28.9.2009

Lisää kesämuistoja


25.6.2009

Tiistaina alkanut erikoinen irrallisuuden tunne jatkui myös eilen pyöräillessäni tehtaalta kotiin. Matkan varrella on vartioitu tasoristeys. Kyseessä on perin hiljainen teollisuusalueelle vievä ratapätkä, sama jonka yli aamuisin nostan pyöräni ja joka näkyy työhuoneeni ikkunaan. Ani harvoin näen radalla liikennettä.

Eilen risteyksen kellot alkoivat yllättäen kalkattaa ja puomit laskeutuivat alas. Hitaasti liikkuva valtavan pitkä tukkikuormainen juna alkoi valua minun sekä risteyksen toisella puolella odottavien autojen ja jalankulkijoiden väliin. Juna vaikutti loppumattomalta, kuuma ilma seisoi ympärilläni ja minä olin nälkäinen ja päivän töistä väsynyt, mutta jostain syystä harvinainen juna alkoi hymyilyttää minua. Junan viimeisen vaunun perässä seisoi tai oikeastaan vähän vinottain roikkui huomioliiviin pukeutunut likainen ratamies, varmaan vahtitehtävässä tällä lyhyellä matkalla.

Miehen näkeminen alkoi hymyilyttää minua vielä enemmän, enkä taitanut peitellä hyväntuulisuuttani. Seistä nyt junan perässä leppeän tuulen löyhyteltävänä kuin mikäkin lännensankari! Mies selvästi nautti puuhastaan. Hän äkkäsi minut jo kaukaa ja alkoi hymyillä vastaan. Yhtä tasaisen varmasti kuin mies lähestyi, meidän hymymme levenivät. Melkein kohdalla hän huusi kalkatuksen yli: "Pallaako puomisa punanen valo?" Vastasin huutaen: "Pallaa!" ja vieläkin me hymyilimme toisillemme.

Hän kysyi, koska kahden vieraan ihmisen on sopimatonta avoimesti hymyillä toisilleen ilman syytä. Sitten likainen ratamies huiskautti työhanskan verhoamaa kättään ja juna virtasi pois. Minä ja kertynyt pitkä autojono jatkoimme matkaa.

Vähän matkaa ajettuani huomasin Unkarista viimeisillä forinteilla ostetuilla housuillani leppäkertun. Se kipitteli ympäriinsä eikä ollut kyydistä moksiskaan. Lisäsin vauhtia, haastoin pientä matkakumppania ja se suojautui ilmavirralta lahkeen kurttuun. "Taskussanikin on leppäkerttu" sanoin - ja aloin tuntea oloni vajaaksi: kävin äänetöntä, yksipuolista keskustelua hyönteisen kanssa. Leppäkerttu pysyi housuillani miltei kilometrin taipaleen, sillä huomasin sen häipyneen vasta polkutraktorilla ajelleen pojan talon kohdalla.

-

Tänään olen töissä myöhään. Juuri ennen kotiin lähtöä kuuluu outoa huminaa ja ikkunasta katsoessani näen kiskoilla junan. Se lipuu ohi tukkikuormassaan ja perässä roikkuu huomioasuinen mies. Hymyilen näylle, sammutan tietokoneen, suljen kalenterin kannet ja lähden kotiin.

Pyörää kiskojen yli nostaessa ne tuntuvat lämpimältä jalkaa vasten.

8 kommenttia:

Päivi kirjoitti...

Taas kerrassaan ihanaa kerrontaa ja kuvailua! Ja niin totta tuo, että sitä ei voi hymyillä vieraalle, ei vaikka olisi mikä syy. Kajahtaneenahan sitä hymyilijää pidetään...
Minä juttelin eilen sellaselle jättipitkäjalkaselle hämähäkille (enkä edes siedä niitä) ja myös leppikselle. Koitin kertoa sille, etten minä ole kirva ;)

Pellon pientareella kirjoitti...

Ihanasti kirjoitettu, sinulla on lahjoja, niin kirjoittamisessa kuin näkemisessä, hetkessä kokemiseen. Kiitos :).

Marja kirjoitti...

En haluaisi aina toistaa sitä samaa, mutta se on välttämätöntä täällä: hienosti kirjoitettu.

Toivoisin, että osaisin itsekin pukea hetket paremmin sanoiksi. Ehkä osaisinkin, jos keskittyisin. Aika tuntuu menevän muuhun, hetkien pukemiseen kuviksi. Haluaisin tehdä molempia. Olkoon se kirjoittamiseen keskittyminen tämän viikon tavoite, kun ajasta ei ainakaan ole puute.

Anonyymi kirjoitti...

Taas kerran niin kaunista luettavaa! Aivan kuin kirjaa lukisi, jota ei osaa lopettaa ja haluaa vain jatkaa eteenpäin, vaikka silmätkin olisivat aivan ristissä ja sanat menisivät lomittain.

M.M. kirjoitti...

Mukavaa tekstiä, säännöllisesti kurkkailen :)

Anonyymi kirjoitti...

Ihanasti kirjoitettu, kuten useat sinun tarinat, vaikkei aina tule kommentoitua :). Tuollanen kyky tunnistaa hetkiä ja kuvata niitä antaa varmana ihmiselle mahdollisuuden olla useammin onnellinen. Koska hetkissähän se onnellisuus joteskin piilee :). Ihanata, ihanata!

maijja kirjoitti...

Päivi; kiitos kehuista! Mukavaa myös saada hyönteisvertaistukea :)

Pellon pientareella; oijoi mitä kehuja! Punastelen ja olen Oikein Kovasti Otettu. Haluaisin olla hyvä juuri hetkien kokemisessa.

Ilona; Totta - on vaikea keskittyä sekä kuviin että sanoihin. Näihinkin pitkiin tekstiposteihin hain vain jotain löyhästi sopivia vanhoja kuvia, sillä tuntuu vaikealta kuvittaa niitä jollain kovin merkityksellisellä.

marjohei; Kiitos =)!

M.M.; Kiitos, ja kiva että jätit kommenttia!

Anonyymi; Kiitos! Vitsit kuinka hyvälle tuulelle nämä teijjän kehut minut sai. Ehkä sitä kaipaa välillä vähän kannustusta, jospa rohkenen postailemaan tekstipainotteisesti useammin, jakamaan arjen hetkiä.

violet kirjoitti...

Miten tykkäsinkin.
Totta tuokin että jotakin on sitten huikattava kun hymy yksin olisi jotenkin...niin, mitä?
"Pallaako?" "Pallaa!" on oikein pätevä syy hymyillä puolin ja toisin!