24.10.2010

Rahasta


Perjantaina kaupungilla minut pysäytti nainen. Ihan tavallinen, kansalaisen näköinen ihminen. "Anteeks neiti" aloitti hän ja ajattelin hänen ehkä kysyvän tietä, "ei sulla sattuis oleen yhtään auttaa mua?" Katsoin hölmistynein ilmein: "ai rahhaako?" Hän nyökkäsi sivuilleen pälyillen.  "No ei ole! Heippa!"

Ei tosiaan ole. 
Enkä minä varmasti edes näytä siltä, että olisi. Olin lapikkaissa ja itseommellussa takissa, laiha lompakko nuhjuiseen kirppisnahkalaukkuun kätkettynä. Ehkä minä näytin lähestyttävältä, en tiedä, mutta joka tapauksessa olen tuon johdosta oikeastaan tosi tuohtunut. Lietson itseäni nyt kuvittelemalla naiselle tulotason: ajattelen hänen olevan vaikkapa työtön, joka nauttii peruspäivärahan (~550e) lisäksi yleistä asumistukea (~250e). Tässä valossa sen kuuluisi olla minä joka pyytää, mutta koska olen oletusten varassa hänen tilanteestaan ja siksi kyvytön luomaan objektiivista kokonaiskuvaa,  lakkaan kuvittelemasta ja tuijotan vain omaa kukkaroani. 

Sillä tämä on totta: minun elämääni tuetaan huomattavasti noita lukuja vähemmän. Tililleni jää kuukaudessa vuokran ja muiden kiinteiden menojen mentyä noin 70 euroa (~2.3e/pvä - vrt. lounas yliopistolla 2.6e). Sillä sitä sitten täytetään vatsaa ja maksetaan puhelinlasku, kurssimaksut, pyykkipulverit, muistikortinlukijat ja mitä näitä nyt on. Jos jää yli niin voi vielä vaikka junailla kotiin perhettä tapaamaan, noin 50e reissu, tai hurvitella ja toteuttaa materiaalisia unelmia.

Saadakseni nuo rahat käyttöön on minun tehtävä työtäni; pitää päivät pitkät pelata Super Mario Credit Chase: The Ultimate Graduation Editionia, vaikka se joskus ihan käsittämättömältä tuntuukin. "Pomppimalla tämän kalikan päällä ja kirjoittamalla siitä puhkianalysoivaa liirulaarumia saat 2 pistettä, hakkaamalla päätä seinään seitsemän kertaa saat 3 pistettä ja pääset etenemään kohti seuraavaa hauskaa haastetta." Kaikenlaisia suvantopaikkoja reitin varrella pitää varoa, mutta kiirettä olisi hyvä pitää. Teen siis työtä, josta merkiksi saa ihania onnen napuja, tarkkaan mitoitettuja opintopapuja, joita pitää aina vartoa, laskea ja selittää ja ilmoittaa. Tämä raha ei ole ilmaista, eikä sitä ole paljoa, enkä minä anna sitä satunnaisille kyselijöille.

Pidän muuten pennintarkkaa kirjanpitoa, jonka mukaan lokakuiset menot ovat ylittäneet tulot tähän päivään mennessä 209.58 euroa. Onneksi pelasin koko kesän The Sims - Livin' at The Officea. Muuten pitäisi lähteä Lordiaukion nurkille kerjuulle.

22 kommenttia:

annika kirjoitti...

Samat tunteet. Yleensä kyllä annan aina jotain, vaikka ei minullakaan ole, mistä antaa. Ärsyttää kyllä se, että tullaan kysymään.

Kirjailijatar kirjoitti...

Minä olen aina ollut sitä mieltä, että opiskelijat on päähän potkittu ryhmä. Te teette arvosta, yhteiskuntaakin hyödyttävää, työtä, jota ei tueta senkään vertaa kuin sohvalla makaamista. Se on väärin!

