Olen ihan pehmeänä tähän poikaan!
Neljän päivän nyytti, jonka nyrkki on tädin dynaamisen haikeuden mitoissa.
Soma ja hyvä ja iloinen aivan varmasti aina, kuten ma-ti-ke-to-pe ja la-lapsetkin aivan varmasti aina. Ainakin näin pikkuruisina! Miten pieni voi ihminen aluksi olla!!
10 kommenttia:
Minä ihmettelen aina sitä, miten pieniä me olemme syntyessämme. Että niin pienestä voi tulla joskus iso mies!
Ja vauvojen kädet, melkein liian ihania :)
Ryppysormetkin on niin ihanat!
Vauvat ja vauvojen tuoksu, aaah. Ja olemattoman pienet jalat. Itse pitelin perjantaina sylissäni kolmeviikkoista, eikä hänkään vielä ollut koolla pilattu. <3
:´)
Kirjailijatar; todellakin, melkein liian ihana! 83-vuotiasta isoisoäitiäkin kehotin pitämään varansa, kun menee pienintä tarkastamaan - ettei vain tartu vauvakuume ;-D
Himalainen; niin on! Ja ryppykaula, mitättömän pikkuiset korvat ja kaikki!
Morso; tämäkin ehtii kolmeen viikkoon, ennenkuin näemme taas. Pieni varmasti vielä sittenkin, eikä yhtään vähemmän suloinen.
Viena; eikös!
Nyyh, mikä nukkaposki, ja pikkukädet...
Onpas pikkumies hurmaava! Vauvoja voisi katsella tuntitolkulla (=
Kuni nukkainen on alku ihmisen. Sydän pomppaa ja läkähtyy, kun on niin pieni tuo elämän alku. Kuinka hän on vielä ihan aikamatkalla avaruudesta vasta. <3
Tuittu; "nyyh" kuvaa hyvin! On niin lutunen ja liikuttava, että!
Voffeli; minut vauva tosiaan hurmasi ihan, voi, ylihurmuksiin! Muutenkin elän vauva-aikaa, joka kuukaudelle on vauvauutisia odotettavissa kavereiden ja sukulaisten perheisiin. Riittää siis ihasteltavaa jatkossakin!
Minna; kauniisti pistit sanasi. Vastasyntynyt on suloisesti "poissa" vielä, omissa maailmoissaan ja avaruuksissaan tosiaan.
Minä en koskaan lakkaa ihmettelemästä sitä, kuinka valmiita pieniä ihmisiä vauvat ovat. Se on jotenkin niin hurjaa.
Ihana Sulo!
Lähetä kommentti