3.5.2009

Unkari 2/2


Tässä vielä tunnelmia pustan ja Pestin valloitukselta. En ilmeisesti tule juurikaan kuvanneeksi maisemia, nähtävyyksiä, vieraita taloja - näiden sijaan rutkasti itseäni, Vienaa, ihmisiä. Omakuvatiistain myötä ja muutenkin blogista on tullut turhan naamallinen ja kehollinen: siksipä neutraalit unkarikuvat on vähissä, muut kuvat rajattuja ja sensuroituja.

MUTTA,
minä
rakastan
idiootteja, hämmentäviä, ihmeellisiä kuvia! Kuvia, joita katsoessa naurattaa lähinnä niiden tilanteiden outous. Tämä on yksi lempparini hiimailukuvista ikinä. Kaukolaukaisin on mahtava kapine, sillä kun "kukaan" ei ota kuvaa, kaikki uskaltavat heittäytyä. Jokaisissa kekkereissä minun luona otetaan kuva vieraiden kanssa, aina samassa paikassa (pidän myös perinteistä).

Tottapa se piti Inkerin ja Vienan siellähhii Unkarissa sitte niinkö posseerata, ja veälä senhhii paekallisen emännän houkuttelivat sekkaan näehin touhuhinsa.



Muuan vuosi sitten erästä toista matkapäiväkirjaa kuvatessa valitsin itselleni teeman; olin jokaisessa kuvassa poloisen ja vähän hukkaantuneen näköinen, kuin ei olisi yhtään hauskaa. Tätä ajattelen jalostaa ensi viikolla, sillä se menee taas tien päällä. Huomenna starttaan opiskelukavereiden kanssa viiden päivän Suomen taide / linja-automaratoonille (Oulu, Jyväskylä, Tampere, Hattula, Hämeenlinna, Helsinki, Lohja, Turku, Nousiainen, Rauma, Isokyrö ja Kalajoki). Josko olisin joka kuvassa kuin...
... olisin aivastamaisillani?
... vuoristoradalla?
... ylväs kuninkaallinen?
... discotanssija?

... mitä? EHDOTA!

14 kommenttia:

viena k kirjoitti...

hihihi. joo äiszäkäät. tämä on ehken vähän vaekkea : ja lienee parempi itea ulukkomaella - niiettä semmosiahhii kuvia voesi ottaa misä yrittee aena vaekuttaa paekalliselta ja siltä ettei muka tiettäesi kaeketi olevansa etes koko kuvassa...

ja lämpimästi tervetulloa!

Liivia kirjoitti...

Olen ollut huomaavinani samaa kehollisuuden tulvaa blogimaailmassa ja vähän häpeän kun taisin tulla asian aloittaneeksi. Kehollisuus ja naamallisuus ei tosin ärsytä yhtään muiden blogeissa, VAIN omassani.
Toisaalta itseään on niin mielenkiintoinen kuvata, ja yllättyä, kauhistua, ilahtua...

Mutta olipa Unkarissa lämmintä! Ihan toinen keli kuin meillä viime vuonna.
Eikä meiningöttömyydestä voi ainakaan teitä syyttää!

Hilja kirjoitti...

Poseeraukset niinku sut ois just yllätetty tekemässä jotain tuhmaa...

Tuija kirjoitti...

Roska silmässä ja kärpänen juuri suuhun lentäneenä! Siltä minä näytän.

tuike kirjoitti...

Jessus, että oot ehtiny touhuta! Pitäs koko aijan olla vahtimas, mitä tää oikein touhutahan!

Nuorena jaksaa, jotenki hämärästi muistan....

Prisca kirjoitti...

Ai jaahas -tollanen meininki =D
Onpa helteistä -siis Ukarissa ja muutenkin...

Nooh...aivastus tai haukotus vois olla...

Päivi kirjoitti...

Hehhee - Kalajoelle. No sitten kannatan aivastusta, haukotusta tai nenästä kiinni pitämistä. Eläkä edes kysy miks.
Hirmu ihania kuvia, niin elämänmakusia ja ilosia. Pakkoko sitä on aina pönöttää!

Merja kirjoitti...

Voi herran tähen että teillä on ollu hauskaa! Ihan kadehdittaa, liian kauan omasta tuommoisesta.

Heinäkasa- ja bussikuvat naurattaa erityisesti.

Ja tuota.. mää en pane kehokuvia ollenkaan pahakseni. Mun mielestä sisältö on aina toissijainen, kunhan kuvasta saa sitä visuaalista mielihyvää.

violet kirjoitti...

Mulla tulee mieleen nyt sellanen aivan täyshimmeä kuva lapsuudestani missä ollaan erityisen sekalaisessa joukossa erityisen sekaisen mökin ulkopuolella ja tärähtäneeseen, itselaukasijalla otettuun valokuvaan on kehitysliikkeessä liimattu tarra "rajatapaus".
Minusta se kertoo kaiken tuosta hetkestä, ihmisistä ja kuvasta ja kaikesta.
Rajatapaus. Onneksi olivat kehittäneet silti.

Ehdotan että olet joka kuvassa kaiken omaisuutensa menettäneen Euroopan-omistajan näköinen!

violet kirjoitti...

Se vielä että alimman kuvan rappukäytävä on upea.

himalainen kirjoitti...

Tuo rappukäytävä sykähdytti muakin, aivan upia. Ja mukavaa bussireissua!

Hämmentävät matkakuvat on kyllä parhaita.

Riikka kirjoitti...

Suu auki silmät kiinni. Sellainen olen minä aina kuvissa.

Jutta kirjoitti...

Olen aikas lailla samaa mieltä Merjan kanssa tuosta sisällöstä. Että mainioita kuvia, lisää vaan :)

Heidi kirjoitti...

Ihanaa kun kuvissa on riemua ja iloa mikä välittyy katsojallekin.