Ilse kirjoitti...

Ymmärrän tuohtumuksesi ja tykkään noista onnen napuista.

Ja muistan nuo omat aikani. Voi että inhosin ruokakaupassa käyntiä ja pennien laskemista siellä.

Kuukki kirjoitti...

Upea kuva jätkänkynttilästä!

Mietin tuota työttömän ja opiskelijan arkea. Kummankaan tuloilla en tulisi toimeen, vaan olisi pakko hankkia joku (mikä tahansa) työpaikka. Silloin kun itse opiskelin ennen työelämään siirtymistä, kaikilla oli opintolainaa. Ymmärtääkseni sitä ei nykyään kukaan halua ottaa, jos vain on joku keino selvitä ilman.

Olen myös pitänyt tiukkoina aikoina kirjaa tuloista ja menoista, se todella auttaa - ei ainakaan tarvitse menettää yöunia sen vuoksi ettei tiedä kuinka pahassa rahapulassa oikeasti on ;-)

Luulen, että olit ystävällisen ja lähestyttävän näköinen - ei rahanpyytäjätkään kaikilta pyydä.

piilomaja kirjoitti...

Muistan kun itse olin opiskelija ja kadulla tuli joku nuori mies pyytelemään rahaa että kun häneltä puuttuu näin ja näin paljon rahaa kun piti mennä pizzalle....

Muistan kun kahdesta suusta ystäväni kanssa huudettiin päin näköä että keittäköön perunoita, niin moni muukin tekee, ja jos me mennään pizzalle niin ei kyllä siihen rahaa kehdata kadulla kerjätä.

En voi koskaan sanoa olleeni nälässä opiskeluaikoina. Jos olikin vähän ankeaa niin ihan oli oma syy. Pistin rahaa kuppiloihin, vaatteisiin ja sellaiseen. En hurjasti, mutta kuitenkin sen verran että jos ne olisi käyttänyt toisin niin olisi ollut vähän paremmat sapuskatkin.

Vanhemmiltani en saanut koskaan rahaa, mutta sain käydä heillä syömässä jos hätä tuli - ja muutenkin tietysti, samassa kaupungissa asuttiin ja oltiin läheisiä.

Lainarahaa otin, en muista montakaan sellaista joka ei olisi ottanut.

outi kirjoitti...

Tiedän tuon.. mulla on freelancerin epäsäännölliset tulot, tarkoittaa että välillä niitä on, välillä ei. Sillon kun on, joskus annan jos joku rehellisesti pyytää, assan kulmilla vaikka että "olisko neidillä antaa euroo kun pitäis saada kalja." Yleensä kyllä yritän tarjota jotain mitä mulla jo on, mandariinia tai kupillista kahvia vaikka.

Mutta mitään selityksiä en jaksa kuunnella, että pitäis päästä sairaalaan tai ostaa lääkkeitä, jos nimittäin siltä näyttää että kalja on se lääke..

maijja kirjoitti...

annika; Minulle tämä oli aivan ensimmäinen kerta, olen vähän yllättynyt reaktiostani siks. Tai toki olen nähnyt ihmisiä kerjäämässä, mutta oikeastaan se on eri asia kuin tuollainen "pummaaminen". Pummaaminenkin on ihan okei, jos pummaa kavereiltaan, eli aikeena maksaa takaisin. Jotenkin tuosta kuitenkin lähti sellainen tunnevyöry, että oli pakko tänne oikein avautua...

Kirjailijatar; Kiitos. Minustakin se on vähän väärin. Olen tosiaan varmaan kyvytön arvioimaan tällaista asiaa kokonaisvaltaisesti yhteiskunnallisella tasolla, mikä vaikuttaa mihinkin jne, mutta koen tosiaan tekeväni _työtä_ ja olevani hyödyllinen tulevaisuudelle.

