Tarpeeseen ja toiveeseen

Minä saan aina hyviä lahjoja, eikä tämä vuosi ollut poikkeus.

Yksi käytännönläheisistä lahjatoiveistani oli oppia tekemään käsijarrukäännös, joten eikun autoon ja heti lunastukseen (heko heko)! Perusteet kurvailtiin läpi aakealla parkkipaikalla ja sen jälkeen oppi siirrettiin käytäntöön mm. risteysalueilla. Lahjanantaja eli auton omistaja oli oikein suopealla tuulella, yritti tosin kieltää poliisilaitoksen nurkalla hurvittelun, mutta hurvittelin silti. Hähää! Olen  tätä nykyä aivan pitelemätön.

Tänään muuten eletään niinkö viimestä päivää!

Terveisiä Sannalle!

Terve Sanna, lähetän vielä terveisiä, kun oli niin kiva nähä tännään. Mun unohtu tiiäkkö esitellä nämä uuvvet saappaat. Ostin ne kirppikseltä ihtelleni joululahajaksi, ostinpa vaan vaikk'olivat hävyttömän hintaset. Sinne mää ensin ne jätinki hyllyn välihin, mutta heti ulukona alako mieltä kolottaa ja kävin ne kipiällä kakskymppisellä lunastamasa. Sano ny, että kannatti, ko ovat niin komian väriset!

Toisia terveisiä siittä, että kö intovuttihin taas tästä blogiyhteisöstä, sen voimasta ja mahollisuuksista puhumahan, niin että son tosiaan totta joka sana. Sää, mää ja kaks tuntia kylymien teekuppien kans aika kolokolla aakkos-asemalla on melekonen todiste: mehän oomma tutustunu täälä, blogimaasa. Kasvotusten ollaan jo tuttuja. Me tehhään siitä yhteisöstä totta koko ajan! Hyvä!

28

Luku joka tuntuu seuraavan. Useinkaan en tiedä monennettako päivää mennään, mutta satunpa vain tietämään 28., jostain syystä varsinkin parillisina kuukausina. Ei huvita olla taikauskoinen, vaikka mieli tekisi. En ole. Monta tarinaa on alkanut 28. päivä, yhtä monta loppunut. Vaikuttaa siltä, että mitä tahansa voi tapahtua 28. päivä - muotoilin tähän monta esimerkkiä elämästäni syntymineen ja kuolemineen, tapaamisineen ja eroineen ja sitten poistin ne. Olivat muka niin henkilökohtaisia.

Nyt on 28. päivä ja olo on silakoita vailla kuin Himalaisella: olen hetkessä hilpeä ja heti perään kaikkein haikein. Kuuntelen kans haikeaa musiikkia. Kuuntelen oikein uhastakin, ulisen mukana ja annan taas itseni olla. Pitkät oli pyhät, tämä lomailu ja lässyt elokuvat alkavat jo lorvistuttaa. Ei vihti keksiä edes unia öisin.

Kylläpä pihalla jaksaa pyryttää.

Peli seis!

Arvonta on suoritettu.

Seuraavaksi kerron metodista: herkin, silti virallisin joulumielin kirjoitin jokaisen 80 osallistuneen nimet paperille, leikkasin irti ja sujautin lappuset pipoon, jonne sittemmin laskin myös käteni. Kevyen vatkaamisen jälkeen silmittelemättä valitsin yksi, kaksi ja kolme lappua, joiden mukaan arpaonnekkaat olivat tällä kertaa... Merja, Jonna ja Hanna (kommentti 19. joulukuuta 2009 22.05) ...ja sitten jouluhullutteluissani vatkasin vielä yhden lisänumeron, eli neljännen kalenterin, jonka saa Minja. Laitatteko yhteystietonne sähköpostilla (fiiu ät netti.fi), niin laitan kalenterit matkaan.

Kiitoksia kaikille! Kommenteistanne tuli lämmin, vastavuoroinen olo. Ja kuulkaas vielä semmoista asiaa, että täällä tohtii avata suunsa jatkossakin, mua tohtii vetäistä hiasta jos törmää maailmalla ja että maailma - se on tosiaan pieni.

Mummun kans tänään

Vietin vuoden lyhimmän päivän mummun kans joulusiivoja tehden. Mattoja kantaissa päiviteltiin huonoa jaksamista: 'kyllä moon pahanen, ois se sama mua jo jonku kolokahuttaa kalikalla päähän' mummu tuumas yskien. Mun mummustani ei muuten kenenkään tarvi tuohon sävyyn puhua - ei ihtensäkkään. Näitä tämmöisiä ristiriitoja käsiteltiin jokunen ja sitten jatkettiin. Moottorit yskii toisinaan, siksi tarvitaan starttimoottoreita.

