Kioski / Kolme kohtaamista kotiovella

eli suunnilleen näin tutustuin naapuriini:

Olin tokkurainen, kun ensimmäisen kerran tapasin naapurini kasvokkain: syyskuussa hän soitti ovikelloa, joka ei sitä ennen ollut vielä koskaan soinut, ja herätti minut makoisista päiväunista. Miekkonen oli marssinut pihan poikki kutsuakseen minut kynttiläkutsuille. Esitin unisen vastakysymyksen: siis onko kissa karannut? ja samassa huomasin kissan uteliaana kurkkivan vierasta selkäni takana. Mitä muuta huomasin: ulko-oven eteen oli syystuulessa pudonnut vasta istuttamani kanerva. Ruukku oli kyljellään kynnysmatolla ja multainen kokkare oli levinnyt minun ja vieraan väliin vallihaudaksi. "Hmm, näymmä vähän multaa tuossa-hmm" häkeltelin minä ja naapuri vaihtoi painoaan jalalta toiselle, sanoi: niin, ne kutsut, tiistaina. 

No, en mennyt kutsuille, mutta kerrattain leivoin hänelle piirakan, ja tuota piirasvuokaa palauttaessaan hän sitten ilmaantui yllättäen ovelleni. Oli pimeä alkuvuoden ilta. Kaamea maalin käry täytti pienen tuvan, jonka lattialla kynttiläin loimutuksessa öljysin yksia saunan rimoja mustiksi. Hyllyä valkoiseksi maalilla ja huulta punaiseksi viinillä ja sitä rataa, pähkähullun oloinen nainen, joka asustakaan päätellen ei odottanut vierasta. "Sopiiko käydä sisään?" kysyi naapuri. 

Keväällä ovi kävi taas.
"Mitä sää nyt maalaat?" naapuri kysyi.

"Kissalle kioskia", vastasin, ja sitten keitettiin kahvit.

- - - 

Kioski oli suhteellisen mieluinen kapine, siitä riitti hupia kesäksi,
mutta toissailtana sytytimme sillä saunan. 

- - - 

Aiempia kohtaamisiani eri naapurin kanssa täällä.

Superkuutamo

Tuona iltana olimme ajaneet veneellämme kauemmas kuin koskaan. Leikimme haaksirikkoutuneita: kyhäsimme ajopuista kitukasvuisen nuotion kallionkoloon. Istuin hiljaa ja tuli vahvistui. Vesa kuvasi vaahtopäitä, lintuja, kuuta - ehkä aurinkoakin, sillä se oli nousemaisillaan. Huusin sitä syömään, mutta pauhu söi äänet. Minä maalasin vähän, odottelin.

Mietin: ihminen on keksinyt kaiken. Niinkuin suolan, esimerkiksi, miten sitä saadaan vaikkapa merestä ja mitä sillä tehdään. Miten kaikki nämä tekemiset tehdään. Siis kaikki tämä, mitä tehdään,

kun kovin paljoa ei toisaalta tarvitsisi.

Ajatukseni oli lentänyt, enkä enää tarkoittanut suolaa. Tarkoitin kai: mikä riittää. 

Hän keikkui aikansa kalliolla, tuli syömään. 

Oltiin superkuutamolla. 

Oli hyvä olla.

Vielä sitä on jäljellä!

Oi kesä, voi mielessä viipyilevät kuvat kesäretkistä, kesähetkistä.
Paljas jalka vasten hiekkaa, heinää, kalliota ja vettä.
Ajatelkaa miten lämmin, kaunis kesä - ja vieläkin sitä on jäljellä!

---

Kirjoitan tätä kesäkotimme Skyvanin vänkärinpaikalta, olemme tiellä 13 ja kaukana kotoa! 

Vesan on vallannut kauhea kaipuu takaisin imatralle -sai siellä elämänsä parasta toscakakkua. Koira, uimisesta raukea, nukkuu minun jaloissani ja Tavu on nytkin noin - leppoisasti loikoilee kojelaudalla, välillä painaa päänsä, sulkee silmänsä ja miettii matkalla nähtyä. Laskee: päästäinen, sammakko, sorsa, uskomattoman iso kuoriainen.