Ilse; onnen naput ovat tosi tärkeitä, muuten olisi varmaan ihan sama alkaa loikoilemaan. Kiva muuten kun sanot, että ymmärrät tuohtumukseni. Huomasin juuri sattumalta, että tämän kirjoituksen julkaistuani oli lukijamääräni kaventunut kahdella - ilmeisesti oli ainakin kaksi, jotka eivät tätä ymmärtäneet. Olkoon sitten niin.

Kuukki; kiitos! Kuvasin siltaa enemmänkin, mutta en (ainakaan vielä) viitsinyt laittaa enempää. Joo, opintolaina onkin kiinnostava juttu. Määkin sätkyttelin useamman vuoden ilman. No, asuin kyllä purkukuntoisessa ja homeisessa omakotitalossa, jossa lämpöä pidettiin sahalta ilmaiseksi saadun jättöpuun, villahuopien ja halvan punaviinin avulla. Kaupunginvaihto ja yksiöasuminen, se että haluaa matkustaa (vieläpä keväällä, kun ei enää ole edellisen kesän rahaa) ja muut pienet asiat on johtaneet kyllä opintolainan ottoon. En pidä sitä pahana, eikä se tunnu raskaalta kantaa, kun vertaan siihen mitä sillä saan. Ennen pitkää on töitä, ja sitten se pitää vain maksaa pois.

piilomaja; en tajunnut edes kysyä, mihin hän sitä rahaa tarvitsi! Mutta luulen, että jos olisi ollut vaikkapa parkkirahaa vailla, hän olisi sanonut "lainata parkkirahaa". Ehkä olisin siihen antanut, jos olisi ollut sopivaa, mutta ei hän kyllä parkkirahaa tahtonut... ehkä sitten pitsaan tai johonkin. Toisaalta tuo sun mainitseman nuorenmiehen tapaus menee tuohon Outin mainitsemaan kategoriaan; rehellisyyteen! Että ei ainakaan valehdellut.

Minäkään en ole nälässä, pidän itseni vaatteissa (no, lähinnä kirppikseltä), sorrun toisinaan materiaalihimojen yllättäessä, en sylje pulloon enkä viineistäkään ota väenväkisin halvinta. Mutta silti: kyllä olisi helvetin haastavaa selvitä pelkästään 70eurolla kuussa.

outi; täällä ei yleensä pyydetä, ainakaan minulta - tämä oli tosiaan eka kerta. Minäkin saattaisin antaa jollekin, joka olisi rehti ja kertoisi miksi tarvitsee. Onhan siinä kynnys kysyä, että tavallaan rahalle tulee kyllä hintaa! Minusta ainakin tuntuisi aika raskaalta joutua pyytämään joltakin vieraalta ihmiseltä kadulla. Haluan uskoa, että jokaisella on joku läheinen, jolta pyytää, ja jos ei ole, niin meillä on tässä maassa turvaverkko. Hah, huvittavaahan tässä mun mielestäni on siis se, että jos minä putoaisin opiskelumaailmasta, minut ottaisi vastaan verkko, jossa "tienaisin" "paremmin" (kauheasti sitaatteja).

Tuo on ihana idea! Tarjota mandariinia! Tai voisihan sitä vaikka sanoa, että "joo, voin tarjota koko oluen, oon itekin ihan kaljan tarpeessa" ja lähteä seuraksi. Tai pyytää kysyjää kertomaan vaikka vitsi tai mistä unelmoi lapsena tai edes nimensä.

piilomaja kirjoitti...

Palaan vielä: olen antanut joskus rahaa jollekin viinapulloon pyytÄvälle. Tyyppi oli sympaattinen ja pyyntö äärimmÄisen nöyrä. Se mikä mua siinä pizzaan pyytävässÄ riepoi oli sellanen jonkunlainen ylimielisyys tai vähän niinkuin käsky antaa rahaa...

