Vois luulla simppeliksi.

Tarvin ison maton. Ruokapöydän alle tai viereen tai välittömään läheisyyteen, sillä tilaa on reilusti ja matottomuus alkaa käydä kolkon oloiseksi. Oon pähkinyt, enkä (tietenkään) halua mitään sähköistä muovihässäkkää, vaan käytännöllisen, ajattoman, laadukkaan. Räsymattoja ja kodikkuutta on, että nyt jotain yksiväristä ja simppeliä. Luulin jo päättäneeni, että hankin häräntaljan (ja tätäkin luultua päätöstä edelsi hillitön mietintä ja listaaminen), mutta nyt onkin alkanut vähän mietityttää - muutunko jokski Kari Vepsäksi jos laitan sellaisen lattialle? Toinen vaihtoehto sitten jotain paperin ja puuvillan yhdistelmää. Haluan suoraan Sen Oikean, en mitään prismakorviketta.

OK, sitten mattokaupoille.
Ahaa, tuonne ei mene pyörätietä - menen tässä autojen seassa että pääsen. Aijjaa, tässä ei oo pyöräparkkia, no laitan tähän oven viereen. Ahaa, mua ei palvella. Tai varmaan palveltaisiin, jos menisin vetämään hiasta, mutta pitääkö asiakkaan mennä vetämään hiasta? +50 naista palvellaan, nuorekasta pariskuntaa palvellaan ja pientä perhettä palvellaan. Pyörin siinä matto-osastolla melko kauan ja lamaan mattoja. Soppeleita ei juuri ole, koska joka nurkka pölyttyy nyt ryijymatoista. Katson kelloa. Myyjät eivät ota mitään kontaktia, kukaan ei luo sellaista "katsotaan kohta" -katsetta. Haistelen mattoja. Hoksaan, että ennen ostoa haluaisin sovittaa mattoja kotona - ai juu. Ei oo autoa. MUA EI VIELÄKÄÄN PALVELLA. Vaatteet alkaa puristaa. Sitten hoksaan

en varmaan näytä kyllin uskottavalta, en ostavalta enkä ostettavalta.

Mullon itse ommeltu takki ja pyöräilyn pieksemä olo ja joku typerä lätsä päässä ja hiplaan kolmensadan mattoja. Laitan lapaset takaisin käteen ja poistun. Pihalla pyöräilen riviin parkkeerattujen farmareiden ohi ja ärsyttää.

Kävin tänään tuota tarinaa tai sen osia kokemassa neljässä eri ketjumyymälässä ja yhdessä yksityisessä liikkeessä. Jossain palveltiinkin, yhdessä myyjä sanoi "moi" ja myöhemmin menin vetämään sitä hiasta. Se katsoi sitten puolihuolimattomasti hinnan jostain koneesta. En oikestaan tiedä mikä nyt ärsyttää eniten. Sekö, ettein saanut iskuaskoissa luontevaa palvelua ilman viissatasista ommeltua trenssiä? Vai se, että koin olevani epä-uskottava, halpa ja köyhä? Vai sekö, etten saanutkaan toissa vuonna synttärilahjaksi 120Y Datsunia? Vai se, ettei liikkeisiin meinannut päästä pyörällä?


Vai sekö, ettei mulla vieläkään ole mattoa, vaikka sellaisen hankkimista vois luulla simppeliksi?



no jotain kivaakin
+ eka tentti takana, meni ok
+ tuo sadekuva on vanha - tänään kaunis ilma
+ koti on uskomaton paikka vaikka sitten vailla mattoa
+ ainahan voin syödä jäätelöä

Tikkurila J497

Halusin nuhjuisen harmaan, jota vasten valkoinen olisi Valkoisempaa. Tää on niin hyvä!

Mielitekoja

Yhtäkkiä päätin haluta hennon vaaleanpunaista kynsilakkaa. Sellaista kasarihenkistä, mansikkapehmiksen väristä, paksun kermaista lakkaa lyhyeksi nyrhittyihin kynsiin (mullon ihan normaalit kynnet oikeasti, ei mitkään pureksitut). Ostin Mavalan lakan. Se oli laihaa litkua, jota levitin neljä kerrosta - olis saattanut olla hyvä, muttei vaan ollut. Ei kuivunut ikinä ja ehdin aina törkätä sormeni johonkin. Meni hermot, ja marssein takas kaupungille. Ostin hennesin lakan. Ei ollut yhtään häävimpi. Neljä kerrosta taas. Siinä se ilta sitten meni, mielitekoja helpottaessa. Sainpa suunnilleen mitä halusin!



(jos tiedätte kuvailemani lakan joka tyydyttää kahdellakin kerroksella, kertokaa)


(lakkaan kynsiä äärimmäisen harvoin, viimes elokuun alussa.)

Tärkeitä sanoja tälle päivällemme

Kotipäivästä tulikin aika hiljainen, mietteliäs, jotenkin surullisen tunnoton. Uutiset vain syvenivät, tiskivesi haaleni. Oli pakko kävellä vähän pihalla, tehdä tikusta asiaa. Hain mäkkäristä ruokaa kotiin, kun en halunnut jäädä sitä sinne yksin syömään.

Latvialaisen kapakan mainostulitikut löytyivät kotimatkalla laukusta.
Kortti löytyi postilaatikosta.

Olisipa takkatuli, lasillinen viiniä! Onneksi on ystäviä.

Kotipäivä

Tänään ei ole luentoja. Sen sijaan pitkään nukkumista, pyykkäämistä, tiskaamista, imuroimista, uutisista järkyttymistä, tukka pystyssä kulkemista, villasukissa viihtymistä ja - voi ei - tiskaamista. Päivän alkuperäistä ohjelmaa myös, eli teetä ja taidehistoriaa.

Pikkuisen maalaamistakin.

Ja alanvalinnan harkintaa. Kuka idiootti enää uskaltaa olla opettaja? Minäkö? Olen ennenkin miettinyt, että tulinpa valinneeksi kapean tien. Joku toinen lukee tradenomiksi ja voi tehdä käytännössä melkein minkälaista työtä vain; melkein minkälaiselle työnantajalle vain; melkein missä paikassa vain, samoin monellamonella muulla tutkinnolla. Minun paperillani saa opettaa luokkaa, ja tulevalla paperillani kuvataidetta. Jee. Minä siis tulevaisuudessa vain opetan ja väistelen luoteja - aika k a p e a tie.

(tosin on Arja Koriseva ja Pelle Miljoonakin alun alkaen luokanopettajia, mutta silti)


Kaikesta huolimatta nyt loppuu pohdinta ja jatkuu raaka työ.


EDIT
Huomasin kirjoittaneeni tunnevoimaisesti ja epäselvästi. Työkentän monipuolisuus ja mahdollinen vaarallisuus ovat tietenkin kaksi eri asiaa, joita tulin nyt vaan yhdessä pohtineeksi.

Taas

Viime päivinä olen ollut toisen kaupungin kodissa, taas osa-aikaiseksi muuttuneessa kesäpesässä. Taas osa-aikaiseksi muuttuneen avomiehen kanssa. Kävin moikkaamassa töissäkin, oli taas mukava nähdä. Huomasin, että on kiva tavata ihmisiä jotka ilahtuvat tapaamisesta, eikä ilme kerro että taas tuo täällä. Ja olin kotonakotona ja kävin mummuilla ja näin kavereitakin. Kuvasin filmijärkkärillä ja haaveilin sellaisen omistamisesta.

Taas pajutti! Olen ilmeisen innostunut tekniikasta, ja sain ylipuhuttua perheen ahkeroimaan. Yhteisvoimin syntyi siro hanhineiti (päivässä! pajusavotasta hanheksi, päivässä!), joka vielä odottaa nimeä. Hieno hanhi, huonot kuvat - tehtiin sitä hämärään saakka, eikä valo riittänyt.

Kiitos talkoista Tiiinan sakki, äpe, iskä ja Rekopekko! Tuli hieno!

Illalla olen taas omassa kotona Lapissa. Ennen yötä pitää vielä puuduttaa takamus matkustamisella, muistella mitä unohdin pakata ja miettiä mitä järkeä tässä matkalaukkuelämässä ja opintojen jatkamisessa taas olikaan. Ja huomenna menen kouluun, ja muistan taas; m i k s i? Ai niin, SIKSI.

Valehtelija

Elisa innosti. Minullakin on tunnustettavaa! En tosin tällä kertaa pyytele anteeksi, tunnustan vain.

• Valehtelin pari tuntia sitten yhden pirun kalliin viraston tarkastajalle. Tuli paitsi huono omatunto, myös pirullinen ketutus tsaarinaikaista kyttäilyä ja todella tylyä äijää kohtaan. Hiivattiako se sielä pimeässä rappukäytävässä mun kelloani soittaa ja mun valheitani epäilee! Perskeles. Ärsyttävä ukko kaiken lisäksi, ei meinannut uskoa millään.
  

• Olen saattanut liioitella puheissani. Tai olen saattanut vaihtoehtoisesti myös vähätellä puheissani. Tai olen saattanut myös kaunistella. Tai joskus hirvistellä. Tarpeen mukaan.

• Olen toisinaan antanut ymmärtää olevani kipeämpi kuin olen, jos siitä on seurannut laiskottelua... mutta en aina! Joskus olen oikeasti tosi, tosi, tosi kipeä.

(joo, hyvä maijja, koitapa tämän jälkeen saada joku uskomaan.)

• Kerran pienempänä (esimerkkinä edelliseen) uitin kuumemittaria kuumassa mehussa, ja sitten paniikinomaisesti yritin ravistella esiin sopivaa, koulunkäynnin estävää keveähköä kuumetta. Kuuma mehu on nimittäin paljon kuumempaa kuin 38 astetta.

(joo, hyvä maijja, koitapa tämän jälkeen saada joku uskomaan. Edes kuumemittaria.)

• Lapsena muka nukahdin autoon, ettei tarvinut itse kävellä sisään vaan iskä tai äpe kantoi. Ei toimisi enää?
  

• Huiputtelen ja huijailen aprillihenkisesti usein, mutta nämä tietenkin pitää paljastaa melkein heti. Perheenlisäykset, talokaupat ja muut koijailen ihan sujuvasti. (Käly menee lankaan AINA! Ja sitten on turha yrittää kertoa tosijuttuja...)
  

• Valehtelin, kun raha-asioistaan huoleton pyysi minulta lainaa. Sanoin ettei ole pennin pyörylää, vaikka olisi ollut. En halunnut loukata, mutten myöskään lahjoittaa rahojani. Aika oikeutettua?
  

• Olen joskus vahingossa pieraissut, ja sitten hätäpäissäni tietenkin valehdellut, etten se ollut minä. MUTTA tämäkään ei tarkoita, että kaikki tukkeutuneet viemärit ja omat salatuhnut voi tästä lähtien laittaa minun piikkiin.
  

• Olen oikeastaan aika hyvä valehtelemaan, jos tosipaikka tulee.
  

(Ja nyt hekottelen omalle sanaleikilleni.
Olen hyvä myös nauramaan omille jutuilleni!)

Ihminen on erehtyväinen ja lehmä on märehtiväinen. En ole mikään enkeli enkä pulmunen, mutta ratkaisevaa on mielestäni se, etten ole koskaan väittänytkään olevani. Se olisikin kaikkien aikojen emävale, jos joku sellaista itsestään väittäisi!

Onko sinulla pokkaa paljastaa valheesi?

Tutustutaan

Olen huomaamattani tullut tutuksi ennenkuulumattoman asian kanssa:

v a a l e a n s i n i s e n .

Huomaan, että olen pehmentynyt sitä kohtaan. En rakasta, en vihaa - siedän. Jopa omassa omistuksessani! Olen tutustunut myös tulevaan parhaaseen ystävääni, Singeriin. Äidin vanha luottokapine suoraan ystävänpäivältä vuojelta yheksäntoistasattaaseittekytänelijä. Käy ja kuhisee, silti mukana on myös ainaistakuutodistus. Varmuuden varalta. Idols pyöriköön taustalla; sing Singer, sing!

PS. Otetaan lahjoituksena vastaan paripuoli 7-9cm leveä värilläeiväliä teepannun kansi. Kiitos!

Taivaanvalkeat

Edelliset kolme päivää Kittilässä, Könkäällä, ihanassaihanassa Taivaanvalkeissa. Uusien koulukavereiden kanssa oli mukavaa opetella uusia asioita, ryhmähenki tiivistyi. Oli aurinkoa, polttiaisia ja Lapin punertavaa syksyä. Välillä pajutti, mutta valmista tuli! Jos liikutte Levillä, saatatte nähdäkin parimetriset pajuhanhet sekä vasan ja vaamun.

Pajurungolle...

...punottiin pajua...

...ja lisää pajua. Paljon pajua.

Päässäni olen suunnitellut jo lisää, ainakin kotiinkotiin. Eikö niin? Sinne kanavan varteen tuomen alle. Viidestään meillä meni aikaa kaksi ja puoli päivää, että eiköhän me koko perhekunnalla saada jonakin viikonloppuna jotakin tekaistua? Vähän näppylähanskaa ja pajua ja talkoohenkeä, niitä siinä tarvitaan.

Olen t ( p ) a j u t t o m a n ylpeä tästä Martti-hanhesta!

Olen tosissani. Tiiinaa, Stannaa, anyone?

Luottaa vaistoihin

Minä näin sen sieluni silmillä ja se oli hieno,
nyt se on valmis ja hienompi kuin uskoinkaan.

Minä ehkä rakastan tätä pöytää ja noita tuoleja!

Pöydän kansi iskän tekemästä pöydästä, jalat ikeasta.
Pallit mummulasta, pallien kettukangas almedahls.

Hengissä ollaan!

Olen siirtynyt Lappiin stop

on maalattu ja laitettu, silti pitää vielä maalata ja laittaa stop

huonekorkeus on avarahko ja huikeahko 2,95 metriä stop

luokkakaverit on kivoja stop

palaan asiaan! S T O P.