30.10.2012
24.10.2012
Pientä
Sittemmin olen tuupannut täyteen sammalta ja jäkälää tuon korituolin, istuttanut istuimeen.
Eikö ole ihanan pikkanen tuo mun pakoputkeni? Trippimehun pilli.
Olen aina ollut viehättynyt pieniin asioihin. Pienen auton pieneen pakoputkeen esimerkiksi. Miten pienet pyörät pyörii. Pieni etäisyys kuskin taputtaa vänkärin polvea, sanoa vaikkapa: 'katso - hitosti joutsenia.'
Aion laittaa nastarenkaat ja yrittää ajaa läpi talven!
Aion laittaa nastarenkaat ja yrittää ajaa läpi talven!
22.10.2012
Syysmieli
Tykkään vuodenajoista. Tykkään kaikista vuodenajoista. Tykkään myös talvesta. Tänä syksynä sitä pitää hokea enemmän kuin koskaan ennen, kun huomaan roikkuvani kiinni syksyn paidanhelmassa kuin rääkyvä lapsi. Mua palelee.
Olenko ilonpilaaja, kun totean, että tätä pakkasta, palelevaa sormenpäätä ja tippuvaa nenää riittääkin sitten seuraavat puoli vuotta? Lakipisteensä kylmyys saavuttanee noin neljässä kuukaudessa, kun talvi helmikuuhun saakka kiihdyttelee lukemiaan. Ja sitten vielä viikkotolkulla löysäämistä. "Jee".
Toisaalta taas:
saa käyttää villahousuja
ja lapikkaita
on ihanan pimeää
tulenrapinat voi laittaa kolmeen pesään
ja kynttilöihin
superbonus:
pihasaunakin valmistunee ennen kireimpiä kelejä!
16.10.2012
Kiva päivä

Uunijuureksia ja suklaakakkua, niin tässä talossa on tapana, tarjoilin Mallalle, Anniinalle ja Sannalle. Tavu tarjoili kiharaista kylkeään ja lokukuu tarjosi tuulta, niin että hasuinen nuttura hautui entistäkin hasummaksi, mutta eihän se mitään haittaa. Oli kiva päivä!
Kyllä muuten kävi tytöt kunnioituksesta kalpeiksi, kun vilkaisivat suklaavarastooni. Pitäähän sitä olla kunnon pinkka, että pysyy suklaakakku tavaramerkkinä. Kaikin puolin ihanat pulinat meillä.
Kiitos!
6.10.2012
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)