Olen joskus tarjonnut banaania yhdelle joka pyysi rahaa ruokaan. Nainen suuttui aivan hirveästi.

maijja kirjoitti...

piilomaja; tervetuloa palaamaan koska tahansa! Juuri tuota nöyryyttä kait minäkin tässä peräänkuulutan, ja en tiedä mitä muuta: jotain pelisilmää tunnistaa, keneltä pyytää? Ja rehellisyyttä siihen, miksi pyytää. Jos kerran tarvitsee ruokaa, niin miks'ei banaani kelpaa? Tosi typerää. Tai oikeastaan pohjimmiltaan; kait minä kuulutan kykyä elää semmoista elämää, ettei tarvitse mennä kadulle pyytämään.

Ja vielä tässä kertoilen, että suhtaudun tosiaan omaisuuteeni, johon myös rahan lasken, aika tarkasti. Että se mikä on minun, on minun, ja siksi siitä päätän minä. Luulen, että tästä aiheesta saisi mojovia keskusteluita aikaiseksi - jokuhan voi pitää mielipidettäni vaikkapa osoituksena egoistisuudesta tai mistä lie, altruismin puutteesta. Mutta minä ihan oikeasti uskon siihen, että meidän kulttuurissamme on mahdollisuus pyrkiä vaikka mihin, lähtökohdista riippumatta, jos tahtoa löytyy. Uskon ansaitsemiseen.

Huh tätä paatosta, pitäis alkaa kirjoittaa jotain yleisöosastokirjoituksia kait.

piilomaja kirjoitti...

Ihannoin paatosta. Jatka vaan.

Mitä tulee kadulla rahaa kerjääviin niin olen niin pitkään asunut paikoissa joissa heitä on niin paljon ja lähes missä vaan että a)silmä on tottunut b) kyynisyys on kasvanut.

On näitä kaikenlaisia lapsi kainalossa olevia, koira tai muu eläin surkeana siinä houkuttelemassa lahjoittajia, puhumattakaan kaikista "jalattomista"...(istuvat jotkut hyväkkäät jalkojensa päällä joku saamarin viltti siinä ympärillä, surkea appu kÄsissä, naamalla koiran anova ilme).

OK, kadulla ei varmasti kukaan ole ihan vain huvikseen kerjuulla mutta kummiskin. Mitä sanoa?
Senttiäkään en anna vaikka minulla se olisi. On pakko olla muita tapoja.

outi kirjoitti...

kah palasin vielä minäkin:)

minä kyllä annan. just niille jotka istuu viltillä koira tai lapsi kainalossa. en aina, mutta annan kuitenkin.
meillä jotka tähän suomalaiseen yhteiskuntaan ollaan synnytty, on aika hyvät lähtökohdat elämässä onnistumiseen (tarkoitan nyt taloudellisesti..) kuin verrattuna moneen muuhun. Siitä huolimatta elämä voi tehdä tepposet, voi tulla sairauksia, katastrofeja joiden mukana menee työ ja perhe ja mielenterveys. silloin useimmiten tämä meidän yhteiskunta jeesaa. mutta jos jää kaiken ulkopuolelle..

Ajattelen sen niin, että jos pahin mahdollinen tapahtuisi, se voisin yhtä hyvin olla minä siinä kadulla viltillä istumassa.

piilomaja kirjoitti...

Outin kommenttiin liittyen: mutta entä sitten kun viltillä istujia on niin paljon kuin vaikka täällä. Kenelle sitten antaa, kenelle ei?

Sitten kun asiaan liittyy kaikenlaista...Näin hiljan hyvän ohjelman mm. Ranskaan tulvivista romaaneista. Heidät palautetaan kotimaahansa kun on kyse tulijoista jotka eivät tule paikoista joissa on vaikkapa sotatila tms.

Heille annetaan rahasumma tuossa yhteydessä. No mitä tapahtuu: he tulevat palautuksen jälkeen uudelleen, elävät keräämällÄ rahaa kadulla, heidät palautetaan taas jne. Yksi porukka jota haastateltiin piilokameralla kertoi naureskellen ja oikein avoimesti miten kannattavaa se on.

