Askel painaa jo / Helan går!

Korkolaput on mennyt, hauskaa on ollut. Aivan liian myöhään yöllä eli aikaisin aamulla kotiin päästyään tekisi mieli raapustaa paperille muutama lyyrinen neronleimaus, mutta väliin tulee kuusi tuntia paksuja puuroisia unia, joissa kalastelen 40 kiloisen siian, vihaan jotakin lastulevykulmahyllykokonaisuutta ja opettelen salsaamaan, taustalla kirkkaat äänet laulaa tauotta akateemisia juomaralleja. 

Herättyäni raavin lusikalla suuhuni vuorotellen avocadoa ja aurajuustoa, on suolaiselle ahnas olo. Ei jaksa olla kärtyinen itselleen, vaikka olikin aie viettää torstai punaisten lyhtyjen alla pimiössä - vuosijuhlat on kerran vuodessa vaan, eikö niin. Kuuntelen repeatilla Rafaelin enkeliä ja laulaa möristelen mukana. En enää muista mitä ajattelin kirjoittaa yöllä, mutta kyllä se oli jokin kirkkaan tuntuinen havainto.

Huomenna lähden maalle.

Uusi hame

Paljastus / ymmärrys

Blogien takana on oikeita ihmisiä! Niitä voi tavata, voi käydä kahvilassa istumassa ja todeta: tuttujahan tässä jo ollaan. Syntyy mukavuuden ja samuuden tunteita, innostunutta keskustelua, yhteistä ymmärrystä tätä ihmeellistä ilmiötä kohtaan. Kertakaikkiaan kivaa!

Junassa napsein salmiakkia ja hyräilin mielessäni jotenkin näin:

bee äl oo gee ii, bee äl oo gee ii, bee äl oo gee ii, ja blogi on homman nimi.

Oli mahottoman mukava nähä teijjät, Malla ja Sanna!

tuliaisia

Ensimmäisellä kerralla jäämeren rannalla olin vuonna 2005 silloisten opiskelukavereiden kanssa. Lumouduin kaikesta; tuulenpuuskista, värittömyydestä, mädästä levästä, rohtuneista huulista; ja tunsin rajua ärsyyntymistä muiden tapaan olla siellä keräämässä ahnain sormin pussitolkulla kivoja aaltojen hiomia kiviä pentikkippoihin iskuaskomaskusohvapöydille aseteltaviksi. Näin niinkuin kärjistettynä.

Ehkä sitä sitten on olevinaan intellektuelli, kun on harras ja valitsee vain viisi tai kuusi?

Ja simpukoita, joista en ole ikinä liiemmin välittänyt - tai kotoisista, rumista, raihnaisista simpukoista kyllä mutta en vieraitten rantojen näkinkengistä - valitsin kans kuusi. Yhdestä parista tein korvakorut, jotka varmasti särkyy helposti mutta sitten saavat särkyäkin. Rakastan niitä niin kauan kuin kerkeän.

Ja merisiilit (?)! Yksi piikeissään piilotteleva (harvinainen, vain tämä yksi löytyi) ja toinen jo kauneutensa paljastanut. Oiva Toikan on täytynyt tietää näistä palluroista Kastehelmeä suunnitellessaan?

Polttopuuläjästä pilkotti pieniä sorvattuja puukappaleita, jonkun kaapin tai pöydän osia. Vielä viimeisenä aamuna mietin, onko ihan tyhymää kaapia semmonen matkaan - ei kai. Vain yksi löytyi. Muut oltiin saunottu savuna ilmaan, "all beauty must die" selitti lämmittäjä.

Hilikusti Suomen puolella on aiemminkin mainittu Näätämön kirpputori, josta tällä kertaa kahmein kassiin karvalakin, farkkutakin, kauluspaidan ja aivan Viena K.:n kokoiseksi osoittautuneen samettihameen. Sen verran voin luvata, että takista tulee veretseisauttavan hieno farkkuhame. Ja että kauluspaita ei värinsä puolesta ensimmäisenä päälle eksy.

Aamu, muisto, kettutyttö, poron raato, MAA.

