Alavilla mailla Maijjan vaara

Kiire nielaisi minut, kesäpakolaisen.

Yhtenä muutin ja seuraavana aloitin työt, tein tarkasti koko viikon. Tein niitä 70 tuntia. En ehtinyt purkaa laukkuja, sanoin vain "voi jukolauta tuota rytöläjjää" josta on vaikea löytää mitään, esimerkiksi kameraa, ja olin taas töissä.

Huomisen jälkeen helpottaa. Laitan omaisuuteni kaappiin, avaan lehtiön, pidän sivellintä siinä kädessä johon leukani nojaa ja hitaasti katson juurtuuko neidonhiuspuu. Elpyykö bonsai. Onko tosiaan kesä.

- ' - ' -

Tosiaan kesä. Aika toteuttaa unelmia -olo.

I in the sky = kolmen minuutin puistoruno

Pelkkää ilmaa pakaran alla
minä lennän, liidän
olen taivaalla!

Olen kevyt pyörteessä tuulen.
Olen varpunen,
ainakin niin luulen,
tai ehkä olen ilmalaiva
ehkä taivainen ilmavaiva?
Saatanpa olla kynttilälyhty
tai leija, paperista tehty.

Olen syksyn lehti
joka pudota ehti
eikä se saata
koskettaa maata

ja hävittäjäpommikone vailla painoa
olen kesän perhonen ainoa.

Olen cumulus,
olen sumulus,
olen hypyssä,
pilvirypyssä.

Minä elän ilmalla
minä olen taivaalla.

Viimeisiä ajatuksia

Muista ainakin

kun Cremonassa yhden kirkon portailla tiivistyi kesä ja että gelateriassa syömisestä olisi pitänyt maksaa erikseen

että menuhintaan lisätään aina euro tai pari, paikallisen mukaan summa koostuu "kattauksesta, sähköstä, vedestä ja sen semmoisesta"

miltä tuntui kun avattiin se lambrusco

että vastasin "modernia arkkitehtuuria" kun kysyttiin mitä kaipaan

että et ikinä voi olla varma siitä miten seuraava wc vedetään

kun Viena analysoi italiaanoja: "eivät ole lemminkäisen äitejä"

ne asiat mitkä Italiassa yllättivät

ne vähät sanat: vino rosso, gatto, cane, prego, un gelato - cone/coppeta

että tosiaan olen aika simppeli, liika on liikaa eikä silmä jaksa kaikkea

että kannattaa käydä aperitivi eli happy hour -paikoissa syömässä!

että viimeinen jäätelö oli frutti di bosco, pere verde ja cocco

se kun näki oman koulumatkan, oman pikku talon, oman pikku parvekkeenkin ylhäältä käsin ja että se oli niin hauskaa, että vielä maallakin hymyilytti ja jännitti

kun vaikuttaa siltä, että ne neidonhiuspuusta riivityt oksat selvisivät sittenkin lennosta

kuvaa muutakin kuin ihmisiä, jos haluat julkaista kuvia blogissa.

Milano

Ihmistä joka puolella. Ahdistukseen. Asti. 

Olen suomalainen harva honka.

Ensimmäisenä kokonaisena Milanopäivänä kävi niin, että etsityt kirpparit olivatkin tyhjänpäiväisiä markkinoita, ilma oli kymmenen astetta kylmempi kuin Suomesta raportoitu ja menimme vahingossa syömään maailman kurjimpaan ravintolaan. Nukuimme puistossa naamat kalpeana ja kirjoitimme runoja saksmannin ehdottamista aiheista. "I in the sky - minä taivaalla", "Radio tower - radiotorni" ja "Italia":

Eurooppahistoriaa huokuvien talojen,
vaihtelevalaatuisten pizzojen,
kapealanteisten miesten ja
kopeakatseisten myyjättärien,
syntisen jäätelön,
luvattoman huonon sään,
kiivasveristen kuljettajien,
vallihaudassa nukkuvien kissojen ja
taivaalle persettä näyttävien koirien
Italia.

