1.8.2008

Marine


Minä vihaan marinea, sanokaa minun sanoneen. Punaisen, sinisen ja valkoisen yhdistäminen reippaiksi ja raikkaiksi raita- ja pallokuoseiksi = EI. Purkkarit = EI. Marine = EI.

Kunnes
huomasin
pitäväni
mariininsinisestä.

Se taisi olla se päivä, kun valitsin toiseen takkiini kankaan, sinisen pellavasekoitteen. Sitten se onkin ollut menoa sinisen kanssa, mutta vielä ei sentään marinea. Vähän takin jälkeen ompelin tuon lätsän samasta kankaasta, en ole muistanut sitä esitelläkään. Tänään maksoin kirppikselle 1,5 euroa ja sain ihanan siniruudullisen, 5/6 hiaisen paidan. Kotona ärsytin värisilmääni juomalla punaista juomaa punaisen kynsilakan kanssa sinisessä paidassa.


[Mansikkajuoma]
Kourallinen mansikoita
3-4 dl vichyä
loraus mehutiivistettä
Nämät hurjastellaan sekaisin sauvasekoittimella, sitten juodaan pois.



Härnäsin itseäni lisää: suunnittelin asun, joka oli niin 'marine' kuin koskaan uskaltaisin ja haluaisin, mallailin sen henkarin päälle. Kengätkin valitsin, joko tumman punaiset elnaturalistat tai kirkkaan punaiset tonttukengät. Sitten sovitin päälle; siihen jäivät.


(ei koskaan saa sanoa ei koskaan!)

16 kommenttia:

Killisilmä kirjoitti...

Kyllä siinä on viisautta, kun ihminen kykenee kyseenalaistamaan oman inhonsa jotakin kohtaan, sitten muokkamaan koko jutun uusiksi ja ottamaan omakseen. Yritän oppia tästä ja tehdä perässä...

a n n e kirjoitti...

Mitäs muuta voisin sanoa kuin HIH, sinä neiti Marinissa. Anyway, ei hullumpaa. IKÄVÄ jo, ja taas.

Merja kirjoitti...

Joo, mulla on myös tuo sama inho sellaisia reippaita mariiniyhdistelmiä kohtaan.

Mutta olipas hauska kuvasarja!

Marguetta kirjoitti...

Ja tuli sähäkkä lopputulos! Rohkeus kaunistaa näemmä!

isoinpapu kirjoitti...

Joo, nyt ollaankin mun alalla, on nimittäin useampikin ällöväriyhdistelmä mielessä. Juuri häkellytin itseni ostamalla punavalkoista kangasta, ja jopas olikin yllätys kun ihan oikeasti tuli hieno ompelus. Niin, tai siis erilainen kuin oletin. Ei ollenkaan ällö.

Mahtavaa yllättää omat näkemyksensä ja mielipiteensä.

Liivia kirjoitti...

Ensinnäkin minusta on marinea (yäk!) ja ranskalashenkistä marinea (aah!), ja tämä sinun asusi on hyvin hyvin tätä jälkimmäistä.
Erittäin onnistunut asu!

Mutta muakin ötköttää kun joka kevät kotimaisiin akkainlehtiin ja vaatekauppoihin iskee marinet, ja ne on kuule aika kaukana tästä sun asustas.

maijja kirjoitti...

Killisilmä; kuvasitpa hienosti! Ehkä tein just niin.

A n n e; Ikis on.

Merja; tattis!

Marquetta; Kiitos :]

Isoinpapu; Kävin katsomassa mekon, ja se oli IHANA! Reipas, muttei silleen juunou liian reipas. Hyvä.

Liivia; Kiitoskiitos! Mulla sama inho kohdistuu myös joka keväisiin pastellivillityksiin. Y Ä K .

Tanja kirjoitti...

Täällä puhuu tyttö, joka tykkää marinesta! Tyttö, joka on aina tykännyt, ihan ihan pienestä asti. Kun olin kymmenen, taistelin itselleni kevätjuhliin punavalkoisen merimiesmekon, äidin ollessa sitä mieltä, että lirukankainen kukkamekko olisi jotenkin parempi. Pikkuisena olin vähän liian kiltti tyttö, enkä juuri koskaan valittanut tai vinkunut mitään, mutta se merimiesmekko oli niin täydellinen (tukevaa, kauniin punaista puuvillaa ja mahtava ripsisidoksinen kauluskangas, muistan sen vieläkin, koska rakastin mekkoa!), että takerruin siihen sellaisella intensiteetillä, että äitikin ymmärsi olevan toden kyseessä. Koulun juhlaan oli pakko panna kukkamekko, mutta kun pääsin kotiin ja menimme ylioppilasjuhliin, uhkuin onnea ja ylpeyttä, kun jäykkä merimieskaulus pönötti pikkuruisilla olkapäilläni.

