Filminkehitys on painajaista.
Olen liian l u n k i siihen touhuun. Suurpiirteisyys alkaa harmittaa viimeistään sitten, kun tajuaa unohtaneensa katsoa kelloa. Paitsi sekuntti- myös minuuttiviisaria. Pelottaa ihan perkuleesti, mutta on vaan pakko jatkaa purkin huljuttelua. Sekoan litkuista enkä tiedä mihin väliin mikäkin kuuluu. Ja tämä kaikki tietysti hiljaa mielessä, koska samassa purkissa on myös vieressä seisovan kaverin rulla - minähän vakuutin osaavani. Toveri mittaa veden lämpötilaa ja huolestuu puolen asteen heitosta samalla kun minä mietin vaikuttaako minuutti sinne tänne kehitysajassa muka jotakin.
Olen liian l u n k i siihen touhuun. Suurpiirteisyys alkaa harmittaa viimeistään sitten, kun tajuaa unohtaneensa katsoa kelloa. Paitsi sekuntti- myös minuuttiviisaria. Pelottaa ihan perkuleesti, mutta on vaan pakko jatkaa purkin huljuttelua. Sekoan litkuista enkä tiedä mihin väliin mikäkin kuuluu. Ja tämä kaikki tietysti hiljaa mielessä, koska samassa purkissa on myös vieressä seisovan kaverin rulla - minähän vakuutin osaavani. Toveri mittaa veden lämpötilaa ja huolestuu puolen asteen heitosta samalla kun minä mietin vaikuttaako minuutti sinne tänne kehitysajassa muka jotakin.
Kaikki järjestyy, sanon.
Ja arvaahan sen - kaikki järjestyi. Operaatio sujui ilman komplikaatioita, potilas toipui hetken aikaa kuivauskaapissa ennen kuuden osiin leikkaamista. Toveri oli tyytyväinen, samoin minä, mutta piuhat ei venyneet enää pinnakkaisten vedostamiseen.
Aina joskus tuntuu, että asiat on oikein huonosti. Poikkeuksellisen huonosti, täysin pois oikeasta, korjaamattoman hankalasti, siis h u o n o s t i. Silloin on aika käyttää mielikuvaharjoitusta: mitä voi pahimmillaan tapahtua? Voiko elämä loppua? Onko vaarana myöhästyä tapaamisesta? Voiko opintopisteiden saanti viivästyä? Voiko lohikäärme tulla ja syödä?
Yleensä tässä vaiheessa havaitsee, että riskit ovat maltillisia. Jos panokset tuntuu edelleen kovilta, voi jatkaa: mitä sitten jos myöhästyn? Tuleeko sitten lohikäärme ja syö minut? Viimeistään nyt riskit ovat oikeissa mittasuhteissaan. Eikö vieläkään? Sitten on aika sanoa: kaikki järjestyy. Sillä niinhän se on! Asiat eivät ole koskaan jättäneet järjestymättä.
Loppuviikon täyteen buukattu aikataulu purkaantui jopa vapaapäiviksi asti eikä ressipalloni räjähtänytkään. Ei tarvitsekaan lykätä palautuksia eikä tehdä huonosti! NYT ON AIKAA!
Yleensä tässä vaiheessa havaitsee, että riskit ovat maltillisia. Jos panokset tuntuu edelleen kovilta, voi jatkaa: mitä sitten jos myöhästyn? Tuleeko sitten lohikäärme ja syö minut? Viimeistään nyt riskit ovat oikeissa mittasuhteissaan. Eikö vieläkään? Sitten on aika sanoa: kaikki järjestyy. Sillä niinhän se on! Asiat eivät ole koskaan jättäneet järjestymättä.
Loppuviikon täyteen buukattu aikataulu purkaantui jopa vapaapäiviksi asti eikä ressipalloni räjähtänytkään. Ei tarvitsekaan lykätä palautuksia eikä tehdä huonosti! NYT ON AIKAA!
Asiat järjestyi taas.
15 kommenttia:
Tuttuja tuntemuksia noissa filminkehityspuuhissa! Hups vaan ja rullat on lilluneet väärissä nesteissä hiukan liian kauan. Olen minäkin liian lunki tuohon puuhaan. Opiskellessani yksi opettaja jankkasi aina kuinka tarkkaa puuhaa filmien kehittäminen ja kuvien vedostaminen on. No, ihan hyviä tuli yleensä vaikka välillä unohtikin kellon tarkkailun tai jonkun litkun laimennussuhteet oli mitä oli ;) Onneksi en koskaan pilannut toisen filmejä, omieni kanssa töpeksin vain.
Asioilla on tapana järjestyä, sitä meidän äiti aina hokee. On pirulauta yleensä vielä oikeassakin ;)
Filminkehitys oli painajaista. Ihan juuri noin kuinka kuvasit. Mutta nyt antaisin melkein toisen käteni että pääsisin siihen hommaan. Ah, ehkä joskus tulevina vuosina kun ei ole pieniä lapsia. Sitten joskus...