Kesken kiivaimman kuurauksen mummulla välähti, että iskee pimeä niskaan eikä ole vielä kuusta. Ei muutaku mehtähän, kuusen hakuhun. Lystikäs (ja vähän vaarallinen) reissu on kuin vitsi tai palapeli, mutta kyllä volkswagen poloon tosiaan mahtuu mummu, maijja JA joulukuusi.

Niinkuin peitoksi tuvan päälle laski pimeä. Minä koristelin kuusta, pihalla oli pihlajallinen punatulkkuja ja mummu keitti riispuurua pehmeästi pulisten. Kuin kaikki olisi aina ollut niin, mitä nyt yhden vuosikaudet telkkarin päällä majailleen joulukoristeen sijoittaminen tuotti päänvaivaa - mummu on siirtynyt LCD-aikaan.

'Enhän mää oo ikkään ollut teille paha?' mummu kysyi jossain välissä touhukasta talvipäivänseisausta. 'Kysysit vaikiampi, tuohon on heleppo vastata! Et ikinä.'

Rovaniemellä päivä ei tänään venynyt juuri 2 tuntia pidemmäksi, mutta minä en ole siellä. Olen täällä kotiseudulla, tietysti, kun on joulu. Huomenna arvotaan.

Aina öisin

Aina öisin 2 -runo on vuodelta 2007, sarjakuva on tuore. Skanneri tekee annetusta vesivärijäljestä jotain aivan uutta - ei se haittaa. Klikkaamalla pääset lähemmäs.

ps. osallistupa arvontaan! ks. alla

pps. herranen aika sentään teidän kans! Olen liikuttunein mielin lukenut kommenttejanne,  pidän niistä kaikista: rehellisistä, tutuista, hersyvistä, uskaltautuneista, hiljaisten ensimmäisistä... Bloggaaminen tuntuu taas mielekkäältä ja usko tämän yhteisön mahdollisuuksiin on kova. Au-au miten ihania ootte!

toinen

Ainakin kuusi hyvää syytä järjestää toiset arpajaiset:
1 tämä on 200. posti täällä maijjassa
2 unohdin taannoin blogin 2-vuotis synttärit
3 kävijälaskuri on pyörähtänyt jo yli 100 000 käynnin
4 pian on joulu!
5 minä pidän uhkapeleistä ;-)

6 te olette sanoinkuvaamattoman ihania

SIIS: 

nyt arvotaan kolme kappaletta
vuodelle 2010 tekemiäni 
pieniä seinäkalentereita. 

Arvan saat jättämällä tähän postiin kommentin, jossa kertoilet itsestäsi ja matkastasi kanssani. Joko me ollaan kauan tunnettu vai vastako tavattiin? Miten meillä menee? Tee tämä tiistaihin 22.12 kello 20 mennessä sillä sitten arvotaan, se on mukavaa. 

ps. anonyymit, tulkaa nimimerkin kera mukaan!

Mono

Nappikuulokkeiden R lakkasi toimimasta joten stereon sijasta mp3-soittimen musiikki tulee nykyään monona. Oikean korvan vapauduttua on arjesta tullut sarja elokuvakohtauksia.

Aamupäivällä Mari Boine laulaa Vuoi vuoi mu ja huopikkaissaan saapasteleva lapinvaari nostaa nahkatumppukättä huikatessaan huuruiset joulutoivotukset sattumalta vastaan tulleelle tutulle rouvalle. Kello 13 aikaan aurinko on laskemaisillaan, taivas on kesänkeltainen Pöyliövaaran takaa. Vasen korva kuuntelee Husky Rescuen My home ghostia ja oikea askelten narskuntaa 23 asteen pakkasessa. Hetken päästä kappale vaihtuu ja vastaan tulee kourallinen koulusta päässeitä lapsia. Pienet pojat roikuttaa reppujaan, nauraa ja kahistelee toppahousujaan Hello Saferiden San Franciscon päälle. Ne potkii muassaan jääkalikoita ja vielä monen askelen ajan muistan mitä oli olla 11-vuotias.

