7.7.2011

Taksikuskin kyyneleet eli toisen päivän tunteenpurkaus

Tapahtui eilen noin 20 minuuttia postini jälkeen: kyyti riitti liikennevaloihin saakka. 
Ensimmäiset starttausyritykset olivat tottuneita ja siksi luottavaisia.
Vaihtui vihreät. 
Vaihtui punaiset.
Luottavaisuus vaihtui ärsyyntymisen kautta pieneen paniikkiin. 
Aloin soitella ihmisille ja vaihdoin vilkun hätävilkkuun.

Seitsemäntoista minuuttia keltaisia, punaisia ja vihreitä valoja, kukaan auttavainen ei ollut kaupungissa, kukaan ei pysähtynyt auttamaan. Pahimmat osoitti sormella ja hymyili tai hymähteli. Takapenkillä kaksitoista puskaa ja kastelukannu. Etupenkillä kissa katsoi vähän kummissaan. Aloin kyynelehtiä.

Olikohan itku ylimmillään vähän ennen, vai heti sen jälkeen, kun viereen kaartoi mies (sellainen aina-valmis-apuun-tyyppinen, oli sitten kyse nakkikioskin käsirysystä tai naisesta nelostiellä) kysyen 'tartteks jeesii?' Hän työnsi minut pois liikennevaloista ja jäimme Tavun kanssa kahden. Itkeskelin tuskissani lisää - tiedättekö, en enää pelkästään autoa, vaan kaikenlaista: iltapäivälehtien repostelua yksittäisten ja yksityisten hahmojen ahdingoilla, että yrtit ei pian enää idä, miten hiivatissa saan aiotut asiat hoidettua, miksi niin moni auto ajoi ohi!!

Keräsin kimpun puna-apiloita ja tyynnyin. Itkupaperiin tarkastin öljyt ja tarkastin kaiken muunkin, minkä ymmärrän, mikä on muuten ihan hyvä määrä. Soitin isälle. Yleensä kannattaa soittaa isälle! Niin nytkin, sillä yhtäkkiä pyörät alkoivat (vain kuvainnollisesti) pyörimään: paikalle hurautti perheystävien poika - niinä kymmenenä vuonna, joina emme ole tavanneet, aikuiseksi ehtinyt - ja yhdessä hinasimme auton pois tienposkesta.


Näkymättömään turvaverkkooni onnellisesti pudota pätkähtäneenä nukuin yön yli, mutta aamulla oli herättävä todellisuuteen: ei käy, ei kuku Tatsuna. Lähimmällä huoltamolla kaikki huoli ja hämmennys ryöpsähti esiin auttavaisen autokorjaajan edessä. Tarina risasta riisikupista sai kiireisen miehen heltymään, ja ajelimme toipilasta koputtelemaan. 

Kärjet kunnossa, kipinää tulee, kaasutin pelaa, syöttö toimii, imu on ok, kaikki on kunnossa, mutta auto ei käy, joten aamulla se sitten alkaa: jonkinlainen mittavahko autokirurginen operaatio, jossa toivottavasti saadaan paitsi diagnoosi, myös lääkekuuri.

Lähettäkää siis kauniita ajatuksia! Ehkä se niillä herää eloon.
Rakas ruppanani, Tatsuna.
Tatsukka.

15 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Voih. Nyt tirahti kyllä itku tamperelaisella kotisohvallakin.

Anna

Kirjailijatar kirjoitti...

Oioi Tatsukkaa. Pistin heti peukut pystyyn. Ainakin miljuuna lämmintä ja kannustavaa ajatusta lähtee sinne nyt HETI.

Solen kirjoitti...

Oh voi, halaus ja peukut pystyyn että lääkkeet löytyy ja Tatsukka saa monta lisävuotta.

himalainen kirjoitti...

Ajattelen oikein paljon Tatsukkaa, luotan kaikenlaisiin ajatusvoimiin, ehdottomasti! Luotetaan! Ja isät on parhaita, minäkin soitin reilu viikko sitten yötä myöten isälle, kun tajusin, että olin säheltänyt yhden jutun ihan vinksalleen, isä käski mennä nukkumaan ja lupasi hoitaa asian heti aamulla. Ja nyt heti vielä toisen kerran kehun isää, kerran isäni pelasti poikani pehmolohikäärmeenkin puhelimen välityksellä Rooman lentokentältä ja niin lensi lohikäärme kotisuomeen meitä odottamaan. Uskon siis vielä Tatsukkasi lisäksi isäsi ihmevoimiinkin, sitä kai haluan sanoa, että hyvää on ja lohikäärmeet lentävät oikeasti :)

Nasti kirjoitti...