Se blogi oli Iskuryhmä.
Mun ikävä pimiöön tais taas kasvaa asteen isommaksi.
Minäki tahtoisin tas pimiöön, oikein ajan kans. Mutta edellisen filmin tuhoutumisesta onkin jo aikaa, joten arvet on jo parantunu:) Onnellinen sinä, kun saat tehdä taidetta päivät pitkät! (Vaikka se onkin rankkaa)
Ihanaa, että nyt tuntuu siltä, että kaikki järjestyy, ja että sait vapaata! Olen itse superhuono sietämään stressiä, mutta se, kun huomaa, ettei maailma kaadukaan juuri nyt, on mahtava tunne.
Siitä onkin aikaa kun olen tehnyt itse kuvia ja kehittänyt filmin. Muistan, että filminkehoitys OLI painajaista, kuvienkehitys taas ihanaa. Osaiskohan sitä edes enää.
käytän itseki usein tuota ajattelumallia että "mikä on pahinta mitä voi tapahtua?".
Se yleensä viimeistään laittaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin.
Että kun haluaisin itsekin tuota joskus kokeilla!
Vaikka pessimisti (=realisti;)) olenkin, ohjenuoranani olen aina pitänyt tuota "asioilla on tapana järjestyä". Ja niin ne asiat aina ovatkin järjestyneet. Yleensä vielä paremmin kuin olisi voinut uskoakaan. Ja asiat saa tosiaan oikeisiin mittasuhteisiin kun vertaa omaa tilannettaan johonkin vielä kamalampaan.
Oivoi, älä huoli! Asia on juuri niin kuin sanoit. Toivottavasti sait ladattua akkuja. :) Hei linkitin siut omaan blogiin, onko ok?
Johi; Minusta tuntuu, että opettajat tahallaan pelottelee. Aina on mun rullat onnistuneet!
Inka; pimiössä puuhailu on kyllä ihanaa - ymmärrän hyvin että sitä kaipaa.
A n n e; hehee, ole hyvä!
Sanna; voi kun en minä tee taidetta nimeksikään, melko teoria painotteista on toistaiseksi ollut. Ehkä keväällä?
SCAREDY-CAT; mulla stressi tulee terävinä piikkeinä. Alkaa yhtäkkiä tuntua, että nyt on liikaa. Sitten taas helpottaa. Vapaat tulee tosiaan tarpeeseen!
Liivia; minustakin kuvien kehittäminen on huomattavasti mukavampaa kuin filmin.
Violet; se oikeasti toimii! Paitsi jos joku toinen kehottaa miettimään asiaa noin... silloin alan vielä enemmän rypemään kurjuudessa.
Riikka; ei muuta kuin kursseille! Minäkin olen joissain jutuissa aika pessimisti...
Anniina; huolet ohi - ainakin sunnuntai-iltaan saakka.
Toki on ok =)!
Minä olen ollut kädet täristen pariin otteeseen tuossa samassa filminkehityspuuhassa...Kun on pahin ahistus, mulla on tapana kysyä itseltäni, että no, selviätkö tästä päivästä? ja vastaus on aina kyllä. Eikä kerralla tarvitse koskaan enemmästä selviytyäkään:) Seuraavasta päivästä ei kuitenkaan koskaan tiedä, mitä se tuo tai miltä se tuntuu.
Ai kamala kun nauratti täällä, sorppa! Niin tuttua, niin tuttua.
Minä en ollut koskaan lunki tuossa hommassa. Hermostutti ja kyttäsin viisaria, huljuttelin ja heiluttelin. Ja filmin kääriminen metallirullalle pimeässä ennen nesteisiin laittoa, se se vasta painajaismaista olikin.
Mutta kyllä ikävöin sitä puuhaa ja sitä tunnelmaa kun kuvat ilmestyivät esiin. Oli se kivaa.
Mitä tulee tuohon stressaamiseen niin minäkin yritän muistaa tuon, varsinkin lasten kanssa. Oho, kaatui maito, no mitäs tuosta. Ai että revit äidin kirjaa, no saahan noita uusia. Heh.
Sulle on palkinto runotytto.blogspot.comissa.
Voi muistan juu sen painajaisen! :O Koska en ole tippaakaan niin tarkkaavainen ja laskelmallinen tyyppi kuin valokuvaajana pitäisi niin taannoiset valokuvausopinnot lopahtivat alta aikayksikön koska valokuvauksen tekniset puolet menivät hieman yli poloisten aivojeni ja pidin jonkin aikaa etäisyyttä kaikkeen valokuvaukseen liittyvään! Digikuvaus on miuta varten, pakko myöntää! :/ pimiöressi ei sovi minulle vaikkakin pimiökuvat ovatkin niitä OIKEITA Valokuvia!
Lähetä kommentti