Kirjaston runohyllyllä Bukowskin selailua täydentää Zen Cafén Auto parkissa, joka lehtisaliin siirtyessä vaihtuu Duffyn Distant dreameriin. Internetpäätteellä istuu ympärilleen pälyilevä maahanmuuttajanuorukainen vikkelästi liikkuvia naisia vilisevän videon äärellä. Muutaman loman kunniaksi lamaillun sisustuslehden taustalla soi Natalie Imbruglian Do you love, jonka kertosäkeeseen päästäessä on pojan silmillä pornoa. Lähden kotiin.

Illalla kävelen rytmikkäästi päin punaisia, saappaat välttää astumasta valkoiselle. Hetkeä myöhemmin selän takaa kurvaa pari ns. nuorta kuljettajaa ja niiden jumputus osuu yhteen Mando Diaon Good morning herr Horst:in kanssa naurettavan hyvin. Jos tämä tosiaan olisi elokuvaa minun olisi aika heittää hehkuva savuke maahan ja yhtyä lauluun kopsuttaessani henki huuruten kohti uusia seikkailuja.

Lae, lae, la-la-la-la-lae, just slip another coin and walk away.

Havaintoja

Olen yllättäen muuttunut yökyöpeliksi, mitä en todellakaan luontojani ole. Hääräilen ongelmitta yli puolen yön, kahteenkin saakka. Kiireet on kadonneet kannoilta ja kuppaan ihan levollisin mielin aamuherätysten ahdistelematta.

Olen antanut itseni olla.

Jouluasiat lutviutuu, hyvä vuoden takaiseen kaoottiseen stressiin verrattuna. Olen siirtynyt ideariihestä paketointipajaan.

On syytä hankkia parempi luonnoskirja, ajatuksia tuntuu nyt viriävän. Muutamia hyviä ideoita.

En pistä pahakseni pakkasta.Tumppaan päälle paljon vaatetta ja tervehdin sitä punaposkin.

On semmoinen hoopo-tyyni olo; lomalentoja laskeutuu harva se ilta ja tulee onnellinen olo siitäkin, että joku britti saa pamahtaa tähän jääkylmään pimeään, kirkkaan tähtitaivaan alle. Onhan se eksoottista, ei pidä väheksyä.

Mielitekona on kuunnella musiikkia isolla.

Sunnuntaiksi sulkeutui kammioonsa

Viime yönä unessa osasin vähäsen levitoida/lentää ja kauppakeskuksessa tapasin mukavan pitkän miehen jolla oli leikkisä pikkupoika mukanaan. Pitkä mies ei ensin uskonut orastaviin lentotaitoihini, vaan nauraen väitti että olen vain hyvä hyppimään. Itse oli niin pitkä että ylsi hypätessään koskemaan kauppakeskuksen korkeaan kattoon (ja niin ylsin minäkin, kun lensin vähän). Meillä oli oikein mukavaa, kärtyiset remonttimiehet laittoivat uutta laminaattia kauppakeskuksen käytävään ja me hypeltiin niitä väistellen. Pikkupoika tuppasi olemaan remonttimiesten tiellä, oli liian pieni vaadittuihin hyppyihin eikä osannut lentääkään.

Välillä lensin ulkonakin, oli kullansävyinen ilta ja loppukesä. Sitten heräsin ja kirjoitin sen 10-12 sivua ja piirtelin sarjakuvaanikin, ei hassumpaa. Vietin päivän ketään tapaamatta, peiliin katsomatta, kynttilöitä sytymättä. Sunnuntai meni ja nyt on taas yö, aika lähteä lennolle.

Alkava päivä tulee olemaan 2h 29min pitkä, pakkasta luvassa 20 astetta. Syytä muistaa pukeutua lämpimästi.

Pakkanen kiristyy / päivä 2h 38min

Viime viikonlopun vieraan myötä tänne hiipi punainen, väriksi näille hetkille. Ei olisi arvannut, mutta ei sitä arvannut sinisenkään kanssa ja se viheliäinen sentään tuli ja täytti jokaisen vapaana olleen väritarpeen. Pirtelössä karpaloa, mansikkaa ja raparperiä tuomassa potkua rutistella itsestään viimeiset mehut ennen joulua. 10-12 sivua jotakin, sarjakuvan verran jotakin toista, muuan valokuva vielä jonnekin ja jos ehdin niin jokainen jonninjoutava jokunen  jotakin jonnekin.

Olisi aika käyttää tonttukenkiä - ja käytinkin, sen mitä ehdin ennen pakkasia.

Päivä 2h 59min

Oli rentouttava viikonloppu yhden linnunluisen, vahvakatseisen rakkaan ystävän kanssa.  Nyt on äkkiä koittanutta arkea ja tuo pihan ällistyttävä pimeä. Hämäränhuttu, joka ei kerta kaikkiaan haittaa mua yhtään. Pimeä on pehmeä peitto, suuri ja turvallinen sysisyli.

