8.5.2011

Äitienpäivänä


Äiti,
oliko se niin, että
minä olen sokeria ja sinä vettä?
Sinä olet suuri rakkaus,
minä vain pieni pakkaus.
Äiti, oliko se niin?

Äiti, jäähtyy jo kahvi.
Onneksi et olekaan vanha pahvi.
Äiti, oliko se niin?
   
   (runoili Maijja 7-vuotiaana)

14 kommenttia:

Riikka kirjoitti...

Vaikka pieni, niin maijja on tainnut olla jo 7-vuotiaana melkoinen pakkaus:)

hr kirjoitti...

Osasit siis jo silloin asettaa sanasi houkuttelevasti!

myyrae kirjoitti...

Wau! Häkellyttävän upea runo :)

sari kirjoitti...

ihana tatuointi!

Pilvitarha kirjoitti...

Vo mikä runo <3 Ja hieno tatuointi myös :)

piilomaja kirjoitti...

"Oliko se niin?" - oli varmasti~!

Ihailen sinua aina vain enemmän kaikista syistä.

minja kirjoitti...

Mahtava tyyppi on Maijja ollut jo pienenä! Olin ujo lapsi, mutta sinuun olisin taatusti tahtonut tutustua :D
Kuvat on niin kivat! Mitä äiti tuumasi kun näki tatuointisi? Se on ihana.

maijja kirjoitti...

Riikka; olin varmaan juu, tietäisitpä minkälainen... Aika omatahtoinen.

hr; ehkä - onhan tuo, nyt jo nolottaa tämän sanomisessa unohtuva nöyryys, aika runollinen. Tai että sanoissa on muutakin perää, kuin riimit.

myyrae; kiitos!

sari; minustakin :-)

Pilvitarha; kiitoksia! Tatska oli mun kortti äpelle!

piilomaja; voi kiitos Kati!! Tuo runo on muuten julkaistu silloin muinoin paikallislehdessä, muiden ekaluokkalaisten lorujen kanssa. Kyllä sitä leikettä eilen etsittiin melkoisella pieteetillä...!

minja; minä en ollut ujo, en pätkääkään. Toisaalta en myöskään ollut ujon vastakohta (mikä se edes olisi?). En ollut fyysisesti rohkea, enemmän henkisesti. Kait minussa oli joku loputon usko omiin ideoihin enkä varmaan pelännyt niitä käyttää.

Tatuoinnin äiti oli nähnyt aiemminkin ~ "äiti"-tekstihän on vain tussia. Viiri on ja pysyy ja saa kantaakseen milloin mitäkin ihastusta ja sanomaa <3

piilomaja kirjoitti...

Kiitos Maijja! Nyt onnistuit nimittäin kuvailemaan myös minut lapsena. On se perhana etten ole itse tähän päivään onnistunut sanomaan tuota vaikka se noin onkin.
Minäkään en takuulla ollut ujo mutten myöskään ns. fyysisesti rohkea. Suustani kyllä. Siitä sitten toisinaan seurasi paljonkin.

soila kirjoitti...

mahtava runo maijja!
vau.

Liivia kirjoitti...

Runo on tautisen hieno!!!
Henkisesti rohkea olin minäkin, mutta olin silti myös ujo. Samaa näen lapsessani, vaikka ollaankin ihan erilaisia.
Äitisi on saanut kyllä melkoisen ainutlaatuisen mukulan!

maijja kirjoitti...

piilomaja; tarkennuksena: fyysisesti taisin olla ihan nyhverö, tosi arka pomppimaan korkealta. Olin myös motorisesti aika kömpelö, käsialakin kuin olisi varpailla kirjoitettu. Ei ole oikeastaan vaikea uskoa, että olemme saattaneet olla samanoloisia pienenä.

soila; kiitos Soila!

Liivia; kiitos :-D
varmasti jotkut piirteet periytyy, vaikka eroa olisikin. Siis ujous/rohkeus, temperamentti, kiinnostukset, vaikka kaikki ei täsmäisikään. Minä olin pienenä ilmeisen innokas tarinoimaan kaikille, tulee selkeästi isältäni tämä taipumus!

Niina kirjoitti...

Voi että,olet mahtava! Ollut jo pienenä:)

Tuittu kirjoitti...

Voi, mikä runo! Voi, millainen pikku-Maija! :)