9.5.2011

Alttarilla teksti: johon minä mielistyin.





Minut pisti ihan kyyneliin rakas peippo, 
pikkulintu
- ensimmäiset läheisen ystävän häät.

Voi että! 
Saada toisensa toukokuussa. 
Rakastaa ja juhlia sitä. 
Olla paitsi toisilleen valetut, nyt myös valatut.
Ja että ihmiset retkillään sattuvatkin löytämään toisensa!

Rakastuneet ovat järjettömiä. Hyvä niin. ♥


8 kommenttia:

piilomaja kirjoitti...

Kukaan minun ystävistäni ei ole naimisissa. Kukaan ei halua, kaikki karttelevat "keskipisteenä oloa". Minä en ymmärrä sitä.
Eihän häiden tarvitse olla suureelliset ellei sellaisesta pidä.
Eikä tarvitse olla häitä ensinkään ellei sellaisestakaan pidä.

Mutta että jotenkin huutaisi maailmalle että me tykätään toisistamme aivan simona ja siihen huutoon saisi sitten yhtyä, juhlia toisten iloa. Olisipa kivaa se.

Tuittu kirjoitti...

<3
ihana toukotunnelma näissä häistä poimituissa kuvissa ja sanoissa

Kirjailijatar kirjoitti...

Voi kun tekisi mieli häimään. Siitä on ihan mahdottoman kauan, kun viimeksi pääsin juhlimaan rakastunutta paria. Silloin taisi olla minulla lapsi mahassa.

Liivia kirjoitti...

Minä en tiedä miltä tuntuu kun hyvä ystävä menee naimisiin. Olisi ollut nuorena varmaan kivaa todistaa sellaista.
Nyt niitä on mennyt muutamia, kun ovat jo kymmenen vuotta olleet yhdessä. Kirkkohäitä ei ole kukaan pitänyt ja muutenkin vain todistajaporukalla on juhlittu. Sekin on ollut kivaa, mutta erilaista kun tuollainen touhu.

Piilomajan kommenttiin viitaten; tuttavani ovat juuri tuollaisia, itseni mukaan lukien. Emme halua.

maijja kirjoitti...

Piilomaja; ei tietenkään tarvitse olla häitä, mutta minusta olisi ihanaa jos rakastavaiset muistaisivat ja rohkenisivat tehdä päivästään omanlaisensa. Jos'eivät halua liikaa keskipisteyttä, niin semmoisetkin juhlat on varmasti järjestettävissä. Uskon. Nämä häät olivat esimerkiksi aivan ihanat! Niinkuin arvata saatoin. Tunnelma oli kotoisasti rento ja silti intiimi. Oli paljon naurua ja sopivasti liikuttumista, ohjelma ja sen ajoitus sellaista, kuin pari halusi eikä muodollisuuksia muodollisuuksien perään. Ruokakin oli parin näköistä, ja se, että jatkoille kurvasivat polkupyörillä verkkarit päällä :-)

Tuittu; oli kaunis toukokuinen päivä! Ilma kuin morsian, heh. Juhlapaikka, vanha pappila, oli myös ihan nappivalinta!

Kirjailijatar; no siitä on aika kauan, vai? Minulla tämä häihiminen vissiin nyt tulevina vuosina alkaa. Sen siitä saa, kun on 25-30 -vuotias. Tälle vuodelle ei ole kyllä vielä kutsua toisiin, viime vuonna oli kahdet. Häät on ihana juhla juhlia! Vaikka Kerkko Koskinenhan tuo laulaa, että "onko toisten häissä ikinä hauskaa" eikä sekään niin kauhean kaukana totuudesta toisinaan ole. Toivon sulle kutsua hupaisiin lemmenkemuihin ASAP!

maijja kirjoitti...

Liivia; tämä oli tosiaan ensimmäiseni. Molemmat siskoni olen jo kaason (kaaoksen) tehtävässä vihille saattanut, koskettavaa toki sekin, mutta erilailla. Ehkä eron tuo juuri se, että on seurannut parien ja heidän perheidensä elämää jo vuosikausia. Toki häät ovat aina ihania ja liikutun jo pelkistä uruista (!), kun tomahtavat soimaan. Urkujen vuoksi haluaisin itse kirkkohäät, jos naimisiin on aie. Katille tuossa jo vastailinkin, että rohkeutta juhlia omallalaillaan. Joillekin se tarkoittaa maistraattia, joillekin vapaamuotoisia häitä, joillekin tiukkaa hääprotokollaa kakkujen ja jalkojen polkemisineen... Tärkeimpänä juhlan syynä pitäisi silti olla rakkaus ja sille huudettu Eläköön!

piilomaja kirjoitti...

Juu Maijja sitä juuri tarkoitinkin että rakkaudelle voi huutaa Eläköön! monella tavalla mutta soisin että hiukan useammin huudettaisiin.

Meillä soi urut ja kovaa;-) VAlitsimme sisääntuloon kappaleen joka aiheuttaa silmien sumenemista vaikka sitä kuuntelisi aamusta iltaan ja vuodesta toiseen.
http://www.youtube.com/watch?v=3Mn1ibFdXDU
(uruilla kylläkin siis)

Ja kirkon ovista ulos tällä:
http://www.youtube.com/watch?v=urioQnRleT4&feature=related

Meipä häiseksi tämä touhu!

Jonna kirjoitti...

Minä olen joskus ollut sellaisissa häissä, missä en ole voinut olla 110% onnellinen parin puolesta, kun joku mörkö on takaraivossa sanonut, että homma ei tule kestämään. En sitä tietenkään ääneen ole sanonut, mutta niin on sitten kuitenkin käynyt, mutta siinä vaiheessakin mölyt on pidetty mahassa.
Toivompa vaan, että kenelläkään ei meidän häissä ollut sitä oloa... En halua uskoa niin ainakaan, koska vuosienkin jälkeen meille on tultu sanomaan, miten ihanat häät oli. Niin ne olikin. Minulla oli posket seuraavana päivänä kipeänä hymyilystä.

Rakastuneiden katsominen on ihanaa, häissä tai muualla.