Muistoksi maailman kirjaan:

käytössä ne ensimmäiset veronpalautukset, jotka älysin olla palauttamatta. Ehkä jollakin nyt kirpaisee, ehkä joku muukin on luullut että 'palautettava' on käsky eikä ilmoitus? Näihin varoihin turvautuen olen hankkinut omenalimonadia, 3 kappaletta hartaasti keräilemiäni juomalaseja kirpputorilta ja puolukanpunaiset sukkahousut.

Päivä 3h 31min / väsymyksen muotoja

Kaupan pullokone laski vain joka toisen pullon. En jaksanut sanoa tästä kassalle, vaikka ennen huomisen opintotukea ja veronpalautusta olisi niillekin 30 sentille käyttöä.

Näin eilen hyvää unta. Harmittaa vain, että just valokuvauksen historian luennolla - niin kiinnostavaa aihetta mielellään kuuntelisi torkkumatta.

Viikonloppuna ehdin lukea yhtä englanninkielistä artikkelia pitkästi toista sivua, ennen kuin huomasin ettei se englantia olekaan (näyte: Wilhelm Reichillä, Herbert Marcusella ja Oscar Negtillä on tendenssi antropologisoida sosiaalinen vastarinta palauttamalla se oletettuun emansipatoriseen minimiin.)

Ei puhuta biojäteastiasta, tai siitä mitä sieltä roiskui sitten kun sen olemassa olon muisti eli, krhm, havaitsi. Tule joulu kultainen! (kuuntelen jo)

Ranchilla

Päivällisiksi lohta, hirveä, sieniä ja puolukoita, kahvilla kampanisua, iltapalaksi uunilämmintä itsetehtyä leipäjuustoa - ja hilloja riittää! Kaiken kanssa juur'käsinlypsettyä maitoa. Kyläkaupasta saa kaupunkilaisille karkkia ja tarpeeseen vaikka paketillisen nauloja. Tilalla on töitä päivän jokaiselle tunnille ja lauleskellen niitä tehdään, kun ei tekemättäkään voi jättää.

On tukkalehmää, lammasta, kanalan väkeä ja isot komeat kollit. On hyvä olla maalla, Lapissa. Astella haan viereen, katsoa karjaa eikä kalenteriaan. Usvalookki tulee kutsuttaessa luo ja antaa silittää leipäpalaa vastaan. Löytyy tyveniäkin hetkiä ja voi paapoa Aslakki-kissaa pirtin kiikussa keinuen. Kotiinviemisiksi tuoreita munia ja tervehen olosesti väsyneet lihakset, oppinut mieli.

Askel painaa jo / Helan går!

Korkolaput on mennyt, hauskaa on ollut. Aivan liian myöhään yöllä eli aikaisin aamulla kotiin päästyään tekisi mieli raapustaa paperille muutama lyyrinen neronleimaus, mutta väliin tulee kuusi tuntia paksuja puuroisia unia, joissa kalastelen 40 kiloisen siian, vihaan jotakin lastulevykulmahyllykokonaisuutta ja opettelen salsaamaan, taustalla kirkkaat äänet laulaa tauotta akateemisia juomaralleja. 

Herättyäni raavin lusikalla suuhuni vuorotellen avocadoa ja aurajuustoa, on suolaiselle ahnas olo. Ei jaksa olla kärtyinen itselleen, vaikka olikin aie viettää torstai punaisten lyhtyjen alla pimiössä - vuosijuhlat on kerran vuodessa vaan, eikö niin. Kuuntelen repeatilla Rafaelin enkeliä ja laulaa möristelen mukana. En enää muista mitä ajattelin kirjoittaa yöllä, mutta kyllä se oli jokin kirkkaan tuntuinen havainto.

Huomenna lähden maalle.

Uusi hame

Paljastus / ymmärrys

Blogien takana on oikeita ihmisiä! Niitä voi tavata, voi käydä kahvilassa istumassa ja todeta: tuttujahan tässä jo ollaan. Syntyy mukavuuden ja samuuden tunteita, innostunutta keskustelua, yhteistä ymmärrystä tätä ihmeellistä ilmiötä kohtaan. Kertakaikkiaan kivaa!

Junassa napsein salmiakkia ja hyräilin mielessäni jotenkin näin:

bee äl oo gee ii, bee äl oo gee ii, bee äl oo gee ii, ja blogi on homman nimi.

