21.9.2009

Luomattomuuden tuskaa


Elän outoja aikoja. En näe sanoja, en kuule kuvia.

Mielialassa on itsetutkiskelun myötä surua. On hurjaa intoon lietsontaa ja sitten itsepettymystä. Lievää itseensä ärsyyntymistä. Tuntuu, että en havainnoi; aisti; ime. Jotenkin en vain huomaa. Löytyy aloituksia: hätäisiä sointukulkuja, puolittaisia maalauksia, hajanaisia lauseita, pipojakin kaksi kesken, on aikeita ja hyviä ideoita. Teot ovat hauraita.

Kuuluu katkerantyyntä tylytystä:
En ole runoilija.
En liioin kirjailija enkä kirjoittaja, en edes kirjoittelija.
En suolla Kuvia.
En ole valokuvaaja, mikään kuvaaja,
häävisti kuvittelijakaan.
En ole muusikko: en osaa tehdä musiikkia.
En ole käsityöläinen.

En ole runoilija.


Mien poka ole palijo mikhän.
En ainakaan mikhän tuottelias missään.


Näitäkin tunteita tarvitaan, tiedän, ja pohjimmiltaan tiedän myös tämän: olen kaikkea, mitä haluan olla. Olen kova luu.

- ja kas! Mikäs jono tuolta tulee!
Tulee kirjaimia, kuvia, lihavia lauseita, juuri oikeanlaisia valaistusolosuhteita, pirteitä värikyniä, puikkoja, pilkkuja sekä pensseleitä, sanoja ja sointuja. Tervetuloa.

12 kommenttia:

Ilona kirjoitti...

Hyvä kirjoitus. Tämäkin. Kuvat myös mahtavia!

Mullakin tuntuu nyt olevan ongelmana se, että en aisti. En jotenkin pysty, kaikki vaan menee ohi ja vasta jälkeenpäin huomaan, että ehkä tuossakin hetkessä olisi ollut jotakin aistimisen arvoista. Ehkä tätä on liikkeellä.

Jutta kirjoitti...

Sama juttu täällä. Jotenkin haluaisi kauheasti tehdä kaikkea ja luoda, mutta... En tiedä mikä tökkii. Ajanpuute ainakin.

Upeita kuvia myös!

Liivia kirjoitti...

Kuvat ainakin on hienot!

Minusta tuntuu, että syksy tekee tuon olon. Syksy vaatii saamaan aikaan niin, ettei perässä pysy.
Keväällä on jotenkin sallitumpaa olla tyhjäpäinen.

Parolan asema kirjoitti...

Upeita valonsäteitä ladossa, olet napannut ne niin kauniisti! Sama ongelma vaivaa itseäni, olen löytänyt sille nimenkin, keskittymiskyvyttömyys, kaikki jää kesken jos vain käännän päänikin eri suuntaan, jään miettimään muuta ja unohdan kaiken, palaan maan pinnalle ehkä 10 minuutin kuluttua, ehkä myöhemmin... outoa että näin syksyllä, menisipä pian pois. Hankin kohta hevosten silmälaput.

Celia kirjoitti...

Niin on, hienot kuvat!

Minä yritän sinnikkäästi ja välillä ei niin kovin sinnikkäästi ajatella, että tarvitaan hetkiä jolloin mitään ei tule tai ole, jotta voisi taas tulla ja olla.
Vaikka nuo hetket ovatkin vaikeita ja ahdistavia, kun pelottaa, että jos tämä oli nyt tässä, että ei koskaan enää tule kuvan kuvaa, sanat katoavat eivät soi.

Ja toisaalta, saa sitä olla välillä ihan vaan ihminen, ei aina tarvitse olla runoilija, kirjailija, kuvittaja...
riittää se, että on ja hengittää, se on just hyvä.

violet kirjoitti...

Tämä antoi mulle paljon.
Samoin sun kommenttisi siihen omaan himmeän lampun juttuuni.

Nuttu kirjoitti...

Ihana postaus. Tärkeä asia, joka aina tulee vastaan, ja hieno rytmi myös.

Malla kirjoitti...

Tahmeaa on täälläkin. Tosiaan; ehkäpä sitä on liikkeellä? Lohduttavaa olisi ajatella ja huomata asian olevan niin. Eipähän tarvitsisi yksinään jumitella.

Tiivi kirjoitti...

Mmm.. keskenkin on parempi kuin ei mitään. Kokonaan tyrehtymistä pelkään.

Sanna kirjoitti...

Joo noita tunteita tarvitaan. Pitää tyhjentyä välillä, jotta voi täyttyä taas.

Eikä se kuvaajataiteilijakirjailija sinusta mihinkään häviä sinä aikana, kun podet tuskaasi.

Kärsivällisyyttä tälle valitsemallemme taiteen tielle :)

isoinpapu kirjoitti...

Kauniisti kirjoitit! TYkkään kamalasti noista kuvistakin.

Mutta joo, mulle syksy on kamalan ahdistavaa. Ja sitäpaistis (enpäs korjaakaan tuota), täytän talvella 40. Nii.

Maija, sä olet kyllä aika ihana. Kyllä ne siltä tulee iloisesti vielä kaikki jutut.

Anniina kirjoitti...

Miten viehkosti luonnehditkaan tuota olotilaa (kuvaa monia syksyjäni sen alkuvimman jälkeen)! Tuntuu kuin pään sisällä olisi pumpulia ja itse olisi jossain kelmun sisällä. Tai jotain.

mutta voi onneksi sitten tulee noita jonosia! :)