Vuodenkierto meni verenkiertoon. Olo on ollut yhtä lattea, pahvinen ja mietteliäs kuin tuossa väsyneen analyyttisessä omakuvassa. Niin sanotusti matalapainetta. Ruppi ei ota ymmärtääkseen kesäaikaa eikä ruoka maistu. Huokailen huoliani ja mieli majailee matalalla, mutta eipä hätää: maalis-huhtikuun taite on minulle jo vanha tuttu. Aika luotettava vieras, tulee vuodenvarmasti, tulee ryökäle kutsumattakin. Ehtii laskea laukkunsa, mutta ei purkaa niitä.
Kyllä kylässä saa käydä!
Mutta älä tule liian usein,
tule vain kerran vuodessa.
Oikeastaan tämä päivä on etsauksineen ja räntäsateineen ollut melkein kuin se, josta kolme vuotta sitten kirjoitin:
Oliko se eilen
kun makasin tässä lohduttomana?
Tänään
sain jostakin osan takaisin:
grafiikan rauhasta ja
uhkaavista, raskaista sadepilvistä.
Hieno homma,
täältä tullaan taas!
2006
12 kommenttia:
Jokaisella taitaa olla se nollapiste jossain vaiheessa vuotta. Minulla se on kesakuussa. Ei mitaan erityista syyta, rakastan kesaa, mutta kesakuussa olen artynyt ja poissaoleva. Onneksi sen nyt tiedan ja odottelen rauhassa sen ohimenoa. Niinkuin sinakin. Hieno vertaus purkamattomiin matkalaukkuihin.
Minun nollapisteeni ajoittuu yleensa joulukuulle. Odotan vain tammikuuta. En edes erityisemmin nykyään enää välitä koko joulusta. Mutta heti uuden vuoden päivänä jo minusta alkaa tuntua, että elämä voittaa. Ja voittaahan se, aina. On muuten kivaa jälkeä, ja hurmaavaa siniharmaata tuossa työssäsi!
Mulla oli sama ongelma tuon kuun taitteen kanssa. Pohjois-Suomessa tuo aika on niin raskasta, niin raskasta.
Huomaan täällä erilaisen ilmaston vaikutuksen mielialaan: ei enää sellaista kevätväsymystä eikä kyllästymistä. Ainainen kesä, myös mielessä. Ja koska tiedän ettei ole ikuista, nautin siitä täysillä.
Mutta toivon että sinnekin pian korkeapaine porhaltaa!
Toivottavasti korkeapaine taas pian koittaa!
Pakko kommentoida tähän tota sun aikasempaa unijuttua...
"vastahan sää sait sen KAMELIN"
Mä repesin aivan täysin! Vieläkin hyllyn täällä.. se oli niin odottamaton juonenkäänne. :D
Olen monta päivää maannut flunssassa sängynpohjalla ja mieli on ollut todella yrmeä. Sun juttu pelasti mun päivän! Kiitos! :D
Tästähän olikin jo puhetta toisaalla...
Tänä vuonna oli Tampereellakin niin hyvä talvi, että kevät on tullut (minun mielestäni) aika vasta, ja ehkä se sitten alkaakin helpottaa, kun kohta on jo toukokuu...
Kevät on ihan liian pitkä aika! Siksi pitää huijata itseään niin, että maaliskuussa olisi vielä talvi.
Kyllä se siitä taas. Itsekin olen ollut alemmissa ajatuksissa viimepäivät, mutta tänään taas nousi vähän, maalasinkin. Sitäpaitsi alakulossa on se joku kumma kauneus josta kuitenkin taidan pitää aika paljon. Ja ainakin alakulossa tulee tehtyä mielenkiintoista taidetta, ainakin kun sitä myöhemmin katsoo.
HAuska tuo missä toi pahvipää otta muka itsestään kuvaa.
Luulin Suomessa asuessani että mussa on joku erityinen vika kun tietty aika vuodesta ei oikein suju.
