Kävin kotona

Oikeasti kuvasin viikonloppuna noin 200 kuvaa, mutten jaksa näyttää kuin kaksi. Eilen illalla maassa oli vain kuuraa ja salakavalaa jäätä kun tulin Lappiin, yön aikana se oli muuttunut ohueksi kerrokseksi hienoa pölisevää lunta. Aivan kuin sitä ei olisi satanut, ilmaantunut vain. Kotona oli mukavaa - nyt väsyttää. On vaikeuksia hahmottaa, että on tiistai. Luulen vuoroin perjantaiksi, vuoroin sunnuntaiksi.

Paulia halailin
perhettä tapasin joka päivä
pianolla soitin joululauluja varastoon
parhaita kaveruksia pitkästä aikaa (nauraa rätkätettiin yöhön)
perinteisiä perusasioita syysretken muodossa

Piuta silitin ja oisin sylittänytkin, vaan mököttää mokoma minulle
lisäksi ompelin, siitä lisää myöhemmin ;}

Sairasta lähteä palatakseen ehkä vasta joululomalle. Junassa ensimmäinen tunti kului kalenteria lukien. Loput tunnit katselin ympärilleni ja nautiskelin junaisasta olosta. Tänään olen leiponut leipää, lukenut blogeja, alkanut ottaa monen viikon solarografiaa, murissut kalenterille. Yhtäkkiä olen taas täällä ja taas tippuu tavaraa korvista ulos.

(aika lakata murisemasta ja ryhtyä hommiin.)

Terveisiä Outille! Terveisiä Viena K:lle!

Hei Outi,
aluksi valmistujaislahjan korttiin kiinnittämäsi puinen leppäkerttu unohtui takin - sen kolmannen ompelemani - taskuun. Sitten sitä ei enää osannut jättää mihinkään. Välillä hymyilyttää vinosti itsekseen: ettepä arvaa mikä mullon taskusa! Leppäkerttu taskussa on mukavaa kulkea, sitä on hyvä hiplata odotustilanteissa ja kassajonoissa.

Hei Viena, hei nuori ja kaunis Viena,
kirjeesi mukana kaukaa etelästä postitettu rintamerkki kerää välillä viivähtäviä, kysyviäkin katseita. Minun mieleen se tuo eräätkin hoilailut punaviinin ja aurajuuston ääreltä. Siitä tulee positiivisella tavalla alakuloinen olo, vähän kuin haikea valo paistaisi hetken verran tutuista ikkunaruuduista eteisen kenkäkasaan ja keittiön radio laulaisi trallala lallalla trallala lallalla...



Tänään matkustan kotiin pohojospohojammaalle. Jo on aikakin, en ole koskaan ollut näin kauaa pois kotoa. Ikävä on kova, etenkin P-asioita:

Paulia
perhettä
pianoa
parhaita kaveruksia
perinteisiä perusasioita
Piuta

Terveisiä Susalle!

Huhuu nimimerkki Susa! Jätit jokin aika sitten ihanan kommentin, kiitos siitä. Kommentissa kaipasit kuulla, kuinka minun kävi tässä postissa mainitun kaapin kanssa. Kävi hyvin.

Kaappi oli siis Heitteillä kun muutin sinne, se odotteli minua ja poismuuton lähestyessä halusin pitää sen. Alkuperäinen taktiikkani oli esittää vuokraemännälle, että voisin btw muuttaessani viedä samalla tuon vanhan kaapin pois tilaa viemästä. Ei aivan onnistunut. Kummankin silmät kiiluivat kaapin lähettyvillä. Vaihdoin sellaiseen 'no kun se on niin kiva, niin voisinkait siitä jonkun roposen maksaakin'-tyyliin. Ei onnistunut. Sitten lirkuttelin, sitten lässyttelin ja lopuksi maanittelin.

Kaappi olisi joka tapauksessa jäänyt taloon, eikä tulevista vuokralaisista ollut varmuutta. Vetosin syvään rakkauteeni joka ajan saatossa oli syntynyt. Minullahan oli jo tunneside kaappiin, minä rakastin sitä, tiedä vaikka tuleva asukas vihaisi. Avainsanaksi muodostui kiintymys: sain kaapin lopulta ilmaiseksi, koska olin siihen niin ilmeisen kiintynyt. Kiitoskiitoskiitos Marru!



No, tarina jatkuu, sillä osa-aikainen-avomies ei ollut kiintynyt kaappiin. Se painaa pirusti , ei ole umpipuuta vaan sisimmiltään lastulevyä eikä sille ollut luontevaa paikkaa. Käytin taas kaikki keinot, ja lopulta taputin onnellisesti pieniä käsiäni kun kaappi naapurinmiehen avustuksella (krhminä en jaksanut) kannettiin toisen kaupungin kotiin. Muutaman kuukauden kenkäkaappina palveltuaan oli aika muuttaa Lappiin. Minun kodissani se on paraatipaikalla. Kätkee mediavermeet, kirjat, koulupaperit, kuvisjutskuja, piuhoja, penaaleja.

Ja minä rakastan sitä vieläkin.

Omaksi iloksi.

Joissain kaupoissa paperoidaan kauniisti. Myyjät pakertaa ajatuksella valituista papereista ja nauhoista kauniita paketteja. Jos arvelen saavani kauniin paketin, pyydän sellaista - vaikka ostos olisi itselle. Vaikka ostos olisi pieni.