Pikaista ihmeparantumista Tatsukalle!

piilomaja kirjoitti...

Totta kai soitetaan isälle kun noin käy. Muutenkin.

Ihan persiistä kaikki ne jotka eivät pysähdy. Tai eihän sitä aina voi muttei kai ainakaan tarvi ikkunasta ilkkua ja sormilla näytellä!

Ilona kirjoitti...

Täältäkin kaikki liikenevät kauniit ajatukset sinne!

Evakkosiili kirjoitti...

Oi. Lähetän!

Sofia kirjoitti...

Eikä! Lämpimiä ajatuksia paitsi Tatsukalle, niin myös sen emännälle!

Merja kirjoitti...

Maijja. Nyt Tatsuna käyntiin ja asuntomessuille! Voitit multa liput. Pistäppä pikaisesti mulle sähköpostia kaksikieli@hotmail.com, mun pitää postittaa liput ennen lomille lähtöä...

milla kirjoitti...

Luin tuon otsikon, niin ajattelin, että näin autosi eilen. Vaikka taidetaan ihan eri puolella Suomea asua. Olimme vanhojen menopelien tapahtumassa ja siellä oli juuri tuollainen Datsun. Sama väri. Katolla oli taksivalo ja siksi jo hätkähdin, kun otsikko on "Taksikuskin kyyneleet.." :) Hieno auto sinulla ja toivotan sille pikaista paranemista! Automurheet synnyttää kyllä esiin aina ne kaikki muutkin murheet. Tuntuu, että maailma kaatuu kun auto jättää tielle, vaikka eihän se mihinkään kaadu.

Hoppatossu kirjoitti...

Voi toista! Onneksi on seassa vielä niitäkin, jotka viitsivät tulla auttamaan! Täältä lähetellään paljon hyviä ja lämpymiä ajatuksia, kyllä se siitä vielä iloksi muuttuu! : )

Anniina kirjoitti...

Miksei kukaan pysähtynyt auttamaan tai edes kysymään että mitäs, ka, onko kaikki kunnossa? Joskus sieppaa hirveästi välinpitämättömyys, tyhmää moinen! Onneksi oli turvaverkko ja autotkin korjaantuvat yleensä :)

Viena K kirjoitti...

Kaikkea hyvää Tatsukalle.

maijja kirjoitti...

Anna; ihanaa myötätuntoa Mansessa, kiitos siitä!

Kirjailijatar; laita vielä toinen miljuuna: nyt on meneillään toinen koettelumus huoltomiehen ruuvarin alla.

Solen; kiitos, sitä minäkin toivon!

himalainen; isällä on maaginen vaikutus Tatsunaan. Yleensä se starttaa heti, jos soitan iskälle. Tällä kertaa ei startannut, mutta hinaus järjestyi :-) Iskäsi laittaa lelutkin lentämään! VAU!

Nasti; toisaalta tuntuu, että ihme siinä juuri tarvitaankin, toisaalta vähän vaikuttaa, että ei ihmettä... vain rahaa.

piilomaja; persiistä juu! Ymmärrämpähän nyt itsekin sen, että pysähtyä voi ja kannattaa, jos jollekulle noin käy. Nauraa en aio IKINÄ, se tuntui tosi kurjalta.

Ilona; kiitos Ilona!

Evakkosiili; lähetä lisää, vika on lievennyt vaan ei poissa.

Sofia; molemmat kiittävät. Ehkä nämä vaikuttavat enemmänkin tähän kuljettajapuoleen :-)

Merja; ilo pitkästä itkusta!

milla; hmm, en se ollut minä. Joskus aion kyllä johonkin yhteisajoon tai -tapahtumaan osallistua, olisi mukava näyttää autoa. Sehän on ihan alkuperäisessä kunnossa kaikkinensa!

Hoppatossu; olen tosi kiitollinen tuosta jeesimiehestä, vaikka hän vain vähän (työmatkakiireissään) auttoi. Silti, hän oli pyyteetön ulkopuolinen.

Anniina; mua ilahdutti varsinkin tuon verkon näkymättömyys - apuun pääsi henkilö, jota en olisi arvannut ajatellakaan. Tosiaan, melkein kymmeneen vuoteen emme olleet tavanneet! Ja heti samalla viikolla sattumalla törmäsimme uudestaan.

Viena K; kuin myös teille, ystävät!