Minä en halua kannustaa ketään siihen että noin voi ansaita elantonsa. Mulla ei ole edellytyksiä varmuudella arvioida tuolla kadulla kuka todella tarvitsee, mihin raha todella menee jne.

Ihan viimeiseksi vielä: en katso että olisi jotenkin velvollisuuteni auttaa antamalla nimenomaan rahaa. Kyse ei ole siitä etten välittäisi toisen kurjuudesta tai haluaisi auttaa. Voisin hyvin kuvitella auttavani toisin, esim. jotenkin tyôllistämällä tai toimimalla jossakin vapaaehtoisena auttamassa.

Täälläkin on niin paljon sitä porukkaa muovikuppi kÄdessä jotka ovat täysin vapaaehtoisesti tänne tulleet ts. tulleet ehkä heikoista oloista mutta eivät mitään "pakoon".

VielÄ se että jos asenne pyytää on vähänkin agressiivinen, jos ihmisten perään syljetään tai huudellaan kun eivät anna rahaa ja kaikkea tällaista....niin minusta on turha ihmetellä jos sympatiat on hiukan vähissä.

Celia kirjoitti...

Mielenkiintoista keskustelua!

Kiitos Maijja, kun otit aiheen esille. Tuntuu tosi virkistävältä lukea blogista rehellistä puhetta ristiriitaisesta aiheesta. Monesti tuntuu, että blogeissa kaihdetaan viimeiseen saakka teemoja, joista kaikki eivät ole varmasti samaa turvallista yhtä mieltä.

Meidän lähellä on Romanian kerjäläisten leiri ja näen päivittäin, ettei heillä oikeasti ole oikein mitään minuun verrattuna. Omat tuloni ovat samaa luokkaa kuin omasi.
Täydellisessä maailmassa kenenkään ei tarvitsisi kerjätä. Välillä tuntuu, että kerjäystä ei haluta siksi, koska se muistuttaa meitä siitä kuinka epätasa-arvoinen maailma on niin monessa mielessä. Tulee mieleen takavuosien yritykset kieltää katuprostituutio siksi, että sen näkeminen ei miellytä "kunnon kansalaisia" - siis ei suinkaan siksi, että prostituoitujen tilanne kohenisi.

annika kirjoitti...

Kommentoin viimeksi vähän kiireellä. Niin, minullakin on ehkä taustalla se, minkä Maijakin mainitsi, että minun oma on minun omaa. Ehkä hieman itsekästä, mutta toisaalta siihen liittyy se, että haluan itse päättää, annanko rahaa vai en. Jos joku tulee anelemaan ja pyytelemään ja selittelemään, niin en välttämättä anna, mutta esim. SPR:n ja Pelastusarmeijan ym. keräyksiin annan mielelläni. Joku ongelma on oltava, jos ei ole rahaa ja pitää alkaa kerjätä. Eli rahaa menee johonkin ns. turhuuteen.

Minultakaan ei kukaan kotikaupungissa ikinä kysy, mutta heti kun kävin Kouvolassa (heh), niin joku suht nuori mies tuli istumaan viereen asemalla ja selittään, että pitäis saada lippu Kotkaan ja puuttuu 6 euroa. Annoin sitten kaksi euroa ja vitutti, se halusi lainata puhelintakin että voi soittaa avovaimolle ja pomolle. Autoin, kun vaikutti rehelliseltä, mutta harmitti, että miksi se on järjestänyt asiansa niin huonosti, että ei puhelimessakaan ole virtaa, jos on lähtenyt reissuun. Huoh.

Autan toisinaan ehkä myös siksi, että jos itse olisin joskus pulassa, niin olisi kauheaa, ettei kukaan auttaisi. Varmaan joku kristillinen etiikka tässä taustalla: tehkää niin kuin tahtoisitte teille tehtävän.

