Jumalattomasti lunta ja käytäviä eksyttäväksi asti. Valtavia koneita varottavaksi, pitkiä päiviä puurrettavaksi, iltoja istuttavaksi. Ensimmäisen päivän iltana kirjoitin päiväkirjaan: "Ihmiset riekkuvat riemuissaan ja tekee mieli huutaa 'sehän on vain lunta, mehän ollaan Lapissa, tottakai on kaunista ja kylmää'. Samanaikaisesti salaisesti huokailen: lunta - kaunista - kylmää. Välillä muiden maanisuus masentaa, innokkuus vain latistaa ja viriiliys tekee minusta flegmaattisen. En minä pahalla, mutta teidän energianne syö minun energiaani."
Nukuin, ja sitten lopetin itsekin salailun ja ryhdyttiin kaikki intopinkeinä töihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti