Löysin 24 korttia. Yhdellä voi maksaa, toisella luovuttaa elimiä, kolmannella ajaa autoa ja neljännellä vahvistaa olevansa opiskelija. Kahdella todistetaan jäsenyyttä, viidellä kanta-asiakkuutta ja kolmella saadaan bonusta ja plussaa. Kaksi ottaa kopioita. Yksi vakuuttaa matkustuksen ja toinen auttaa apteekissa. Kolme kirjastokorttia. Kaksi pankkiasiointiin liittyvää korttia. Yksi rokotuskortti.
Ihmisen elämä on kortilla. Kaikki korttini eivät edes kulje lompakossa mukana! Hiihtokeskusten keycardit, lisää hiivatin jäsenkortteja, lisää kirjastokortteja, lisää kortteja. Vanhentuneet kupongit (miksi, voi miksi laitan niitä lompakkoon?), typerät leimankeruukortit (niin - miksi) ja muut turhat laitoin roskiin. Lompakkoon jäi korttipakan kanssa silti vielä:
- 5 postimerkkiä
- 3 kirjastomuistilistaa
- nippu kuitteja
- 2 värikorttia
- 1 runon alku ("Ei autopesuun antennin kanssa..."?)
- 2 jo edesmenneeltä pianonsoitonopettajalta saatua runoleikettä. En raaski luopua niistä.
- 1 humalaisen kirjoittama mietelmä ("Olet poissaollessasi tapa käyttää elämäni turhaan", päivätty 20.10.2009. Miekkonen oli aiemmin katsonut elokuvan "Lukija - The Reader" ja rakkaudellisesti vaikuttunut tästä. Samana iltana muistan huutaneeni: "enough of that love-bullshit!")
- ja bonuksena: vähän rahaa.
Toivottavasti tämä oli viimeinen junamatka hetkeen.
Toivottavasti ei enää yhtään juopunutta möykkäämässä ("aatteleppa että jos ois vaikka kakstoista lespua ja jos ees yheltä sais niin oishan se!!"), tytöttelemässä ("onkos tytöllä pitkä matka ja joko on poikakaveri?"), jakamassa eväitään (viimeksi 5l kanisteri kiljua) tai valvottamassa. Ei yhtään konnaria näsäviisastelemassa, kun pyydän nostaa eläinvaunun lämpöä. Ei yhtään katkennutta puhelua, kipeää niskaa, minuuttia myöhässä.
Sillä huomenna starttaan Tatsunan!!
