28.10.2008

Terveisiä Susalle!

Huhuu nimimerkki Susa! Jätit jokin aika sitten ihanan kommentin, kiitos siitä. Kommentissa kaipasit kuulla, kuinka minun kävi tässä postissa mainitun kaapin kanssa. Kävi hyvin.


Kaappi oli siis Heitteillä kun muutin sinne, se odotteli minua ja poismuuton lähestyessä halusin pitää sen. Alkuperäinen taktiikkani oli esittää vuokraemännälle, että voisin btw muuttaessani viedä samalla tuon vanhan kaapin pois tilaa viemästä. Ei aivan onnistunut. Kummankin silmät kiiluivat kaapin lähettyvillä. Vaihdoin sellaiseen 'no kun se on niin kiva, niin voisinkait siitä jonkun roposen maksaakin'-tyyliin. Ei onnistunut. Sitten lirkuttelin, sitten lässyttelin ja lopuksi maanittelin.

Kaappi olisi joka tapauksessa jäänyt taloon, eikä tulevista vuokralaisista ollut varmuutta. Vetosin syvään rakkauteeni joka ajan saatossa oli syntynyt. Minullahan oli jo tunneside kaappiin, minä rakastin sitä, tiedä vaikka tuleva asukas vihaisi. Avainsanaksi muodostui kiintymys: sain kaapin lopulta ilmaiseksi, koska olin siihen niin ilmeisen kiintynyt. Kiitoskiitoskiitos Marru!



No, tarina jatkuu, sillä osa-aikainen-avomies ei ollut kiintynyt kaappiin. Se painaa pirusti , ei ole umpipuuta vaan sisimmiltään lastulevyä eikä sille ollut luontevaa paikkaa. Käytin taas kaikki keinot, ja lopulta taputin onnellisesti pieniä käsiäni kun kaappi naapurinmiehen avustuksella (krhminä en jaksanut) kannettiin toisen kaupungin kotiin. Muutaman kuukauden kenkäkaappina palveltuaan oli aika muuttaa Lappiin. Minun kodissani se on paraatipaikalla. Kätkee mediavermeet, kirjat, koulupaperit, kuvisjutskuja, piuhoja, penaaleja.







Ja minä rakastan sitä vieläkin.



19 kommenttia:

Malla kirjoitti...

Oi joi mikä ihanuuskaappi. Vähänkö olen kade!

maijja kirjoitti...

Malla; on syytäkin ;)

Nasti kirjoitti...

No kelpaa tuommoista kaunotarta rakastaakin! Ja miten mainio viihdekeskus se onkaan.

Merja kirjoitti...

Joo meillä on myös noita tiettyjä huonekalukappaleita joita mies ei välttämättä ymmärrä..

Mites muuten sen kissahomman kävi?

Hanna-Maria kirjoitti...

Tulin heti vastavierailulle, vaikka olen kyllä joskus salaa kurkkinut aikaisemminkin. Mukavia juttuja sinulla ja kauniita kuviasi taidan tulla useamminkin vilkuilemaan. Enkä yhtään ihmettele kiintymystäsi tuohon kaappiin..

Anniina kirjoitti...

Kauniit matot. Kaunis kaappi. Ihmekös tuo että sitä rakastat, niin kuuluukin! :)

maijja kirjoitti...

Nasti; eikös vaan ookin. 14tuumanen sujahtaa piilon että hups vaan, ja tuon isompaa tvtä en tarvi enkä halua.

Merja; aah - taas muistutus, KIITOS! Jätän aina asioita leijumaan ilmaan. Lupaan että kerron kissasta pikapuoliin.

Hanna-Maria; tervetuloa =)

maijja kirjoitti...

Anniina; matot on muuten ihan käsittämättömän vanhoja, noin 30-60 -luvulta. Ne olivat miltei 30 vuotta täysin autioituneen talon lattialla pölyn, lasinsirujen, elukoiden, kenkien ja sään armoilla. Sieltä ne pelastettiin ja pestiin - ovat kyllä aika haperoita, mutta noisten luovu!

Liivia kirjoitti...

Minäkin rakastaisin tuollaista luonteikasta, kokenuttakin kaunotarta. Hyvä kun sait sen, sen KUULUU olla sinun.