Kun olen ollut nyt vuosia erilaisessa ilmastossa eikä talvi/kevät merkitse enää ihan samaa huomaan että aika moni asia johtuikin vain....säästä.
Elena; Minulla taas kesäkuussa on tosi epähenkinen aika, arkea vaan eikä aikaa murehtia tai miettiä.
Tanja; Kiitos, omakuva on tehty yhdelle kurssille. Periaatteessa on minun kuvani katsomassa yhtä teosta: ilmeeni on se mitä siitä teoksesta minuun tarttuu.
Hmm. minä en _malta_ jättää tätä aikaa elämättä, vaikka onkin matala mieli. Tavallaan nyt on ihanaa! Tykkään myös haikeudesta. Haikeus on mielestäni positiivista alakuloa.
Merja ja Violet; Oliskin jännä saada mahdollisuus nähdä ilmaston vaikutus näihin mielialoihin. Uskon kyllä vuodenkierron vaikutukseen ihmismieleen - mutta näkemykseni pohjautuu puhtaasti tähän pohjoissuomalaiseen vaihteluun. Mitäköhän se tosiaan olisi olla etelässä, tai vielä rajummin pohjoisessa?
Lellu; Thihih, hauska kuulla että uneni villi käännekohta nauratti sielläkin! Mua se on naurattanut jo pitkään, varsinkin se hetki kun ymmärsin pelanneeni kortit huonosti - olin unohtanut koko kamelin. Koitahan parantua!
Scaredy-cat; huijaaminen on hyvä idea - jos nimittäin alkaa helmikuulla odottaa kevättä, se ei tule ikinä. Olen kyllä aika hyvä elämään annettua, olen tyytyväinen vuodenaikoihin ja niiden vaihteluun. Ongelma ei ole niinkään säässä, vaan omassa mielialassa.
Jeera; "alakulossa on se joku kumma kauneus josta kuitenkin taidan pitää aika paljon." Juuri näin! Minä pidän siitä haikeasta huokailusta aika ajoin, se tuo syvyyttä ja kontrastia elämään.
Olisi ehkä väärin että syyttäisin yksinomaan säätä ja ilmastoa - olenhan toki muutenkin muuttunut, vanhentunut, kasvanut, kypsynytkin toivon mukaan.
Silti. Ei tarvita kuin ankea harmaa viikko ja olen pohjamudassa.
Suuri merkitys säällä mulle siis joka tapauksessa on.
Violet; Tämä on mielenkiintoinen juttu, aloin mielessäni pyöritellä ajatusleikkiä aurinkomaasta. Minulle kesä on tavallisen uurastuksen ja arkisen paahtamisen, asioiden lutviutumisen aikaa. Siihen ei liity paljoakaan henkistä tai syvää puolta elämästä (paitsi sadepäivinä, kummajuttu sekin!). Ei tule paljon kirjoiteltua päiväkirjaa, pianoa soittaa pääsääntöisesti nuoteista jne - olisko koko elämä sitten sellaista (hmm, tavallista?) jos olisin jossain hyvässä kesäsäässä koko ajan... No, ainakin olisin ruskettuneempi, hehe. Ajatusleikin lopputulema: pohjamudat tekee hyvää, jotta muistaa mitä on auringonpaiste.
Maijja, voin kertoa ainakin omasta kokemuksesta täällä että ainaisessa auringonpaisteessakin on arki. Ei ole sellaista oloa että tarvitsisi aina huidella ulkona menemään nauttimassa säteistä. Joten hyvin voi välillä keskittyä vaikka päiväkirjaankin, kun tietää ettei aurinko mihinkään katoa..
Juu, ei minunkaan kevätongelmani oikeastaan jóhdu säästä - tosin keväällä auringonpaiste voi tuntua kaikkein surullisimmalta säältä. Mutta sekin johtunee ihan minusta.
Lähetä kommentti