26.8.2010

Tässä on mekko,

joka on tehty kankaasta,
jonka oli ostanut jo keväällä,
jotta olisi tehnyt koltun,
jota aikoi pitää koko kesän,
joka olikin ompelematon,
mikä oli vahinko,
joka korjaantui nyttemmin,
jotenka nyt on syksyksi mekko,
jonka ompeli maijja.

Joka tykkää kovasti!
Ja jonka on pakko kohta ommella toinenkin, kolmaskin mekko.

23.8.2010

"Minä uhraan sinut."

Siksi, että tavallaan pidän hämähäkeistä. En niin, että tahtoisin tarantellan, vaan koska en ihan tajua niitä. Pystyvät hyppäämään tuulen mukaan ja siinä matkatessaan kehittelemään siimaa, joka paitsi toimii turvavaijerina, on myös kyllin vahvaa kantamaan aikamoisia lasteja? Eikö se olekin uskomatonta? Joskus 90-luvulla tein hämähäkkiterraarion kenkälaatikosta, jotta pääsisin tarkemmin kuusaalle niiden sielunmaailmasta, seiteistä ja muusta. Ei ehkä edes tarvitse mainita, että syötyään muuan päivän hyvällä ruokahalulla kaikenlaisia tarjottuja ötiäisiä se voimainsatunnossa otti hatkat kenkälaatikostaan.

Minä kyllä pidän kärpäsistäkin, ei sillä. Niistä ihan tavallisista keskikokoisista kärpäsistä, jotka liikkuvat lähinnä yksin ja saattavat aurinkoisena päivänä hääräillä ympäriinsä. Kävellä kutitellen lavan päällä, astella käsivarrella ja alati suukotella hellällä, uteliaalla kärsällään. Sontakärpäsistä, banaanikärpäsistä ja hirvikärpäsistä en pidä tietenkään yhtään, ja kaikista vähiten niistä keskikokoista pienemmistä (kuitenkin selkeästi mäkäräistä suuremmista), jotka liikkuvat hyvillä lenkkipoluilla hyvän kokoisina pilvinä saaden lenkkeilijän, minut, käsittämättömän tuohtuneeksi koko laumakärpästen nenään ja nieluun tunkeutuvaa lajia kohtaan. Mutta siis tavallista kärpäsistä pidän. Joidenkin mielestä se on vitsikästä.

Äsken kävi siis niin, että pihalla kameran kanssa kykkiessäni löysin uskomattomia hämähäkkien verkkoja, houkuttelevia öisiä ansoja, joiden virittelijät istuivat valtakunnissaan iltapalaa odotellen. Otin kuvia niistä ja niiden lukaaleista. Erityisen kauan tarkastelin erästä tiettyä pitkäkoipista, joka levottomasti tepasteli ympäriinsä. Se oli nälkäinen.

Halusin antaa sille jotain. En löytänyt mitään, pienimmätkin kohmeiset kulkijat olivat kaiketi kylmän kangistamina piiloissaan. Halusin antaa sille jotain! Menin sisälle meuhkaamaan: "Haluan uhrata jotaki valokuvan alttarilla! Eikö olis mittään, jottain kärpästä tai jottain?" kysyin kummastuneelta äidiltä. Ei sillä ollut.

Sitten löysin kärpäsen.
Se istuskeli levollisesti ikkunan ja verhon välissä. Minä uhraan sinut. Liiskasin kärpäsen mahdollisimman varovasti, yritin vain tainnuttaa, mutta, noh, en ihan onnistunut. "Äh nyt mää tappoin sen liijan kovasti" tuskailin. "Voiko hellästikki tappaa?" äiti kysyi, ja minä selitin: "no ei kait, mutta ku se hämähäkki on kiinnostunut vaan tuosta elämännesteestä ja mää vahingosa ruutasin sen peräkautta pois". Ei jatkokysymyksiä.

Ja minä kannoin pienen uhrilahjani kasteisille seiteille, ja se kelpasi. 
Lukki teki työtään, ja niin teki kamerakin.