Mattoihin minunkin silmä kiinnittyi, ihan mielettömän kivannäköinen rivistö!

Taas oli niin ihanasti kirjoitettu juttu. Täällä tulee AINA niin hyvälle tuulelle.

Tytti kirjoitti...

Kaunis kaappi sinulla! Jokaisella pitäisi olla oma The Kaappi. Minun kaappini on 40-lukulainen senkki, joka vetää sisuksiinsa uskomattoman määrän tavaraa. Ei kuitenkaan telkkaria :)

Anniina kirjoitti...

Ohhhoh! Oikeasti vanhoja räsymattoja. Tahtoo. En kyllä tienny että ne noin kauan säilyy! Hyvin pelastettu. :)

isoinpapu kirjoitti...

IHANA KAAPPI! Ihan piti huutaa.

17 neliötä kirjoitti...

Iih, mikä ihana tarina! Olen varma, että kaappi rakastaa sinua aivan yhtä paljon!!

Anonyymi kirjoitti...

Hihii :D! Hyvä tarina ja onnellinen loppu. Kaappi paljastui myös tilavammaksi mitä se kuvassa ensin näyttää, hauskaa. Yllärikaappi.

Meillä on isännälle aina ihmetyksen aihe, millaisiin esineisiin ja asioihin ihastun ja mitä kaikkea kirpputorilta kotiin kiikutan. Musta on aivan ihanaa, kun esineillä ja asioilla on historia ja tarinoita. Saa sielun samassa kaupassa :).

Kivaa kun muistit kertoa tämän tarinan :).

-Susa

Katja kirjoitti...

aivan ihana kaappi ja se on aina plussaa jos tavaroihin liittyy jokin kiva tarina :)

Ilona kirjoitti...

Kaappi on todella ihana. Ja räsymattosi ovat oikein huikeat!

maijja kirjoitti...

Liivia; ehkä se tosiaan kuuluu minulle. Ja kiitos kehuista - ne tuntui mukavilta!

Tytti; mulla olisi tarvetta vielä jollekin kaapille, hyllylle, sivupöydälle tms. Ei niinkään säilytyksen vuoksi, vaan koska tilaa on niin paljon. Silmät etsii jotain 40-50-lukusta. Ehkä vanhempikin käy.

Anniina; Olen niistä kyllä ylpeä =)

Isoinpapu; KIITOOS!


17 neliötä; olis hauska tietää tarinan alkukin - miten se kaappi heitteille oli päätynyt?
akuuta 2008 21:56

Susa; Kaappi on aika iso, noin vyötäisille asti minua. Kauniisti sanottu, 'saa sielun samassa kaupassa'. Sitähän se on! Mutta onkohan iskuaskojyski lastulevyhyllyillä sielu parinkolmenkymmenen vuoden päästä?

Katja; eikös olekin!

Ilona; Kiitoskiitos.

Anonyymi kirjoitti...

Mulla taitaa asua tuon sun kaapin pitkäjalkainen serkku.:) Se on ihana. Siis sun. Ja mun.:)
Ellis.

Anonyymi kirjoitti...

"Mutta onkohan iskuaskojyski lastulevyhyllyillä sielu parinkolmenkymmenen vuoden päästä?"


On varmaan :D! Tai itseasiassa nää nykyajan lastulevy kapineet ei tahdo kestää edes sitä viittä vuotta :/...Eikä niitä pysty tuunailemaankaan, toisin kuin puuta. Mut kestävämmästä materiaalista tehdyt?
Sitten kahdenkymmenen vuoden päästä, kun meijän vauva muuttaa omaan kotiin ja anelee mukaansa nykyistä Ikean telkkutasoamme niin voivat sitten tupareissa opiskelukavereiden kanssa ihastella ja kokea nostalgisia tunteita.

"Hei jooo, mä muistan ton! Meilläkin oli tollanen ku mä olin pieni ja tohon kulmaan löi aina leikeissä pään ja kerran yks noista lasiovista hajosi. Toi on niin makee, ei tollasia enää löydä mistään!"

Sitä odotellessa. Voi tosin olla, että tarvitaan se 50 vuotta :D.

Susa