"Tuleeko tämä lahjaksi?" Tulee, nimittäin minulle. Kotona sitten avaan paketin varovasti, säästän paperit ja nauhat jos sattuu huvittamaan. Aivan niinkuin mukana olisi vähän yllätystäkin!

Polveni eivät suoranaisesti tärisseet tuon Pentikin lautasen edessä, mutta takana oli viikkoja kestänyt Sen Täydellisen Lautasen metsästys ja ulkona satoi. Olen heikkona tuon väriseen lasiin. Nyt ymmärrän olevani vakavasti kiinnostunut hankkimaan noita lisää - niitä oli isompiakin.

Ja nekin tulisivat lahjaksi, tottakai!

Virisi ajatus

Kirjoitan päiväkirjaa,
tuntuu kuin olisin kirjoittanut aina vaikken olekaan. Neljä vuotta olen kirjoittanut kunnolla, oikeasti ja itselleni. Melkein joka ilta, ainakin joka viikko (paitsi kesällä unohtuu - en tiedä miksi). Sitä ennenkin kirjoitin kyllä vuosia, mutta kuin jotain lomakortteja tai lokikirjaa, rustasin ylös tekemisiä enemmän kuin tuntemuksia. Kirjoitin kuin lukijan pelossa. Harmittaa! Vanhoihin päiväkirjoihin syntyy erikoinen suhde. Niistä ei voi luopua muttei pitää liian läsnäkään. Joskus voi "vähän vilkaista" - ja sitä unohtuu vaikka kahdeksi tunniksi lamaamaan.

Välistä ihmettelen, kuinka kukaan voi olla kirjoittamatta päiväkirjaa. Miten voi elää ilman päiväkirjaa?



Tämän nykyisen kirjan olen sitonut itse ja aloittanut 12.4.2007 Viljo Kajavan runolla - niinkuin aiemmatkin kirjat.


EN TIEDÄ MIKSI
En minä paljoa keksi,
en luo kenties uutta,
mutta jotenkin näkymä minussa
muuttuu sanalliseksi

niinkuin ikkunan takana puu
hiilipiirrokseksi muuntautuu
seinälläni runojen kudoksiksi -
en tiedä miksi.



Päivälleen vuosi sitten kirjoitin Heitteille jättäytyneestä - kuvia, sanoja, runojakin ja jopa totuuden siemenen sisältävästä blogista. Kuvia ja sanoja kyllä, joskus pienesti runojakin. Lopuksi yksi, ehkä laitan joskus lisääkin?



Tuuli ahistaa vaatteet iholle
joku lammikko on jo jäässä

vuotavien silmien takana

harjoitetaan aamuista aivotoimintaa.


joko minä söin
joko minä puin


Tuuli painaa henkeen.

Olenko viluinen varpunen vai

haluaisinko vain?

Viimepäivinä koulussa

Ajatusten sijaan pään täyttää haju:

j ä n i s l i i m a.


(uskotteluosio)

Perinteiset menetelmät on varmasti tosi hyvä juttu konservaattoreiden kannalta.
Eikä pieni pieteettikään ole pahasta.


(kaksinaismoralistinen osio)
Itsehän kipitin materiaaliopin luennolta pohjustamaan kaupan pohjia kaupan gessolla jota jatkan sämpyläjauhoilla (tai hiekalla/sokerilla/mitä sattuu käteen) struktuurin vuoksi. Ka kun ei ole aikaa pyytää jäneksiä, ei tiloja keitellä seoksia, ei malttia odottaa kerrosten kuivumista, ei uskoa katsoa töitään satojen vuosien päähän. Käsitykset eroaa.

Mutta kerrankin tehdään jotain ajan kans, ehtii istua ja virkata!

Maijja maisteriopiskelija

Maijjan on pakko aina herätä.
Pakko aina nousta ja jaksaa, ehtiä, muistaa.




Näkee kaupungin ja päivän sään sekä aamuvarhain että iltamyöhään
Opiskelee 60,5 kontaktiopetustuntia tällä viikolla

se on muuten 8h 40min per päivä ma-su
tai 12h 6 min per päivä ma-pe

viime viikolla oli 40 sitä ennen 40 sitä ennen 55

sitten loppuaika onkin että

esseeoppimispäiväkirjatenttiryhmätyö
voivoivoi
monimuotonettioppimisympäristö
voivoivoi
projektisuunnitelmaitsenäinentehtävä
voivoivoi
kotitehtäväennakkotehtävätehtävämikätehtävä
voivoivoi

ja se gradu2.



Haluais vaan virkata/värkätä



Nousee, jaksaa, ehtii, muistaa - kirjoittaa listoja
iltalukemiseksi almanakkaa
aamupalaksi toissapäivänen lehti
herätys ruokajonossa tai eräpäivänä
haluais nähdä uniakin nukkuessaan




Kotimatkalla jarruttaa harkitsemattomasti ja hallitsemattomasti kioskin havaittuaan
ostaa 330g lempilakritsia vapisevin käsin
perillä kävelee päin liesituuletinta (!)

uusi nänni otsassaan järjestää lakritsia
parhaat vasemmalle
vihreä väärässä välissä, menkööt väsyn piikkiin.

Tulkaa ja halatkaa minua!

Olen aika uuras.