Jos romanit tms. tulee kerjäämään (yleensä vain Helsingissä), niin olen usein antanut just omenan tms. Se on musta ihan hyvä idea, tai sitten se aterian/kauppareissun tarjoaminen. Menee ainakin oikeeseen kohteeseen, eikä millekään mafialle.

Kermaperse kirjoitti...

Istuin kerran Kampin ulkopuolella ja eräs nainen tuli pyytämään rahaa, "kun joudun olemaan yön ulkona, että jos pääsisi kahville johonkin". Lompakossani oli melko paljon kolikoita ja annoin naiselle euron. Nainen tuhahti loukkaantuneena ja lähti pois kiittämättä. Jäin epäuskoisena tuijottamaan naisen perään. Eihän minun olisi tarvinnut antaa hänelle yhtään mitään! Jos hän olisi vaikka kiittänyt, olisi voinut herua toinen kolikko lisää ja minullekin olisi jäänyt tilanteesta ihan hyvä mieli, että autoin jotakuta. Tästä on jo monta vuotta aikaa, mutta naisen reaktio oli vaan niin ihmeellinen, etten unohda sitä varmaan ikinä. Eipä tee mieli jaella rahojani kenellekkään tuollaisen jälkeen. En nyt mitään ylistävää kiitollisuutta odota, mutta miten olisi pieni hymy ja kiitos? Itsekin olin silloin opiskelija.

Kermaperse kirjoitti...

Ainiin, se piti vielä sanoa, että nainen itse nimenomaan pyysi euroa.
Itse olen ollut pari kertaa epätoivoisena, että onko minulla tarpeeksi esim. bussirahaa, vai pitääkö alkaa pummimaan ihmisiltä. Kovin mielellään mitään sellaista ei kuitenkaan tekisi. Onneksi on aina jotain ropoja löytynyt laukunpohjalta.

Anonyymi kirjoitti...

Minustakin on kummallista, että jos kerran on määritelty jokin minimimäärä rahaa, joka jokaisen tulisi suomessa saada pärjätäkseen, niin miksi se ei koske kaikkia, kuten opiskelijoita tai siviilipalvelusmiehiä.

Toisaalta, tunnen kauheesti opiskelijoita jotka matkustaa vuosittain ulkomaille. Silloin tuntuu hullulta puhua opiskelijan köyhyydestä. Samoin silloin, kun helsinkiläisen opiskelijan on pakko asua yksiössä kalliossa eikä esim soluasunnoissa, joita hoasilla kyllä on. Niiden huomioiden perusteella en kyllä jakaisi ainakaan näille opiskelijoille penniäkään lisää.

Mun mielestä opiskelijan joustavaan aikatauluun voi hyvinkin sopia jonkinlainen työnteko. Eri asia on se, että monet sellaset osa-aikatyöt on tosi huonosti palkattuja ja niissä työntekijällä on tosi huonot oikeudet. Esim. seuressa työsopimus on voimassa aina seuraavaan työkeikkaan saakka tai jotakin yhtä hullua.

Mutta tietysti on varmasti olemassa oikeesti köyhiäkin opiskelijoita, ja elämäntilannehan sen ratkaisee, voiko todella tehdä osa-aikatyötä.

t a n j a kirjoitti...

Raha on mulle melkein tabu. Voin puhua muuten vaikka mistä ja suunnilleen kenen kanssa tahansa, mutta rahasta minun on aina todella vaivaannuttava puhua.

Pellon pientareella kirjoitti...

En tiedä, en minä pyytäjääkään soimaisi. Tuskin hän sitä huvikseen harrastaa, kuvauksesi perusteella. Mutta onhan se törkeätä, että opiskelijoiden tulot eivät vieläkään saaneet indeksikorotusta vai mikä se oli, jota vihdoin muut pienituloiset saivat.

