Mitä muistan huhtikuusta?
Sen sumun, joka raukean raskaana peittona peitteli maan ja meren. Että yhtenä päivänä lavuaarista ryömi esiin kastemato ja toisena poljin lavalla jalkaa ja sanoin: mulla meni pasmat sekaisin! Että yhden kapakan vessan ovesta kun katsoo itseään niin näyttää ihan Ellen Thesleffin omakuvalta.
Hyvin muistan kun hollantilaisen kanssa matkustettiin ruotsalaiselle ja englantilaiselle, ihanaan taloon ja hyvään seuraan. Suolla oli aurinko sulattanut korkeimmat turppaat esiin ja evästimme aiemman syksyn karpalot. Kesä oli avoin ja kaukana. Se, että vähän pelkää tulevaa tarkoittaa että elää ja tuntee, järkeilin ja täytin 25. Piirsin, maalasin, annoin tulla. Muistan silti semmoiset perkeleen nivelkivutkin.
5 kommenttia:
Mahtavaa, että tosta noin vaan voi mennä evästämään menneen syksyn karpalot. Tein sitä pienempänä, täällä kaupungissa olen niin vieraantunut, huomaan nyt.
Järjestyksessää postauksesi toinen kuva on ihan jär-jet-tö-män hieno.
Jännittäviä muistelusarjoja. Miksiköhän minä muistan ja muistelen niin kovin vähän. Kattimatti kissimirri vaan olisi niin ihana, mutta kun ei voi ottaa...
Minä tykkään näistä sun kaikista muisteluksista. Mitä on jäänyt mieleen jostain ajasta? Pitäisi itsekin pysähtyä ja muistella. Minäkin muistelen aika vähän...ja muistan vielä vähemmän.
Ilona; minusta tuntuu, että moni ihminen on ylipäätään vieraantunut marjastamisesta. Ostetaan pikkupussi pakastepuolukoita supermarketista ennen kuin haetaan sama määrä ilmaisesti ja iloisesti metsästä. Se on harmi. Ja sitten jeesustellaan thai-poimijoita...
Suvi / vähän vinoon; kiitos Suvi! Tuon päivän sumu se vasta järjetön olikin. Sumu sopii merenrantaan.
Pellon pientareella; sanoisko sun koirat kissalle mur, vai mikset voi? Minusta tuntuu että muistaminen parantuu muistellessa.
Kirjailijatar; käy muistelemiseen siis! Se on mukavaa puuhaa. Minä muistelen aika luontevasti, useat juttuni alkaa sanoilla "mää muistan kun kerran..."
Lähetä kommentti