23.10.2009

Pikajuna 710 eilen


Vaunussa viisi ikkunapaikalla yhdeksän
pieni sudensilmäinen poika venkoilee penkillään.
Suhisee ässättömiä loitsuja,
työntää päänsä penkkien välistä
- siis päin minun virttyneitä raamejani -
sanoo: bum bum banaani!
ja vasta lopuksi hymyilee.

Onko niin että lapset
eivät näe risaista mieltä
vai onko niin että näkee?

Kukkakaali, pottumuushi!
poika piirtää sormellaan ikkunan likaista pintaa
Pii paa poikki!
Punajuuri niin juuri,
klip klap kloppu!

Kuikuaa ja kuiskuttaa paikoillaan pysymättä,
on häikäilemättömän hyväntuulinen
ja piittaa vain siitä, että vastaan hymyyn.
Sanoo kolmivuotiaan varmuudella:
Pian oot jo perillä!

Juna kaartaa raiteillaan.
Tiu tau tippa pois!

17 kommenttia:

violet kirjoitti...

Pian oot jo perillä.
Kyllä ne tietää.
Sudensilmäiset velmut.

terhi kirjoitti...

en kestä ku oot niin nätti.

himalainen kirjoitti...

Ihana tämä, aivan ihana. Haluaisin myös tuon saman voiman, ehkä jos matkustaisi uudestaan ja uudestaan vain junalla ja imisi pienistä voimallisista lapsimatkustajista energiaa itseensä, ehkä se toimisi. Astuisi lopulta junasta just niin onnellisena perillä.

Ehkä ne just näkee parhaiten, heillä on kuitenkin konstit siihen.

Voimaviikonloppua sinulle!

Marja Kyy kirjoitti...

Lapset ovat aina perillä, itsessään ja asioista. Usko pois.

Parolan asema kirjoitti...

Todella ihana. Nopeasti perillä. Ärsyttävän hyväntuulista, ei tuollaista pääse edes pakoon.

Pellon pientareella kirjoitti...

Ihanat kuvat, ihana tarina, ihana sinä. Kiitos. Ehkä mielen on hyvä olla välillä vähän risainenkin.

Anonyymi kirjoitti...

Lapset ovat ihailtavia luonnoltaan! Niin aitoja ja elävät hetkessä ja viis veisaavat muiden mielipiteistä, kumpa aikuiset osaisivat ottaa mallia näistä maailman pienistä ihmetyksistä!

Merja kirjoitti...

Tosi mainio! Niin hyvä rytmi tässä, melkein teki mieli jalalla taputtaa mukana.

Sanna kirjoitti...

Kiitos tästä. Tulipa hyvä mieli.

Neiti Nimetön kirjoitti...

Ihana pikkuinen!

Töissä tapasin tänään neljä ihanaa pientä poikaa. Kaikki veljeksiä 2-5 vuotiaat. Napittivat minua ja kuuntelivat vaan ensin. Sitten alkoi pulina ja olivat niin suloisia!

Sen jälkeen oli hymy herkässä ja hyvä mieli.

Anniina kirjoitti...

Oi!

Niin villin kaunis juttu. sillon kun on itse vähän hajanainen niin tuommoset kohtaamiset on entistäkin erikoisempia. Toivottavasti sait paljon hyvää mieltä, iloterapiaa :)

Anonyymi kirjoitti...

Sanon sen taas, olet ihana.

Anonyymi kirjoitti...

Ja olet Kertoja.

Sofia kirjoitti...

Piristi myös minun päiväni kun jaoit sen täällä. Kiitos.

maijja kirjoitti...

violet; tuo oli oikea husky! velmu tosiaan.

terhi; eh'eh, koita kestää? Kiitos hämmentävästä kehusta.

himalainen; junassa matkaaminen on ihan omaa luokkaansa. Yleensä olen tosi auki ja herkkä junassa, usein surullinenkin. Kiitos! Voimaviikonloppu tämä juuri olikin.

Maaru; hmm, niin se ehkä on.

Parolan asema; Hyvin sanottu: ei pääse pakoon. Mie en ainakaan tuota kossia päässyt pakoon, mutta murheet karkas vähän mielestä.

Pellon pientareella; alan olla varma siitä, että mieli voi olla risa jonkun aikaa. Menisin ite risaksi jos en uskois niin!

marjohei; ovat kyllä, röyhkeitä pieniä ihmisiä. Mutta ei saa unohtaa, että aikuisetkin oli kerran lapsia - ja ovat aina, jokainen on aina jonkun lapsi.

Merja; kiitos! Luin ite mielessäni tuon uusiksi rytmissä, oli pakko koittaa heh.

Sanna; ole hyvä :)!

Neiti Nimetön; niin oli, vaikkakin aika suruton mun suruistani.

Anniina; nyt valkkasit hyvän sanan, sillä nimenomaan erikoinen oli tuo junakohtaaminen. Kaksi erilaista ihmistä ja mielentilaa laitettu peräkkäin... ja erikoista tai ei, minä vähän piristyin.

Anonyymi; kiitos! Oi, että ihan Kertoja..! Kiitoskiitoskiitos!

Sofia; ole hyvä :)

Riikka kirjoitti...

Loistava! Lapset tietää parhaiten.

Esba kirjoitti...

Olet todella lahjakas kirjoittaja. Toivottavasti pääset hyödyntämään ja kehittämään taitoasi myös tulevaisuudessa. Näitä lukee ilolla. Kaunis ja koskettava kuvaus. Kiitos!