Ei se työtönkään juhli, verojenkin jälkeen. Tai peruseläkkeellä oleva. Tämä maa on kaksinapainen, ja välimatka vain kasvaa. Surullista.

Upeata, että jaksat opiskella. Minä en jaksanut, moni ei jaksa.

Liivia kirjoitti...

Olen missannut harmittavasti hyvän keskustelun.
Ymmärrän sinua Maijja!

maijja kirjoitti...

Kiitos kaikille kommenteista! Ja anteeksi, että palaan vasta nyt. Pidin viikonlopun lomaa tästä aiheesta :-)

piilomaja; paatos jatkuu :-)
Ymmärrän tuon kyynistymisen, ja minä olen ainakin Budapestissä ollessani meinannut antaa kerjäläiselle rahaa, mutta sillonpa paikallinen oppaani - ikänsä siellä asunut - jyrähti ja kielsi. Hän kertoi, että lähes kaikki kerjäläiset ovat "töissä" venäläiselle mafialle (tms), kiikuttavat päivän päätteeksi saannoksensa jollekin pomolle, saavat osan pitää itse. Tosi kurja jama, mutta hän oli sitä mieltä, ettei ongelma poistu koskaan, jos rahaa annetaan. Ja mitä jalattomiin tulee, hän sanoi, että ne ovat myyneet (!!) jalkansa. Koska niin tienaa paremmin, ja että tää ylätaho on siis innokas maksamaan tuollasesta, koska sitten tämä kerjääjä on hyvin todennäköisesti kerjäämässä koko loppuikänsä rahaa omalla maineellaan heidän pussiinsa. Kerjääjät ovat toki jo lähtökohtaisesti syrjäytyneitä ja nurkassa. Tämän tarinan totuudesta en tiedä, mutta näin oon antanut itselleni kertoa. Ja tämä pätisi siis eurooppalaisiin suurkaupunkeihin.

outi; hmm, annatko myös Suomessa? Tai onko heitä myös Suomessa, siis koira ja viltti tai jalaton tai muu? Olen niin kaukana etelän metropoleista, että en tiedä. No, minä annan rahaa joskus katusoittajille, jos on hyviä. Ja laitan rahaa lipaskeräyksiin, niissä on vain se harmipuoli, että jos on jo laittanut ropoja yhteen, ja sitten saman tahon edustaja kysyy toisaalla. Tuntuu tosi pahalta selitellä, että laitoin jo...

Jäin vielä miettimään: voiko tosiaan meidän yhteiskunnassamme käydä niin, että jää kaiken ulkopuolelle? Että kansalaiselta evätään oikeus toimeentulotukeen, asumistukeen? Tiedän kyllä, että Suomessakin on esim. kovasti asunnottomia, mutta on myös keinoja, joilla asunnottomia autetaan.

piilomaja; ja jos yhdelle annat, olet toisille se koppava joka katsoo pois. Olen tosiaan aika samaa mieltä tässä sun kanssa. Olisi helppo ajatella, että eihän yks viiskytsenttiä mitään, autan nyt yhtä ihmispoloa. Mutta se luo sitä ilmiötä, pitää yllä kerjäämisen tarvetta. Nyt puhun taas huomattavasti Rovaniemeä suuremmista mittasuhteista ja oon jo kaukana tuosta omasta tarinastani, joka ei oikeastaan ollut kerjäämistä, vaan pummaamista.

Celia; Kiitos Celia itsellesi kiitoksista. Minusta on kiva olla vähän hankala välillä ;).