Lokakuun toiseksi viimeisenä yönä riitti muutama tunti silmät kiinni. Kolme muuta jatkoi uniaan, kai sekin jonka mahalle astuin möyriessäni auringonnousun perässä pois kamarista. Vajaa tunti myöhemmin palasin, kävi ilmi: kyllä se yksi heräsi tallatuksi tulemiseen. Noustiin ja oltiin yhdessä, mikä oli hyvä yöhetken yksinolon päälle. Siitä heräsi hyvä lokakuun viimeinen päivä, paljon raitista ilmaa ja heleitä lauluja.

Minusta silti tuntuu, että häkellyttävän helposti voisin jäädä niin - yksin vain jonnekin maailmansivuun. Jäädä opettelemaan, josko oppisi liikkumaan ilman että ketunpojat ja muut metsän pienet eläimet säikkyy. 

Pakko kertoa tarina!

Yksi haaveeni on edellä mainittu eläinten pelkäämättömyys. Syksyllä menin metsään, olisin tahtonut kävellä rauhassa, poimia muuan marjan ja ehkä valokuvata. Olin kuitenkin liikkeellä huonoon aikaan; samalla palstalla oli myös luokallinen lapsia suunnistusharjoituksissa. Kannot kaikui muksujen kiljahduksia, 'misä?' ja 'täälä!'-huuteluita sekä omia syviä huokailujani. Joka puolella viuhui kirkasvärisiä kumppareita. Sitten keksin typerän jutun: jähmetyin paikoilleni. Seistä tökötin metsässä, eikä mennyt kauaa kun olin näkymätön lapsille, he lakkasivat näkemästä minut. Tiedättekö, minusta tuli metsän eläin. No, se siitä. 

Näin ketun ja juoksin sen perään. Kaveri sanoi, että kettutyttö on puoliksi kettu, puoliksi tyttö. Niin on, minä sanoin. Radiossa soi saamennos kappaleesta Eternal Flame.

MAA on karu ja ääretön, kyllä. 

Ruotsalainen ystävä sanoi taannoin, että meillä on niin hieno ja alkukantainen sana - MAA. Sanoi  sen monta kertaa matalahkolla äänellä, maa maa maa ja kadehti sanan tylyä lyhyyttä.

lapset nousevat jyrkänteelle / nähdäkseen pidemmälle

Niinkuin SMG, sanoisin että voisin käydä taloksi, voisin kasvaa kuin pihlaja. Että ajan kauas täältä enkä enää mahdu kartalle. Että matka oli pitkä - palataan kaupunkiin myöhemmin. Ja että nään jo nyt paljon kauemmas!

Tekniset ja almanakalliset ongelmat jatkuu, bloginkin suhteen olen kuitenkin ottanut rennosti SMG:n malliin - että niin paljon jäämeren kiireitä. 

 

ps. tästä uudesta tekstieditorista on vaikea luoda mielipidettä, mutta tunnen kallistelevani vanhan suuntaan.

Viesti maijjalta

Se käski kertoa, että näki ketun ja kaiketi merikotkan ja löysi merisiilejä (?) ja poron raadon (!) ja oli onnellinen tanskanletissään ja könkkäsi melkeen yli maailman laidalta ja ajatteli ryhtyä ornitologiksi ja nousi yöllä yksin valokuvaamaan ja lauloi saunakuorossa ja katosi kultaviljaan ja kirosi aika paljon kun oli niin pirskatin kaunista ja soitteli urkuharmonia valkoisessa talossa ja kotimatka kesti 12 h ja osti Näätämöstä karvalakin ja pikkupoikien farkkutakin ja että se oisi voinut jäädä loppu iäkseen sinne. Sillä oli hyvä matka.

Ja nyt on massiivisia tietokoneellisia sekä aikataulullisia ongelmia, mutta voitte olla varmoja että se tulee pian takas valokuvineen (vaikka niiden määrää karsiikin tapaturmat: ensin filmijärkkäristä loppui patterit, sitten kuoli jalusta ja sitten kaukolaukaisin). Ja sitten vielä se, että viikonloppu tuo mukanaan kaivattua seuraa. Saapuu Viena Karjalainen. Evakkosisko.