Sitten ihana helle löysi meidät ja jäi. Ladattiin akkuja Duomon katolla, kuljettiin kotimatkaa kaksi tuntia, syötiin ylimääräiset päiväannokset jäätelöä. Livuttiin Darsenan vartta ja tapahtui yksi hymyilyttävä juttu, josta ehkä kerron joskus myöhemmin. Se tunne, ettei aikaa ja arkea edes ole. Naurua! Iloa! Mukavuutta!

Tiedättekö muuten minkälainen on milanolainen tapa ilmaista syvää iloa kaupunkinsa urheilumenestyksen - esimerkiksi Inter Milanin jalkapallomestaruuskisavoiton - johdosta?
V: ajella ympäriinsä pikkuautoillaan ja vespoillaan kaasu ja töötti pohjassa. Juosta ja huutaa, heiluttaa lippua ja taputtaa käsiä. Töt-tö-rö-röt-töt-töö! Kaupunki sekos ja oli se tuntikausien infernaalinen konsertti.

Torino

Pari tuntia itään. Torino, kaupunki jossa minuun ehti nälänsekainen kiukku ennen pizzanpalaa. Jäätelössä liquirizia, tiramisu ja oliko joku suklaakin. Olin naama nurinpäin kunnes otin tuon kuvan kalakauppiaasta. Se muutti kaiken minussa Torinossa.

Nukuin taas autoon. Yöllä kotona mausoleumissa piilotin alle eurolla ostetun tetrapakatun punkun joutuin rinkkaan, etten joutuisi ikävyyksiin laatutietoisen isäntämme kanssa ja olimme Vienan kanssa aikeissa kirjoittaa aforismit, mutta jotenkin päädyimmekin katsomaan youtubesta kotimaista stand-uppia. Oliko se tuo yö, kun näin unta risteilemisestä? Olin joissakin ongelmissa, koska en ehtinyt toimittaa laukkuani ajoissa ruumaan. Jouduin hankkimaan laivalta väliaikaisen passin, jossa isoin kirjaimin teksti: EUROOPPALAINEN YLIVESITTÄJÄ.

Lago di Como

Tunteroinen pohjoiseen. Parkkeerasimme Comoon ja jäimme aitiopaikalle odottamaan nousevaa myrskyä, avasimme viinin ja eväsrasiat aikeena kaikota juuri ja juuri alta pois. 

Kastuimme, ja matka lago di Comon ympäritse taittui höyrystynein ikkunoin. 

Ajoimme yönselijäsä kaupunkihin. Marco ohjasi tinapurkkiaan italialaisen lujaa, yhä satoi ja salamoi ja minä voin pahoin. Pelkokin käväisi - että ei sattunut passi mukaan tunnistusta helpottamaan. Kiedoin häntää silmilleni ja nukahdin.

Cremona

Cremona, vajaa pari tuntia kaakkoon. Ihana. Siellä ensimmäiset gelatot, omassani: cocco, pistacchio ja kindee'. Ihana sekin. Aurinkokin meitä helli.

Ensimmäisiä ajatuksia

Lentokoneet aina pienempiä kuin muisteli (kun taas risteilijät suurempia). Näin sitä vaan lennellään ees taas, ensimmäistä kertaa elämässä yksin. Mukava ja voimaannuttava pärjäämisen kokemus. Maailma kantaa. Oikein on ollut tasainen kyyti

Majoitumme Marcon luokse, mausoleumiin, jossa minä nukun lipastossa, huonekalun kuoreen kätketyssä sängyssä. Sataa. Viena tuosa sano hyvin, että skandinaaviset on niinkö mäntymehtä: pitkiä ja harvasa.

Saapasmaahan saapastelemaan

Viikonloppuna Rovaniemelle povattu +20 ja auringon kuva, Milanoon +10 ja neljän pisaran sadepilvi. Heippati-rallaa! Arrivederci!