Tuo onkin kiintoisaa: nähdä läheltä mitä Suomessa kerjäävien elämä on arjessa. Hmm, ymmärrän pointtisi muutenkin. Ehkä on osittain kyse tuudittautumisesta hyväuskoisuuteen, osittain. Mulla ei muuten ole mielipidettä kerjäämisen laillisuuteen, paitsi tietenkin hyökkäävän tai muuten aggressiivisen käyttäytymisen mitä ei pitäisi hyväksyä muutenkaan. Sen sijaan prostituution harjoittamisen laillistettuna ammattina hyväksyisin. Se on taas jo toinen juttu.

maijja kirjoitti...

annika; Minusta meillä on oikeus päättää omaisuudestamme. Niikuin tuossa Outille mainitsinkin, niin laitan tosiaan itekin keräyksiin. Mielestäni teen tähän elämäntilanteeseen liittyen muutoinkin ihan riittävästi, ehkä keskiarvoa enemmän, yhteis- tai yleishyviä asioita. Kuulostanko teennäiseltä?

Pummaaminen se taisi mullakin olla se asia, joka vitutti ja sitten alettiin puhua kerjäämisestä. Niiden ero voisi äkkiä ajatellen olla siinä, että pummaaja on töskännyt jotenkin itsensä huonoon jamaan. Ollut ehkä ajattelematon, luottanut liikaa onneensa tai tahtonut vain elää hetkessä ja sitten on rahat, akut, ihmissuhteet tms loppu ja hän on "pulassa". Kerjäläisen elämässä on mennyt asiat pieleen jo paljon aiemmin ja paljon syvemmin. On ehkä ollut noita Outin mainitsemia; tullut sairaudet ja katastrofit ja menneet työt, perhe, koti ja kaikki. Onhan siinä kaksi aivan eri tilannetta.

Kermaperse; tuohan on sinua kohtaan tosi loukkaavaa! Ei ole mitään velvollisuutta antaa, saati antaa silkasta ilostaan jollekin kiittämättömälle. Muuan päivänä muuten kaupankassalla edessäni oleva nuori mies laski paniikissa rahojaan, ja niistä puuttui viisi senttiä. Hiki kimmelsi ohimoilla kun se koitti vielä takataskuistakin ja povarista. Ostoksina oli 2 x 24 tölkkiä olutta. Minä olin juuri ojentamassa sitä kolikkoa, ihan iloissani auttamassa, kun jostain löytyikin. Tuo oli jotenkin inhimillinen pula. Minun teki mieli auttaa.

Anonyymi; Nyt sohaisitkin kiinnostavaa aihetta: mihin sitten on oikeus. Minäkin asun nyt keskustassa yksiössä, vaikka varmaan voisin asua jossain neljän kilsan päässä myös solussa paljon halvemmalla. Pitäisikö siis? Ja matkustan vuosittain ulkomaille, ostin kesällä auton, syön tummaa laatusuklaata vaikka taloussuklaa on paljon halvempaa. Mutta tämän eteen teen (kesät) töitä ja nostan lainaa. Sekin on kiintoisaa; opiskelijan pitää ottaa lainaa. Miksei (esim) työttömän tarvitse? Jos kummassakin on tavoitteena tyypin työllistyminen! Eikö se voisi olla ihan käypä systeemi: osa työttymyyskorvauksista pitäisi maksaa hissukseen takaisin, jos saa töitä.

Ja opiskelijan joustavasta aikataulusta: opiskelun aikainen työnteko hidastaa valmistumista, jopa estää sen. Minusta siihen ei tule kannustaa.

t a n j a ; tuo on ihan perusteltu ja oikeutettu mielipide. Minä olen semmoinen, että aika helposti huutelen niin rahasta kuin suolistontoiminnasta ja luon sillä kuvaa avoimuudesta. Kyllä jokaisella on jotain, mistä on vaikea puhua. Avoimillakin :-)

Pellon pientareella; yritin tässä pysytelläkin vähän erillään pyytäjästä, kun en tosiaan tiedä. Oon myös huono vertaamaan työttömyyteen muuten, kuin noiden faktuaalisten lukujen perusteella, koska en ole ikinä työtön ollut. Paitsi taloudellisesti, myös henkisesti se on varmasti ahdas rako. Kiitos kannustuksesta!

Liivia; kiitos.