Mutta kuten Liivia sanoi, marineissa on eroja. Pienet nyansit ovat se olennaisin juttu. Marine jostain Anttilan katalogista, uh. Polyestermarine, aargh. Tekopirteä marine, hyi. Mutta oikea ranskalainen klassikkoraitapaita, sellainen kuin Picassolla, sitä rakastan. Paksua ja hyvää puuvillaa. Miehelläni on sellainen (minä ostin) ja olen aina ihan onnesta soikeana, kun hänellä on se päällä. Auringonpolttamat hiukset kuuluvat minusta myös kuvaan ja pisamatkin. Nam. Merimieshousut, hankaline napituksineen kaikkineen, ovat minusta kerrassan ihanat. Minulla on ollut niitä jo monet elämäni varrella, ja vaikka vessareissulla kestää napittamisen vuoksi, minulla tulee niitä olemaan vielä monet. Alan kuulostaa fanaatikolla, mutta nyt puhutaan aiheesta, josta todella pidän. Vanhat valokuvat merihenkisesti puetuista lapsista saavat minut ihan hurmioon. Lopetan, ennenkuin alan kuulostaa ihan kahelilta. Mutta se täytyy vielä sanoa, että kuvasarjasi ovat niin tenhoavia, että.

Tanja kirjoitti...

Ai niin, ja koskaan ei kannata sanoa ei koskaan, on suorastaan mottoni. Vastustan ehdottomuutta ja jäykkiä sääntöjä.

minja kirjoitti...

Sinun marinesi on kyllä aivan mahtava! ei voi verratakkaan siihen ankkurinkuva-purjehduskenkä-raita-luukkiin.

Ihanat kuvat :)

Tanja kirjoitti...

Mua alkoi naurattamaan, kun ajattelin naapurin purjehdusintoilijoita. Heillä on kansitakit ja purjehduskengät. Ne on aika kamalat. Anteeksi naapurit! Toinenkin seilorihullutus muistui mieleen. Sellaiset merimieslakit, jollaisia hankittiin lapsille joskus 80-luvulla, siis sellainen kun Irwinilläkin oli. Voi jestas!

aino kirjoitti...

yhdistelmissä kaiken salaisuus ;-)

Sormustin kirjoitti...

Ihania kuvia taas :)

Tyyliä joko on tai ei - sinun marinessa sitä on.

Itse tykkään sini+puna+valko - yhdistelmästä; senhän ei tosiaan tarvitse olla raitaa tai räikeitä sävyjä. Löysin tytölle ensi kesäksi (joo, pidelkää etten osta jo kouluunmenovaatteitakin :D) Lindexin alesta ihanan mekon noilla väreillä - ei marinetyyliä vaan just ihana. Vähän kuin NoaNoan vaatteet.

Liivia kirjoitti...

Tanjan tavoin minäkin rakastan Picasson raitapaitaa, ja minunkin miehelläni on, parikin.

Hyi hyi ankkurin kuvat.

Eli "aito" marine hyvä, tekomarine paha.

Liisa kirjoitti...

Ihan uusi sana tuo marine. En ole koskaan kuullutkaan. Mutta siihen voin yhtyä täysin rinnoin, että se mitä sana edustaa on jotenkin tosi kamalaa. Miksi keväällä ihmiset alkavat pukeutua kuin idiootit amerikan väreihin ja purjehtimisesta tulee joka vuosi jotenkin uusi ja hieno asia. Yökyök.

Mirva kirjoitti...

Juu ei koskaan on huono lause noin ylipäänsä.... On mulla tosin sellaisia varmoja ei koskaan juttuja, mUtta värien kanssa ne on vähän vaarallisia sanoja. Toinen on muoti. Olin hetki sitten sitä mieltä ettei koskaan alaspäin kapenevia housuja ja nyt niitä on muutamat kaapissa. NIin se ajatus muuttuu.