Näin viikonloppuna parvekkeella patsastellessani kadulla kulkevan nuorehkon miehen, jonka tunnistin naapurikseni. Heilautin jäykästi kättä ja hän teki samoin, varovasti hymyillen.
Tapaan miekkosen toisinaan rappukäytävässä. Hän on aina ystävällisen oloinen, tahtoisi ehkä vaihtaa jonkun harmittoman sanan, päivitellä säätä tai lohkaista jotain hauskaa. Tunnelma kohtaamisissamme on poikkeuksetta kolkko, kaurismäkeläinen ja kaikessa välittömyydessäänkin kankea. Tapahtui viime keväänä:
Olin ähräämässä itseäni, rinkkaa ja lukuisia kapsäkkejä tohinalla ulos asunnosta, kun kohtasin naapurin miekkosen. "Jaahas, oletko lähdössä kotiseudulle?" hän kysyi kantamuksiani silmäillen, virallisella äänellä ja minä vähintäänkin samanlaisella vastasin: "En, vaan ensin Kemijärvelle ja sitten Budapestiin." Tuli ontto hiljaisuus. Miekkonen halusi vielä puhua, toisaalta mitään puhuttavaa ei ollut. "Asunnostasi kuuluu päivisin herätyskellon pärinää" sanoin totuudenmukaisesti, mutta lähinnä täytteeksi hataraan keskusteluun. "Voi hyvinkin olla. Kellot ovat ehkä väärässä, tarkistan asian, on saattanut olla sähkökatko..." miekkonen alkoi rentoutua ja kertoilla kelloistaan, mutta silloin puhelimeni soi saapuneen kyydin merkiksi. "Nyt minun täytyy mennä" keskeytin, ja jätin hänet noin vain seisomaan.
Eilen rappukäytävässä, naapurin miekkosen oven kohdalla kuului vaimeaa ysärityttöpoppia. Pysähdyin oven kohdalla, kuuntelin hetken ja astelin loppumatkan kotiin hymyillen.
- - -
Tapaan miekkosen toisinaan rappukäytävässä. Hän on aina ystävällisen oloinen, tahtoisi ehkä vaihtaa jonkun harmittoman sanan, päivitellä säätä tai lohkaista jotain hauskaa. Tunnelma kohtaamisissamme on poikkeuksetta kolkko, kaurismäkeläinen ja kaikessa välittömyydessäänkin kankea. Tapahtui viime keväänä:
Olin ähräämässä itseäni, rinkkaa ja lukuisia kapsäkkejä tohinalla ulos asunnosta, kun kohtasin naapurin miekkosen. "Jaahas, oletko lähdössä kotiseudulle?" hän kysyi kantamuksiani silmäillen, virallisella äänellä ja minä vähintäänkin samanlaisella vastasin: "En, vaan ensin Kemijärvelle ja sitten Budapestiin." Tuli ontto hiljaisuus. Miekkonen halusi vielä puhua, toisaalta mitään puhuttavaa ei ollut. "Asunnostasi kuuluu päivisin herätyskellon pärinää" sanoin totuudenmukaisesti, mutta lähinnä täytteeksi hataraan keskusteluun. "Voi hyvinkin olla. Kellot ovat ehkä väärässä, tarkistan asian, on saattanut olla sähkökatko..." miekkonen alkoi rentoutua ja kertoilla kelloistaan, mutta silloin puhelimeni soi saapuneen kyydin merkiksi. "Nyt minun täytyy mennä" keskeytin, ja jätin hänet noin vain seisomaan.
- - -
Eilen rappukäytävässä, naapurin miekkosen oven kohdalla kuului vaimeaa ysärityttöpoppia. Pysähdyin oven kohdalla, kuuntelin hetken ja astelin loppumatkan kotiin hymyillen.
8 kommenttia:
Ihan selvää kaurismäkeä, parasta huumoria ikinä :) Sanatkin voi pyyhkiä pois ja katsoa vain kasvojen ilmeitä ja liikkeitä. Hyvä filmi!
En tiedä Kaurismäestä mutta itselleni tuli heti mieleen Kimpassa kirjan (ja leffan) Philibert! :)
Hih ja voih, vaivaannuttavia hetkiä.. Kaurismäkeä tosiaan!.. Toisaalta, aina ei tarvita sanoja. Silmät kertovat jo paljon!
Nauratti ihan...tuollaista jäykistelyä se on vaikka naapurina olisi joku ihan oman ikäinenkin tyyppi. Jotenkin vaikeaa ja todella kaurismäkimäistä!
Suoraan kirjasta tämä kohtaus, ja niin suomalainen hetki. Hyvin elävästi tuli tunnelma ja ihmiset henkiin silmien eteen :)
Himalainen; Saas nähdä tuleeko uusia kohtauksia pätkään, eli vieläkö törmäämme naapurin kanssa.
Yeahs; se ei olekaan tuttu kirja eikä leffa, mutta nimi, Philibert kuulostaa hauskalta!
Syysleimu; tällä miekkosella on ystävälliset silmät :)
Riikka; itse asiassa miekkonen lienee mua nuorempi! Olisi ehkä ollut oikeampaa sanoa "miehehkö nuori" kuin "nuorehko mies"!
Parolan asema; minustakin tosi suomalaista! Minähän siinä olin kotoisan jäykkänä ja jäyhänä kans, "ensin Kemijärvelle ja sitten Budapestiin", haloo :D
Hii, tämä oli hymyilyttävää luettavaa. Itse seison naapureitten kanssa usein tuppisuuna talomme pienessä hississä. Vanhassa hississä on kuitenkin pakko aina vaihtaa sanat siitä, mihin kerrokseen kukin on menossa. - Monenteen sä meet? -Mä meen ylimpään saakka. -Ai no mä jään vitoseen sitten ensin. Sitten sitä seistään ahtaasti ja tuntuu, että kerrokset vaihtuvat hyvin hitaasti.
Maija; :D! Hauska mielikuva! Meillä on onneksi val-ta-va hissi, semmoinen sairaalahissi-kokoinen, mahtuu kokonainen sänkykin kyytiin. Ei tarvitse olla naapurin kyljessä.
Lähetä kommentti