15.8.2010

Kotosalla


Seison keskellä lankkuista lattiaa ympärilleni katsoen. Allani on raitaisia mattoja osittain toistensa päällä ja selkäni takana pöytä, jolla palaa lyhty. Villasukistani erkanee tumma hahmo, joka nousee itseäni isommaksi vastakkaiselle seinälle. Sen ääriviiva värisee hiljaa ja sekin näyttää hengittävän. Tuvassa on lämmin, ja vaikka lyhdyn valo ei kaikkia nurkkiin tiheiksi kutoutuneita pimeitä pura, on siellä sopivan valoisaa. Katseeni kiertää valon esiinpiirtämiä yksityiskohtia etsien. Olen asunut täällä jo kauan. Rauhallisesti katsoen löydän aina lisää.

Lyhtyni valo on eloisa, lämmin ja virkeä valkea, ehkä juuri siksi se luo levottoman varjonäytelmän pirtin seiniin. Se on ehtivä valo.

" " " " " " " " " "
Perimmäisiä kysymyksiä: nopeasti vai hitaasti, vähän vai paljon, onko enemmän oikeasti enemmän, - - Mitä enemmän lankaa näkyy, sitä nopeammin se palaa. Iso liekki on herkkä lepattamaan ja altis kaikenlaiselle vireelle, pieni suojaton haurastakin hengitystä vastaan.

 " " " " " " " " " " 

Näette edessänne pienen torpan. Sen ovi on kiinni, ikkunat ehkä luukuin suljetut tai verhoin peitetyt. Joo, joo, siinä torpassa on verhoin peitetyt ikkunat joista kajastaa valon hehku hämärään iltaan. Torpan  portaalla on luuta ja saappaat. Ovessa on pieni koivurisuista pyöräytetty kranssi, ja siitä arvaat että näillä seuduilla on ollut kova tuuli, jonka vahingot on tahdottu hyödyntää.

On tullut elokuu, aika kerätä satoa ja valmistautua syksyyn. Torpassa aivan selvästi asuu joku, sillä sisällä palaa valo.

8 kommenttia:

Solen kirjoitti...

Minä näin se talon, ihan tuossa silmieni edessä ja se oli kaunis! Kiitos tästä tekstistä, se vei minut hetkeksi jonnekin muualle.

piilomaja kirjoitti...

Pienellä valkeella ja verhot puoliavoimina. Näin se kai parhaiten menee. Joskus vaan roihahtaa ja silloin enemmänkään ei riitä.

Kuvasi ovat taikaa.

Voffeli kirjoitti...

Syksy on tosiaan tulossa, tälläisen kesän jälkeen odottaa mielenkiinnolla, minkälaisia leppoisia, pimeitä ja myrskyisiäkin syysiltoja sieltä oikein putkahtaa. Olipas huojentavaa lukaista postauksesi viimeiset lauseet, kohta tosiaan valoisuus on ohi ja tarvitaan tunnelmavalaistusta. Ja tosiaan, villasukat!

Kirjailijatar kirjoitti...

Poidin ihan mahdottoman paljon tuosta ensimmäisestä kuvasta ja tästä tekstistä.

Minä näen torpan ja mietin perimmäisiä kysymyksiä. Sinun ansiostasi.

Celia kirjoitti...

Huh, huh näitä kuvia, kaunista.
Ja teksti, hieno!

Kun ihmiset sanovat olevansa syysihmisiä mietin miltä se tuntuu, olla syysihminen. Mua syksyssä pelottaa lähestyvä valon loppu. Pitäisi ajatella se jotenkin valoisammaksi.

maijja kirjoitti...

Solen; kiitos, ja ole hyvä!

piilomaja; kuule violet, nyt nappasit heti. Ajatukseni tekstin takana ei välttämättä ollut helppo, mutta noin vain avasit ja otit osaa - kiitos. Olen otettukin, ja samaa mieltä verhoista ja valkeista (vaikka nyt kiinni ovatkin, ainakin jollakin lailla).

Voffeli; on ihanaa että tulee syksy, eikö olekin! Kotoisia puuhia.

Kirjailijatar; Minusta(kin) tuo jälkimmäinen kuva vähän jopa turha, mutta tulipa nyt laitettua. Koitin muka vähän sitä vaalianpunasta siihen sitte...

Celia; huh! hyvin sanottu. Niinkuin joku aika sitten kirjoitin, että mun mieleni kaipaa nyt jotain aika ronskia, mystistä räiskintää. Hehe. Minä olen syysihminen. Toisaalta pidän kaikista, elän kaikkia enkä esimerkiksi kesällä todellakaan haikaile syksyn perään, mutta olen hyvä vaihtamaan moodia. "Kappas, alkaakin olla jo syksy, hyvä". Ja pimeästäkin pidän, se on kuin pesä.

Päivi kirjoitti...

Pitkään olen ollut blogistaniasta poissa, mutta kun palasin niin muistin pian sinut. Ja kannatti muistaa, sillä lumoudun taas näistä teksteistäsi ja kuvistasi, kerta toisensa jälkeen :)

maijja kirjoitti...

Kiitos Päivi! Ja tervetuloa takaisin.