18.1.2010

Nähdään myöhemmin



Nyt olen vähän voimaton. Sovitaanpa niin, että tulen takaisin sitten kun en ole ihan näin voimaton, kun jossakin on alkanut pilkottaa. Heippa.

ps. minulle tuli yhtäkkiä karttakieli, yrittää kaiketi väittää että siitä saisi otettua suunnan, vaikka oikeastaan se vain alleviivaa: mikään ei ole mahdotonta. Karttakieli, yhtäkkiä ja ihan tyhjästä.

13 kommenttia:

himalainen kirjoitti...

Voi sinua, karttakieli ja kaikki. Pilkotus tulee sitten varmaan myös ihan yhtä lailla yhtäkkiä. Yllättää täysin. Siihen asti lepoilua :)

maijja kirjoitti...

Himalainen; kiitos. Nyt on kyllä liian levotonta lepäämiseen ja ainoa mikä pilkottaa on kieli(pilkku, pilkottaa). Uusi manner on jo ehtinyt kasvaa ja muuttaa muotoaan, se seilaa nielusta kielenkärkeä kohti.

Mai kirjoitti...

virtuaalinen voimahali skotlannista sinulle!

Anna Emiliaana kirjoitti...

Jaksamista. Pimeys ottaa aina vähän voimille. Pian se jo alkaa pilkottaa.

Kirjailijatar kirjoitti...

Kyllä voimaton saa olla ihan rauhassa. Voimailu ottaa joskus voimille :)

Malla kirjoitti...

Keräile kaikessa rauhassa voimia, täällä kyllä ootetaan. Toivottavasti valo pilkottaa esiin taas pian.

morso kirjoitti...

Me ei täältä hävitä. Odotetaan ja annetaan pilkotuksen tulla aikanaan. Vuorotellen meille kaikille tulee se väsyn hetki. Joskus se tulee ja menee nopsakkaasti, ja joskus hiipii hiljaa sissän ja viipyy pidempään. Niin tai täin, niin silläkin on jotain sanottavaa. Kannattaa kuuunnella.
Voimia sinne, päivät pitenee koko ajan piirun verran.

maijja kirjoitti...

Mai; kiitos

Anna Emilia; konkreettinen pimeys, tämä vuoden aika, ei ota nyt voimille vaan jopa lievittää tätä toisenlaista valottomuutta.

Kirjailijatar; totta, siltä nyt tuntuu.

Malla; kiitos!

Morso; kiitos, tuo oikeasti lohdutti. välillä on vaikea muistaa, että väsyneenä ja suruissa on muutkin toisinaan, saati että niistä saattaisi olla hyötyä mutta tottahan se on. Eikä kenenkään reppuun kuulema laiteta enempää kuin jaksaa kantaa.

Pellon pientareella kirjoitti...

morso sanoikin hyvin, että kuunnella, itseään, sitä pimeää. Tunteilla on hyvät syynsä. Pysähtyä, huomata, antaa tulla, hyväksyä että se nyt on. Ja katsoa sitä tunnetta, ai jaa, niinkö. Sitten antaa sen mennä ohi ja heiluttaa hyvästi, hei hei. Ei jäädä siihen kiinni, roikkua siinä. Se tulee ja menee, kun sen aika on. Pilkottaa vielä paljon paljon kaikkea kivaa.

SARI kirjoitti...

Nyt kuitenkin lohdutit minua ! Ei kenenkään reppuun laiteta enempää kuin jaksaa kantaa. Kiitos tästä lauseesta ja kannattaa olla aloillaan ja kuunnella - jos vaan olosuhteet antaa myöten. Niin on paras.

a n n e kirjoitti...

Voimia. Jaksan uskoa, että vielä se valo tulee - ainakin jostakin suunnasta.

Maija kirjoitti...

Lapsuuden parhaalla kaverillani oli karttakieli, ja mielessäni se liittyi selvästi siihen asiaan, että tytön äiti oli ammatiltaan kartanpiirtäjä.

Ehkä karttakieli onkin merkki siitä, että elämääsi ilmestyy pian kartanpiirtäjä? Kartanpiirtäjä osaisi varmasti näyttää hyvän kulkusuunnan. Mutta ilmaantui piirtäjää tai ei, eiköhän se suunta jossain vaiheessa taas löydy. Voimia siihen asti!

Celia kirjoitti...

Kauniisti kirjoitit karttakielestä, kaikesta.

Kovasti voimia, valon pilkahduksia ja aavistuksia tulevasta hyvästä.

Toivottavasti palaat pian. Tulee ikävä sun kuvia ja tarinoita.