21.8.2010

Muisto

Vähiä kuvia tältä kesältä.
Kun pujottelin junalla alas, kotiin, puoliväliin maata. Matkaseurana herkkä mieli ja laukussa lintuhäkki. Olin ostanut lintuhäkin aiemmin samana päivänä Rovaniemeltä eurolla. "Olisin maksanut vaikka viis!" muistan nauraa rohisseeni kun kadulla innoissani häkkiä hypistelin. Sisällä oli pieni lintu, jonka haaveilin ujuttavani vapauteen ja siinä suuri eleisesti ilakoidessa onnistuin tiputtamaan häkin, se särkyi ja lintu putosi tielle. Kuin pyynnöstä.

Eipä uskois, että äsken oli helle, herneet ja heinäkuu. Ei silti haittaa, toivotan syksyn tervetulleeksi ja nostan kättä ajankululle - puoliksi antautuen, puoliksi tervehtien. Niinhän se menee, jokaikinen kesä kääntyy syksyksi. 


Pieni lintuhäkki oli helppo korjata. Sen muovinen lintu nauttii vapauden päivistään, ja pian minäkin. Kaukana se päivä kun ajattelin heidän pitävän minua vankinaan, pakottavan työskentelemään edukseen eteeni asetettua tietokonetta naputtelemalla ja antavan nimellisenä korvauksena rahaa. 

Ei se mennyt niin, ja pian alkaa aika jolloin on ehkä vähän värejä, mutta paljon sävyjä.

15.8.2010

Kotosalla


Seison keskellä lankkuista lattiaa ympärilleni katsoen. Allani on raitaisia mattoja osittain toistensa päällä ja selkäni takana pöytä, jolla palaa lyhty. Villasukistani erkanee tumma hahmo, joka nousee itseäni isommaksi vastakkaiselle seinälle. Sen ääriviiva värisee hiljaa ja sekin näyttää hengittävän. Tuvassa on lämmin, ja vaikka lyhdyn valo ei kaikkia nurkkiin tiheiksi kutoutuneita pimeitä pura, on siellä sopivan valoisaa. Katseeni kiertää valon esiinpiirtämiä yksityiskohtia etsien. Olen asunut täällä jo kauan. Rauhallisesti katsoen löydän aina lisää.

Lyhtyni valo on eloisa, lämmin ja virkeä valkea, ehkä juuri siksi se luo levottoman varjonäytelmän pirtin seiniin. Se on ehtivä valo.

" " " " " " " " " "
Perimmäisiä kysymyksiä: nopeasti vai hitaasti, vähän vai paljon, onko enemmän oikeasti enemmän, - - Mitä enemmän lankaa näkyy, sitä nopeammin se palaa. Iso liekki on herkkä lepattamaan ja altis kaikenlaiselle vireelle, pieni suojaton haurastakin hengitystä vastaan.

 " " " " " " " " " " 

Näette edessänne pienen torpan. Sen ovi on kiinni, ikkunat ehkä luukuin suljetut tai verhoin peitetyt. Joo, joo, siinä torpassa on verhoin peitetyt ikkunat joista kajastaa valon hehku hämärään iltaan. Torpan  portaalla on luuta ja saappaat. Ovessa on pieni koivurisuista pyöräytetty kranssi, ja siitä arvaat että näillä seuduilla on ollut kova tuuli, jonka vahingot on tahdottu hyödyntää.

On tullut elokuu, aika kerätä satoa ja valmistautua syksyyn. Torpassa aivan selvästi asuu joku, sillä sisällä palaa valo.

11.8.2010

On kyse voiman mittakaavasta


Bonsai on pudottanut jokaisen lehtensä, aivan varmasti se menehtyy pian. Neidonhiuspuun oksat kuolivat maljakkoonsa jo aiemmin. Juuri nyt ei juuri mikään, ei edes minkään juuri, puhdista huoneeni ilmaa.

Tämä on ollut pitkä, kuuma kesä.

6.8.2010

Vattumadon maailma


on vadelmanpunainen maailma. Omani ei ole.