Pari kuukautta sitten näin unen, joka jäi mieleen.
Unessa asuin sisarusteni ja vanhempieni kanssa lapsuudenkodissa, jonne minulle toimitettiin lahjana - en muista keneltä tai miksi - puinen, maailmaa nähneen näköinen vanha rahtilaatikko. Laatikossa oli musta lammas. Ilahduin lahjasta; olin toivonut Just Sellaista. Kaikki muut olivat lammasta vastaan, isä varsinkin oli yhtäaikaa sekä tuohtunut että nauroi koko elukalle. Perheen mielestä sille ei ollut mitään paikkaa. Lammas (tarkemmin uuhi) oli hämärässä rahtilaatikossa ja meillä oli sen kanssa jonkinlainen henkinen yhteys. Oltiin samalla puolella, ja se ymmärsi minun puolustavan sitä.
Yritin keksiä kuinka tekisin sille aitauksen ja minne. Mielestäni tähän oli täysin looginen ratkaisu, jonka millimetripaperille piirrettynä esitin muille: aitaus olisi tullut kotini ympärille, tavallaan joka puolelle taloa. Perhe naureskeli äimissään ja käski lähettää lampaan pois. Suunnilleen näillä main unta isä keksi sanoa "Mitä ihimettä sää lampaalla - aattele nyt - vastahan sää sait sen KAMELIN!"
Hmm. Ai niin; se kameli. Unessa ymmärsin yhtäkkiä kirkkaasti, että olin tosiaan unohtanut omistavani kamelin. Ymmärsin myös, ettei tämä unohdus auttaisi Mustan Lampaan tapauksessa. Kummallekaan ei kuulema olisi tarjota kunnollisia oloja, elikot pitäisi lähettää pois ja jatkaa elämää.
Pitkin unta minä kurkin sinne hämärään puiseen laatikkoon ja katsoin lammasta silmiin ja yritin keksiä ratkaisua, tai siis hyväksyttävää paikkaa aitaukselle. Lampaalla oli ymmärtävä katse eikä se ollut lainkaan huolissaan. Semmoinen "asiat järjestyy"-mäinen lammasmainen katse.
En muista miten uni loppui, mutta lammas taisi jäädä lootaan ja minä perille menemättömin ideoin sitä puolustamaan. Minusta se uni oli oikeastaan aika ihana, uuhi oli kaunis ja pehmeä ja luotti minuun.
Tammikuinen uni alkaa maaliskuussa hahmottua kankaalle. Yhdenlainen omakuva tulossa.
(unia voi tulkita mm.
täällä)
