Varankiin

Ehkä Norjassa on jotenkin samanlaista kuin heitteillä, näissä kuvissa? Paitsi en lähde hakemaan värejä vaan monokromaattisuutta, en kodin rauhaa vaan hetkeksi uutta maisemaa. Tiedättehän miksi mennä nyt; kun ei ole vielä talvi, muttei enää syksykään?

Ei yöjunia tai näppäriä lentoja, vaan pitkiä ja pimeitä, kipeitäkin kilometrejä. Roadtrippiä! Viiniä ja filmirullia, matkamusiikkia, semmoista h&m l.o.g.g-henkistä rennosti lösähtänyttä lettiä ja punaisia poskia. Jäämeren rannalta talo, jota on viileäksi varoiteltu ja vaikka sitten villasukat. Ehkä joku merimetso tai venäläisen perämiehen rantaan huuhtoutunut kenkä.

Niinkuin matkatoverille sanoin: ei haittaa vaikka pimeän vuoksi jää Kaunispää näkemättä - autossa on niitä neljä.

Nähdään ensi viikolla!

Yövieraita

Sisko ja sen lapset kävi rytmittämässä opiskelijan arkea. Sillä junalla 710 menin heitä vastaan. Haaparannasta tietenkin ikean halpoja tuoksukynttilöitä niin, että koko talous on ihanasti esanssinen, ja saippuakuppi ja kenkälusikka joita oikeasti lähdin hakemaan.

Kummasti sitä unohtaa arjen ja hätäilyn kun on muuta tekemistä. Jonotettiin joulupukkia ('mikä sun huulessas on', se kysyi ja sanoin osuneeni niittariin. eikö pukki tykkää lävistetyistä? oli aika vanhanaikainen ja sovinistinen partaveikko muutenkin, tytöltä kysyi kivoimman luokkakaveripojan nimeä ja pojalle ehdotti turtleseita ja puuhapetejä, kyseli kuka kotona eniten 'nalkuttaa'... hohhohhoo. viime kerralla oli kivempi ja aidompi vaari, älkää siis jättäkö tämän analyysin perusteella käymättä jos mahdollisuus on! mutta parasta napapiirillä on posti.), kierreltiin kaupungilla, kiivettiin parillekin vaaralle, paisteltiin makkaraa, lötköiltiin kotosalla, herkuteltiin ja lörpöteltiin.

Tärkeää on hyvä seura! Taas on tallessa iloisia silmiä ja kirkkaita nauruja.



Vieraiden mentyä on aina ihan hiljaista.

Eteisessä tuoksuu omenakanelikynttilä, pimeä tulee tuntia aiemmin ja mulla on länsinaapurista pikaisella kauppareissulla mukaan napattua hyvänmakuista (ja kadehdittavan kivaan, simppeliin ja graafiseen pakettiin pakattua) teetä kupissa. Mikään ei estä avaamasta suklaalevyä, kunhan teen sen ahkerin ja arkeenpalaavin ajatuksin. Se on nääs pian arki taas ja rumpu soi.

Pikajuna 710 eilen

Vaunussa viisi ikkunapaikalla yhdeksän
pieni sudensilmäinen poika venkoilee penkillään.
Suhisee ässättömiä loitsuja,
työntää päänsä penkkien välistä
- siis päin minun virttyneitä raamejani -
sanoo: bum bum banaani!
ja vasta lopuksi hymyilee.

Onko niin että lapset
eivät näe risaista mieltä
vai onko niin että näkee?

Kukkakaali, pottumuushi!
poika piirtää sormellaan ikkunan likaista pintaa
Pii paa poikki!
Punajuuri niin juuri,
klip klap kloppu!

Kuikuaa ja kuiskuttaa paikoillaan pysymättä,
on häikäilemättömän hyväntuulinen
ja piittaa vain siitä, että vastaan hymyyn.
Sanoo kolmivuotiaan varmuudella:
Pian oot jo perillä!

Juna kaartaa raiteillaan.
Tiu tau tippa pois!

Miksattu

Pirtelössä pari banaania, kesän viimeiset parvekeella kasvaneet persiljat, mustaherukoita ja viinirypäleitä, hiilihapotettua vettä. En voi lakata ihmettelemästä: kuinka voi persilja ja mustaherukat lakata maistumalta persiljan ja mustaherukan sekoitukselta ja alkaakin olla jotain vain, jotain uutta makua?

Suunnitelma etenee, maalaamaan pitäisi päästä.

Mulla on uusi objektiivi, jonka kanssa en kuitenkaan malttais olla harras. Valotusten arviointi tuntuu miltei mahdottomalta ja tarkennuksesta tuli kerta heitolla hepreaa. En suostu katumaan.

Ehkä sen aistii näistä minun oloistani, että jotain sais tapahtua. Seinä sais maalautua ja parit koulujutut valmistua, saisin jo vähän piristyä.

On monenlaisia tuulia.
Nyt puhaltaa yksi iso, tempoo edestakas ja saattaa napata mukanaan koko tytön, tiputtaa takaisin jaloillensa jossain kaaaaaukana. Tai sitten se saattaa laantua. No se siitä, hmm.

Huomenna menen ruohtihin ja ens viikolla norijahan ja nyt mää oon täsä ja annan tuulten puhaltaa.

Pienet punaiset pisteet

Pirtelö oli hyvin tyypillinen aamusetti: banaani, päärynä, lollo rosso -salaattia, puolukoita ja hiilihapotettua vettä. Punaisen pirtelön lisäksi kävin pakkaspäivää päin pienen punaisen sotamiehen kanssa. Hyvin se tuli läpitahkottua, itseasiassa taisin tekaista savesta yhden teepannunkin päivän muiden askareiden ohessa. Itse-askarreltu, paripuoli äijjä pääsee korvaan toistekin tahtia taputtamaan.

