2.4.2009

Pala ruokahalua palasi


Eilen olin kivassa tyttöjen salaattibaarissa, jossa maisteltiin toistemme tekosia. Itse keikuin paikalle kainalossa vadillinen Maijjan muunnosta Liivian muunnoksesta Violetin muunnoksesta Jamie Oliverin salaattia - vai miten se nyt oli?


Joka tapauksessa;

pastaa
paprikaa
kurkkua
kesäkurpitsaa
avocadoa
sitruunatäytteisiä oliiveja
aurinkokuivattuja tomaatteja
tuoretta basilikaa
oliiviöljyä
pestoa
sitruunamehua
mustapippuria
suolaa

Lisäksi tarjolla oli mm. mozzarellatomaattibasilika-salaattia, tortellinisalaattia, "kesäistä elefanttisalaattia" sekä "veeran ja henen katkarapusalaattia, jota on tätä ennen saatu vain kuopiossa (vai oliko se lahdessa vai lappeenrannassa)". Herkullisia olivat kaikki, kotiin meno oli keikkumisen sijaan vyöryntää. Herkullisinta lienee kuitenkin hyvä seura; että on tovereita joiden kanssa istua iltoja ja jälkikäteen ilosilmin vuolaasti ristiinrastiin kiitellä mukavasta seurasta.



Torstaiseen tapaan tulin juuri Kemijärveltä, ja jotten missään nimessä ehtisi juurtua paikoilleni kutsuu huomenna jälleen Kuusamo. Aion antaa parhaan ystävän seuran ja lumilaudan avulla kyytiä näille monimielialaisille ajoille.

Hiphip, kevään iloja kaikille!

4 kommenttia:

Stanna kirjoitti...

Ja sitten kun tulet kotiinpäin niin ethän unohdá että siskonpoika täyttää myös vuosia. Tarkoitus olis pääsiäisen pyhinä juhlia.

maijja kirjoitti...

Stanna; kjehkjeh, taidan kuitenkin olla minä jota juhlitaan ensin :)

Tanja kirjoitti...

Otan välittömästi käyttöön tuon sanan monimielialainen! Pahat yhdyssanat ovat hauskuutta parhaimmillaan.

Liivia kirjoitti...

Hauskaa, että se vaeltaa nyt maantieteellisesti aika laajalti:)

Elefanttisalaatti!? Mitähän se sisältää?