18.2.2010

Neljänsiä

Sain tämän haasteen Kirjailijattarelta. Päätin olla omavaltainen ja muuttaa sääntöjä: valitsin joka neljännen valokuvan, jonka satunnaisesti kuvakansioista kuvia napsiva näytönsäästäjä poimi. (toki vähän valintaakin mukana) Olen muuten varmasti telepaattisessa yhteydessä näytönsäästäjään! Ainakin sillä on yliluonnollisia kykyjä, tuppaa nimittäin pukkaamaan määrättömästi kuvia läsnäolevista ihmisistä. Alkaa nolottaa, aivan kuin hilloaisin koneella kuvia kulloisestakin vieraasta. Toimii myös puhelimessa: kone virittelee esille näyttelyn keskustelukumppanista. Tällä kertaa kuvissa näkyy ihan selvästi orastava kesänkaipuuni. Aurinko pilkottaa.
Katukissa. Kun oli kevät ja Latviassa. Ote matkapäiväkirjasta: Kauppahallissa lihapiirakka puoliksi ja kiitoksiaan alati hokevat mummot. Kanaiset thinsulatesormikkaat ja haju jota ei Suomessa sallittaisi. Ylväys katseissa. Tiineenä olevien kissojen mahat viistävät maata.
Oli elokuu ja Kebnekaisella. Kirjoitin siitä jo aiemmin, itseasiassa vastauksena samaiseen haasteeseen, täällä.
Rekopekko, pikkuveli, oli justihinsa päässy ripelle, otettiin kuvia mummulasa. Minun selkäni takana laiskasti luikertaa kesänkuiva joki. Oli järjettömän kaunis sää.
Tuo pienimmäinen on äitini. Ensimmäistä kertaa aloin tässä miettiä, että kukakohan nainen tuolla takana lompsii?
Ystävän fiat 600 piti pukata liikkeelle, jäätelöt norusi käsivarsille ja me päiviteltiin kuumuutta. Otettiin valokuvia kuin viimestä päivää. Olin äitin vanhassa mekossa ja ympärillä makasi aakea laakea aurinkoinen kotiseutu. Se tunne! Että on juuri muistanut mitä kesä on, ja ettei se lopu ikinä.

9 kommenttia:

Laura kirjoitti...

Hienot kuvat! Mainiot kuvatekstit!

Näillä alkoi aamu mukavasti.

Celia kirjoitti...

Ihanat kuvat ja tekstit!!!

Mä olen kans joskus viettänyt huomattavan pitkiä aikoja miettien, mitä kirjoittaisin blogiin. Sitten saan yhden lauseen ulos, luen sen muutaman kerran ja joo: ei hyvä, ei yhtään hyvä.
Menee jo aika koomiseksi.

Pitäis vaan sanoa niin kuin yks mun oppilas, joka istui tyhjän maalauspohjan äärellä viikon ihan tyytyväisen oloisena.
Kun kysyin mikä meininki hän vastasi: ko ei vaan niikö tuu niikö mittää.

Välillä on sellaisia viikkoja ja se on ihan hyvä niin.

Sanna kirjoitti...

Mieletön kesänkaipuu iski. Sun syytä :)

Maija kirjoitti...

Ohoh, sait minut muistamaan kesän. Juuri sellaisena kauniina, loputtomana, ihanana. Pieni kaipaus iski, vaikka olenkin vielä talven lumoissa.

Anonyymi kirjoitti...

Tästä sun blogista tulee niin iloiseksi.

Parolan asema kirjoitti...

Sinä se osaat kirjoittaa tunteet aistittaviksi, ihanaa! Tuota kesätunnetta juuri mietin eilen, se kuuma kuistilla istuessa ja häikäisevä valo, miten ottaakaan sydämestä kun sitä lämmöllä ajattelee.

niina kirjoitti...

Ihanat kuvat ja ihanat tarinat niillä! Ja hyvin muokattu tuota haastetta,kiva nähdä enemmän kuvia:)
Näitkö muuten Latviassa tienvarsikojuja,missä mammat myivät isoja vihreitä meloneja? Me ajettiin neljä vuotta sitten Virosta Latvian kautta Liettuaan ja muistan vieläkin ne melonit. Luulin,että niitä kasvaa vain jossain tosi etelässä,mutta ei näköjään:)

Ja edelliseen postaukseen;on se kyllä kummaa kun välillä ei keksi mitään sanottavaa vaikka kuitenkin haluaisi sanoa jotain. Koomista,kuten Celiakin sanoi:)

Ja apua,haluan tuon viimeisen kuvan tunteen nyt! (mekonkin,kiitos)

Annika kirjoitti...

Mainio sarja! Pohjanmaan murteesta tulee aina iloiseksi. Sitä on niin tuttus kuunnella (lukea).

maijja kirjoitti...

Laura; kiitos, kiva kuulla :)

Celia; kiitän, kiitos! Mulla menee välillä superkoomiseksi, välillä taas annan vaan tulla ilman mitään kritiikkiä. Nyt olen ollut kamalan kriittinen tämän blogin suhteen. Tuntuu että luikahdan alta riman.

Kyllä tämä vielä tästä kohenee, uskon.

Sanna; :P

Maija; ole hyvä ja anteeksi, hehe. Kesä voi olla mielessä, vaikka pihalla onkin kaunis kevättalvi.

Anonyymi; kiitos, mukava kuulla!

Parolan asema; kuumuus, oi, ihana kuumuus! Kaipaan nyt kaikkea kesään liittyvää. Iltasateita ja aamuaurinkoja ja hikoavia taipeita. Kuistin portaalla istumisen ajatus ihan särkee sydäntä kun on niin kirkkaasti mielessä!

niina; hmm, en tainnut nähdä? Tai siis kojuja ja mammoja kylläkin, mutta en meloneita.

Odotahan, laitan sinulle virtuaalisena vähän viimeisen kuvan tunnetta. ZUP! (mekkoa et saa ;] )

Annika; murrehirmu kiittää!