Mutta mitä minä oikeasti haluan tällä kertaa sanoa:
K I I T O S ! Te ihanat, kantavat, sallivaiset, ystävälliset ja kaikessa tuntemattomuudessanne niin tutut siellä ruutuin takana. Hitto, että olen tullut onnelliseksi kommenteistanne edelliseen postiin! Niin onnelliseksi, että polvi parani, vatsa tokeni eikä palelekaan enää.

Ja niin onnelliseksi, että ihan hipihiljaa on käsi käynyt kynäpenaalilla, paperin reunoja kirjottu kirjaimilla. Kuin korvien väliin joku tuttuun tapaan kuiskaisi sanoja ja lauseita. Nyt tuntuu iskevän L. Olla, alla, luu, luutunut, lutunen, polkea, illalla, lause.

Tännään tuli niinkö vaikka tämmönenki solovaus mielehen:
Millainen opettaja minä oikein olen? Luokaton.

Tämä on pitkä, rehellinen, ahdas- ja raskasmielinen teksti

Kummasti on samaa vuodesta toiseen. Lokakuu 2008:


Lokakuu on lempikuukausiani. Aivan ihana! Tänään keho vaati lisää unta, liian pitkät päivät vievät veronsa. Ei harmita eikä hävetä tms. Hyvä vaan. Nukuin klo 12 asti, sitten saunasin ja keitin kaalikeittoa ja kävin ihan turhan kirppisreissun. Oudon haikea olo, vaikka kaikki on hyvin. Tätähän syksy on. Sitkeää halua nukkua, virkata ja kuunnella Sir Elwoodin hiljaisia värejä.

-

On ihan älytön kiire ja kuri. Yllätän itseäni jatkuvasti; näinkö uuras olen? Ja näin v*n akateeminen? Olen ihan tiede, haloo. Silmät on väsyneet.

-

Kyllä huomaa, että on lokakuu. Vetää matalaksi, kyllä sen huomaa. Kalenteri paukkuu, pyörät pyörii vaan ja lisää vaan ja kohta keskipakoisvoima pakottaa pois? Aijai, olen vasta 23 ja nyt jo näin nurkassa.

-

Kurssilla kulttuurikonflikti ja takkiin tarttui yksi ihmistakiainen, luennolla luennoitiin jänisliimasta elitistisesti tuhahdellen. Ei jaksa. Alkaa ykskin kurssi, joka on aika way-out-there. Oon liian nuori tähän, oon liian nuori tähän, oon liian nuori tähän, oon liian nuori tähän

-

Jaksan jo huomattavasti paremmin.


Tänä vuonna allekirjoitan saman, mutta en vain löydä sanoja. Päiväkirjamerkinnät ovat vähäisiä ja lomakorttimaisen kuvailevia: 'Satoi lunta, näytän taas vanhalta, menenkin pohjanmaalle vasta torstaina', vailla tunteiden verhoamista mielikuviksi tai raportoinnin eleetöntä eevakilpimäisyyttä. Ehkä yritän liikaa pakottaa sanoja ulos ja niistä herkimmät, kuvailevaisimmat pelästyy?

Suokaa anteeksi raskasmielisyys.
Kaaduin eilen pyörällä ja menetin hetkellisesti kommunikaation polveeni. Tänään olen rampa ja viluinen sekä lisänumero: mahatautinen. Toipilasviihteenä kaksi kepeää dokumenttia, toinen teiniaborteista ja toinen tulevista ympäristökatastrofeista. Hoidossa on kaverin kissa, joka sinkoilee kaiken taustalla ja jolle vähintäänkin mielenkiinnottomasti välillä ärähdän EI!:n. Päivän saldo: avasin word-dokumentin yhdelle useista työnalla olevista esseistä, siis nimesin yhden tyhjän tiedoston. Lisäksi avasin suklaalevyn ja hörpein kulmat rutussa viiniä suoraan pullosta. Tämän kaiken olen tehnyt huonossa asennossa tietokoneen edessä kyyhöttäen. Sitten vielä tämä neronleimaus - lukea vanhoja päiväkirjoja tällä mielellä! Kiesus, kuin en yhtään osaisi ennakoida itseäni.

Nyt olen siis rähmälläni tylsyydessä ja surkuttelen itseäni. Olen rampa, mahatautinen ja vallitseviin talvisiin olosuhteisiin sopeutumaton - joten sallittakoon.

Rovaniemi tänään

Minä kiroan sinut ! ! !

Tämä on taas niin tätä. Ei taida olla oikein tajuissaan kun klikkailee elämän virtuaaliseen ostoskoriin kiinnostavia opintoja, täyttää kalenteriaan perfektionistin pienin koukeroin. Ei sitä myöskään ole ihan tajuissaan kun 12h päivän jälkeen sotkee samana aikana sataneessa 20cm lumessa/loskassa kotiin, menettää tasapainonsa vesilätäkön kohdalla ja pudottaa kännykkänsä siihen sörsseliin. Sitä saattaa karjua: minä kiroan sinut! tietämättä tarkoittaako itseään vai luvatta maahan ilmaantunutta paskaa. Märkää, kylmää, surkeaa sontaa jonka on ihan valmis toivottamaan takaisin taivaaseen.

Minä rakastan syksyä ja kuuraa, rakastan olla näissä housuissa ja näissä vähän vaikka märjissäkin saappaissa, tässä kaupungissa. Rakastan opiskella.
Oppia. Vielä. Lisää.

Kaikki hyvin, kunhan välillä muistaa kurkata kassan puolelle: mitä tämä lysti maksaa?