6.9.2015

Silloin Tallinnassa








Oltuani raskaana 32 viikkoa, me mentiin Tallinnaan.

Silloin
himoitsen kaikkea keltaista ja russian schweppesiä. Syön ankan fileen, jolla kaverinaan raparperi-kaardemumma piirasta, sokeriherneitä, rucola-retiisisalaattia ja omenakastiketta. Kanelihunajaa ja marsipaaniteetä! Yöpalaksi epämääräinen lörtsy.

Viena uudessa vähän folkissa mekossaan kullanväristä seinää vasten. Korvakoru tippuu tielle ja hanskat taksiin, vettä tulee ja tuulee, tukka vaan roikkuu päästä. Väittää silti seesteisen näköiseksi. No jaa. 

Ikkunoita ja ovia mistä katsoa, tulla ja mennä.
Aivan uusia rytmejä lyö raskaana olevan sydän kun kavutaan Olevimägi.






3.9.2015

Ajatella



En ollutkaan sielukas, runollinen, sisäänpäin kääntyneesti luova. En kirjoittanutkaan kirjoituksia, tuntenutkaan tiiviitä tuntemuksia, piirtänytkään kuvia elämänpuista ja istukoista. Päiväkirjaankin kirjoitin ensimmäisen kerran, kun raskaus oli jo pitkästi yli puolen välin. Kirjoitin vain jotain sellaista, että vauva potkii tai maha kasvaa. 

Minä olinkin se, joka ompeli, remontoi, järjesti ja järkeili. Se toimeliaasti luova, puuhakas, iloinen ja aikaansaava. Olinkin se, joka ei alkuun päästyään olisi enää malttanutkaan lopettaa raskaana olemista, melkein kuin muistanutkaan, että tuo totuttu tila vielä päättyy. Ajatella: sen lisäksi, että on raskaana, tulee vielä äidiksikin! 

Hmm, minä olin siis se, joka loppuun asti askaroi lapion varressa. Ajatukset saunan lauteiden pesussa enemmän kuin siinä rajatilassa, äärimmäisessä luonnollisuudessaan täysin absurdissa rajussa tapahtumassa, johon minun ja tuon uuden pienen ihmisen kehot olivat paraikaa ajautumassa.


Ajatella: tämmöinenkin minä olen.


20.3.2015

Mieli täyttyy



kaikesta keltaisesta!