Alert ! ! Ansaittu loma vaarassa.

Muistatteko: "tottapa sitä kolmen viikon päästä voi lentää?" No, tottapa joo. Kepeästi itseäni kiusailin ja nyt tunnen oloni lähinnä vitsikkääksi kun katson puoliksi pakattua rinkkaa. Muka laitoin bikinitkin mukaan.

Jos kaikki puhaltaisivat huomenna taivaisiin oikein kovasti, keuhkojensa pohjasta, niin ehkä evakkosiskot Inkeri Suomalainen ja Viena Karjalainen voisivat lentää maailmalle? Kuinkahan akkojen käy? 

Kirottu Eyjafjöll.

Sitäpaitsi säätietojen mukaan siellä tulee vettä niinkuin E:n p:stä.

Oltiin muka aiottu telttaillakin.

B-|

Piña colada

Ota kannu. Pistä sinne banaani, pistä puolikas tuore ananas. Tee niistä soossi. Laita siihen kookoskermaa ja kookoshiutaleita, vähän sokeriakin. Surraa sekaisin. Jatka maidolla notkeaksi pirtelöksi.

Kaada piña colada lasiin, vie lasi parvekkeelle, ota valokuvia. Juo koko kannullinen ja mieti: 1. ensi kerralla riittää puolikas banaani 2. kestäisi olla enemmänkin kookosta 3. että ainako se pitää näitä pirtelöitä valokuvata.

Koosta kuvareportaasi. Mieti: mitä seuraavaksi.

Solarigrafia

Eipä ole korkeaa kaarta aurinko viitsinyt paperille piirtää! 

Pikkuiset,  filmipurkeista tehdyt neulanreikäkamerat olivat asemissaan lokakuusta maaliskuuhun. Olen kertakaikkisen lumoutunut näistä väreistä, joiden synnyssä on kosteuden, valovuotojen ja kämmäilyn lisäksi ihan selvää taikaa. Talven kuuraista tenhoa.

Enemmän tietoa menetelmästä löydät esimerkiksi täältä.

Kuka rikkoi minun akkunani?

Tällä kertaa aloitan kertomukseni eilisen yllättävistä tapahtumista:

Yhtäkkiä lasi meni rikki. Jostain vain tuli murikka päin ikkunaa ja särki sen säpäleiksi. Aukkoja ainoan silminnäkijän tarinassa. Noin vain saattaa kolmannen kerroksen ikkuna päsähtää rikki. Matonsuojelupoliisi tallusteli ympäriinsä kantapäillään kuin ankka, otti vappurutiinien väsyttämänä kolme valokuvaa ja jätti minut särkyneen maiseman kanssa.

Vahinkohan se oli, mutta kenen.

- -

Loppuun kirjaan vielä hajanaisen hetken tältä päivältä:

Observoin kun yksi 17-vuotias kysyi ikätovereiltaan: mitä kaipaatte lapsuudesta? "Sitä kun oli niin viaton" ja "sitä kun tarvinnut huolehtia pikkusisaruksista" ja "sitä kun sai mennä vaan vessaan ja huutaa: pyyhkimään!". Ovat niin suloisia, ajattelin ja heti perään: olenko minä nyt samalla tavoin suloinen jonkun vaikkapa 35, 45, 55-vuotiaan mielestä?

Sillä aikaa kun ne siirtyivät miettimään seurustelua nuoremman pojan kanssa ("no ei kyllä mitään 95-syntynyttä voi ajatellakaan!") minä siinä ajattelin vappuaamuista kammottavaa krapulaani. Että sitä minä kaipaan lapsuudesta: ainakaan ei koskaan ollut krapula. Ja sitä, että ei ollut minkäänlaista ajantajua. Kesätkin jatkuivat ikuisuuden.

En ottanut osaa kumpaankaan keskusteluun.