Oli mahottoman mukava nähä teijjät, Malla ja Sanna!

tuliaisia

Ensimmäisellä kerralla jäämeren rannalla olin vuonna 2005 silloisten opiskelukavereiden kanssa. Lumouduin kaikesta; tuulenpuuskista, värittömyydestä, mädästä levästä, rohtuneista huulista; ja tunsin rajua ärsyyntymistä muiden tapaan olla siellä keräämässä ahnain sormin pussitolkulla kivoja aaltojen hiomia kiviä pentikkippoihin iskuaskomaskusohvapöydille aseteltaviksi. Näin niinkuin kärjistettynä.

Ehkä sitä sitten on olevinaan intellektuelli, kun on harras ja valitsee vain viisi tai kuusi?

Ja simpukoita, joista en ole ikinä liiemmin välittänyt - tai kotoisista, rumista, raihnaisista simpukoista kyllä mutta en vieraitten rantojen näkinkengistä - valitsin kans kuusi. Yhdestä parista tein korvakorut, jotka varmasti särkyy helposti mutta sitten saavat särkyäkin. Rakastan niitä niin kauan kuin kerkeän.

Ja merisiilit (?)! Yksi piikeissään piilotteleva (harvinainen, vain tämä yksi löytyi) ja toinen jo kauneutensa paljastanut. Oiva Toikan on täytynyt tietää näistä palluroista Kastehelmeä suunnitellessaan?

Polttopuuläjästä pilkotti pieniä sorvattuja puukappaleita, jonkun kaapin tai pöydän osia. Vielä viimeisenä aamuna mietin, onko ihan tyhymää kaapia semmonen matkaan - ei kai. Vain yksi löytyi. Muut oltiin saunottu savuna ilmaan, "all beauty must die" selitti lämmittäjä.

Hilikusti Suomen puolella on aiemminkin mainittu Näätämön kirpputori, josta tällä kertaa kahmein kassiin karvalakin, farkkutakin, kauluspaidan ja aivan Viena K.:n kokoiseksi osoittautuneen samettihameen. Sen verran voin luvata, että takista tulee veretseisauttavan hieno farkkuhame. Ja että kauluspaita ei värinsä puolesta ensimmäisenä päälle eksy.

Aamu, muisto, kettutyttö, poron raato, MAA.

Lokakuun toiseksi viimeisenä yönä riitti muutama tunti silmät kiinni. Kolme muuta jatkoi uniaan, kai sekin jonka mahalle astuin möyriessäni auringonnousun perässä pois kamarista. Vajaa tunti myöhemmin palasin, kävi ilmi: kyllä se yksi heräsi tallatuksi tulemiseen. Noustiin ja oltiin yhdessä, mikä oli hyvä yöhetken yksinolon päälle. Siitä heräsi hyvä lokakuun viimeinen päivä, paljon raitista ilmaa ja heleitä lauluja.

Minusta silti tuntuu, että häkellyttävän helposti voisin jäädä niin - yksin vain jonnekin maailmansivuun. Jäädä opettelemaan, josko oppisi liikkumaan ilman että ketunpojat ja muut metsän pienet eläimet säikkyy. 

Pakko kertoa tarina!

Yksi haaveeni on edellä mainittu eläinten pelkäämättömyys. Syksyllä menin metsään, olisin tahtonut kävellä rauhassa, poimia muuan marjan ja ehkä valokuvata. Olin kuitenkin liikkeellä huonoon aikaan; samalla palstalla oli myös luokallinen lapsia suunnistusharjoituksissa. Kannot kaikui muksujen kiljahduksia, 'misä?' ja 'täälä!'-huuteluita sekä omia syviä huokailujani. Joka puolella viuhui kirkasvärisiä kumppareita. Sitten keksin typerän jutun: jähmetyin paikoilleni. Seistä tökötin metsässä, eikä mennyt kauaa kun olin näkymätön lapsille, he lakkasivat näkemästä minut. Tiedättekö, minusta tuli metsän eläin. No, se siitä. 

Näin ketun ja juoksin sen perään. Kaveri sanoi, että kettutyttö on puoliksi kettu, puoliksi tyttö. Niin on, minä sanoin. Radiossa soi saamennos kappaleesta Eternal Flame.

MAA on karu ja ääretön, kyllä. 

Ruotsalainen ystävä sanoi taannoin, että meillä on niin hieno ja alkukantainen sana - MAA. Sanoi  sen monta kertaa matalahkolla äänellä, maa maa maa ja kadehti sanan tylyä lyhyyttä.