Olen miettinyt paljon tajuntaa, tajuamista. Maanantaina ystävä pyörtyä pätkähti ja minä säikähdin aivan kauheasti. Itse olen pyörtynyt vain kerran, ja silloinkin pelkästään puoliksi. Olla taju kankaalla, nähdä jotakin tajutonta, tajuta jotakin.
Olen miettinyt paljon vauvojakin, siihen on syynsä eivätkä ne löydy minusta. Muistikirjassa lukee "miltä näyttää ryömintä" ja "vauvalle tyypillinen asento" ja "esineistö: tuttipullo, vaunut, rätti, nukke". Toivottavasti mietinnöilleni on ennen pitkää käyttöä. Suokaa anteeksi salamyhkäisyys.
Sellaisia aikoja, että kynät soi ja muistikirja kuluu.
Sitäkin olen miettinyt, että mitä se on kun joka toinen päivä on ihan mahdoton ja joka toisena kaikki on mahdollista. Tällä vuoristoradalla ei ole yhteyttä vauvoihin. Ensin riittää kun on kevät ja kukkia, sitten - - sitten pitäisi olla jotain muuta, tietoa tulevasta ja aikaa ja rahaa ja työtä, aikaa, rahaa, työtä, tietoa ja tulevaisuutta. Sitten tajuaa, että hei nyt on kevät ja tää pirtelö on hyvää ja se riittää. Nostaa aurinkolasit nenälle.
Tänään oli hyvänmielinen päivä. Monenlaisia aivoituksia, mutta hyvä päivä.
6 kommenttia:
Lauantaina poika A pyörtyi. Oli noussut siskon työpöydälle seisomaan ja sieltä komeasti pötkis vaan maahan saakka.
Juteltiin siinä sitten siitä kuinka pyörtyessä aika pysähtyy. Lakkaa olemasta. Jos muistaa herätessään missä on, tajuaa heti että on kuitenkin elänyt eri ajassa. Hidastettu oleva.
Itselleni käy kyllä niin (En pyörtyile jatkuvasti vaikka tästä voisi niinkin ymmärtää. Kunhan joskus pötkähdän lattialle), että "herätessäni" en yhtään tajua missä olen. Olen jopa kysynyt vuotta joskus.
Hyvin erikoinen tunne. Ei yhtään paha.
Suorastaan mystinen, "toinen ulottuvuus"-tunnelma.
Olla taju kankaalla. Jossain ihan toisaalla.
Mua ihan harmittaa että vieläkin olen yhtä vuoristorataa. Kun jotenkin toivoo että olisi jo jotain aiheesta oppinut. Kun kerran on jo isoksi kasvanut.(he he hee).
Tänään oli aika hyvä kyllä. Kivoja kilttejä ihmisiä ympärillä, muutama yllättävä kommentti vieraalta ja hauskaa kotia.
Tuttua vuoristorataa toden totta. Pirtelö on hyvää. Aurinko kyllä piristää, aina vain. Ehkä tästä vielä vähän tasaantuisi, jos ainakin jaksot pidempiä, ne hyvät.
Se taitaa olla joskus se energia, kumpuaa jostakin syvältä hirveänä ryöpsähdyksenä ja silloin on malttamaton ja olo ahdistunut kun pitäisi nyt niin montaa. Se on kyllä taas sellainen olotila että kiitos ja jos eikiitos, mieluiten hidas annostelu sille energialle. Kuulostaa hyvältä päivältä tänään, ja nam-hyvältä pirtelöltä :)
Byvänmielinen päivä kuulostaa hyvältä. Minunkin mieli menee vuoristorataa, ehkä vähemmin kuin nuorempana, mutten siitä kokonaan ole päässyt.
Pyörtyminen on pelottavaa. Olen vain kerran pyörtynyt ja se oli pelottava kokemus, menetti itsensä hallinnan.
isoinpapu; ystäväni koki tämän pyörtymyksen jälkeen olonsa virkeäksi, siis seuraavana päivänä. Että semmoinen nuijanukutus, vei univelat ja kaikki! Minä oikeastaan haluaisin pyörtyä joskus (taas, ja kokonaan tällä kertaa). Se vaikuttaa harmittomalta mutta erikoiselta kokemukselta.
Muakin harmittaa olla tässä ylämäki-alamäki meiningissä, ja varsinkin kun tiedän sen olevan varsin henkilökohtainen kokemus. Toisaallehan sitä vaikuttaa niin viimesen päälle viilipytyltä.
Pellon pientareella; hyvät jaksot, tosiaan. Välillä mieli kirkas päivä tolkulla, välillä se ehtii kirkastua monesti päivässä. Aina on kuitenkin kirkastunut!
Parolan asema; tuo pirtelö oli tosiaan erityisen hyvää, lienee johtunut kahdesta päärynästä. Säädelläpä energioitaan ja koteloidapa tunnetilojaan, siinä minulle haastetta! :)
Kirjailijatar; Juuri tuohon tuoreempaan postiin kirjoitinkin, että montako murrosikää pitää elää. Tein nimittäin semmoisen diagnoosin tänään itselleni. Että taas taitaa olla murkkuikä.
Tein vihdoin pirtelöä, ja sauvalla surruutellassani ajattelin sinua.
Se oli nyt ihan lälläripirtelöä (piimää ja mansikkaa) näiden sinun villien rinnalla:)
Lähetä kommentti