muina naisina katson elokuvaa ja juon lämmintä maitoa.

Niina; älä Niina huoli kirjeestä! Olen viikonlopun reissussa kuitenkin :-) Luulen, että mun lähetykseni purjehtii perille huomiseksi!

Niina kirjoitti...

No hyvä sitten,en murehdi..mutta harmittaa vain kun en ole saanut sitä vieläkään postiin. Höh. En kyllä ymmärrä miten musta on tullut yhtäkkiä näin kiireinen..

Mutta voi kivaa jos paketti tulee jo huomenna! En malta odottaa! :)

Hyvää illanjatkoa ja hauskaa reissua!

Merja Hirvonen kirjoitti...

Unettomuutta täälläkin.... silmäni takertuivat outoon viuhkaan.. kirjan sivuja leikeltynä ja kauniisti nahkalla sidottuna. Voisiko sitä käyttää ... mihin? mikämikä mikä se on!?

maijja kirjoitti...

Niina; pidän peukkuja, että saisit yllärin jo tänään. Iloa viikonloppuusi!

Merja Hirvonen; outo viuhka on mun askarrukseni: oon tehnyt ison määrän tuommoisia "tupsuja" vanhan tietokirjan sivuista, sitonut sisalnarulla ja tehnyt niihin ripustuslenkit. Osa roikkuu itsellä siellä täällä, osan laitan joulupaketteihin koristeeksi - josko löytävät vaikka jonkun joulukuuseen tai tupsuttamaan kirjatoukkien arkea joulunkin jälkeen :-)

outi kirjoitti...

hyvä idea! saattaisin viikonloppuna kokeilla.
minä oon kans valvonut, vaikka en ymmärrä kun kuitenkin väsyttää, mutta ei nukuta. se onkin eri juttu.

Hanna from the corner table kirjoitti...

oioi, nyt syytän kyllä sua jos näppis menee pilalle tästä kuolan määrästä. Tuota on aivan pakko testata, kiitos!

Kerroitpa hyvin unettomuudesta. Luulisi että menisi toisinpäin näin pimeän aikaan. Mutta luulo ei ole tiedon väärti... Hyvä jos ei silti väsytä!

Zepa kirjoitti...

Se on kumma - kun menee päiväunille, sitä menee vaakatasoon, sulkee silmät ja nukahtaa.

Kun menee yöunille, lukee pari tuntia, yrittää nukkua, ei tuu uni, avaa tieokoneen, rämppää sitä vähän aikaa, menee takas lukemaan, sammuttaa valot, ei tuu uni....

Malla kirjoitti...

Olipa kyllä niin mainio idea, että melkein voisin uhmata pakkasta ja lähteä ostamaan puuroriisiä. Mutta ehkäpä en tänään enää nokkaani ulos pistä ja ostan puurotarpeet huomisella kauppareissulla. Näin minä teen, joo.

hanse kirjoitti...

Ihquu.

Kirjailijatar kirjoitti...

Minä nautin tästä jutusta, vaikken pysty kuvittelemaan, että nauttisin tuosta herkusta. Voiko se olla herkku? Ehkä rohkaisen mieleni ja yritän minäkin olla hyvä keholleni. Nyt olen mättänyt sinne vain pasta, pizzaa ja viiniä, joten aloitan sen hellimisen kotona.

a n n e kirjoitti...

Tuo kuulostaa kyllä hyvältä, nam. nam. Pitänee varmaan ottaa vinkistä vaari ja ruveta keitoksille...

Ja voi nukahtaminen. Missä olet? ? Itsellä ei ole ongelmia sen suhteen, väsymyksen kylläkin. Aina vaan vois nukkua ja valveillakin niin höntti, väsynyt olo. Liekö silläkin syynsä että olen painanut kauheaa työputkea 6 päivää, 1 vapaa, 5 päivää, 1 vapaa...vielä sitten 5 päivää. Joulua ennen pieni huokaus ja sitten taas alkaa melkein sama rulijanssi. Tänään tajusin, että ei tämä kroppa taida ihan jatkuvaan tämmöstä jaksaa vaikka puolestaan nautinkin niistä pitemmistä vapaista mitä nämä työputket mulle suo. Toivotaan että uni nyt tulis ja saisit sinäkin nainen lepoa!! Sitä tarvitaan!

himalainen kirjoitti...

Mun täytyy nyt tunnustaa, että olen ihan hurahtanut tänä vuonna riisipuuroon. En ole koskaan siitä oikein piitannut, luikkinut pois patojen läheltä kaikissa joulujuhlissa koko ikäni, mutta tänä vuonna, ah autuus, söisin vain riisipuuroa. Yhden viikonlopputapahtumankin sinnittelin tässä vasta kohtalaisen hyvällä mielellä vain sillä perusteella, että siellä sai ilmaista riisipuuroa.
Toivottavasti saat unen, auttaisikohan riisipuuro :)

maijja kirjoitti...

outi; juuri noin mullakin on: väsyttää, mutta ei nukuta. Haukottelen jo monta tuntia ennen niitä mustia sormikkaita.

Hanna; nyt väsyttää. Minä siis nukun myös aivan toivottaman myöhään tämän vuoksi. Tarvin yhdeksän tuntia unta, jos se alkaa kahdelta, niin... :-(

Zepa; totta! Nokoset tulee lupaa kysymättä, yöunta pitää rukoilla ja anella, sitten varjella.

Malla; hyvää riisiherkuttelua!

hanse; no eiks oo!

Kirjailijatar; on se herkku! Omani oli liian kermainen kyllä. Ollapa Italiassa, voi Italiassa, pizzojen ja pastojen äärellä! Ja viinin hinta-laatu! Nam!

a n n e; minusta tuntuu, että voisin kans nukkua aina, mutta nukahtaminen on eri asia - näymmä. Toivon parannusta tähän ongelmaan, ehkä loma auttaa. Muuten pitää ryhtyä radikaaleihin toimiin (vaikuttaakohan esim "energiat", kun työskentelen ja nökötän täällä kotona, samassa tilassa yhtenään?). Kohta nähdään ja rauhoitutaan yhdessä!

himalainen; riispuuro on ihanaa! Meillä se sanotaan usein noin, ilman toista iitä.