21.7.2011

Syömä ja syöty



Uusia pikkuperunoita lukuunottamatta en oikeastaan ole syönyt mitään lämmintä  koko kesänä. Tämä on mun ensimmäinen tällainen kesä, jääköön muistiini siitä, Uutispottujen Kesä.

Kuvassa hymy on iloinen. Todellisuudessa en enää tänään oikein jaksa hymyillä. Elämänpiirissäni on yksi on aivan uskomaton ihminen - sillä väärällä tavalla. Sietämättömän yllättävän uskomaton. Tavallinen toimeentuleminenkin tuntuu meiltä vaativan kohtuuttomasti energiaa, en ole lainkaan tottunut tällaiseen. Ensisijaisena hoitomuotona käytän kissaterapiaa ja sitä, että annan itseni olla surullinen, kun kerran olen. Pitkää pinnaanikin yritän vielä pidemmäksi venytellä.


5 kommenttia:

Heikku kirjoitti...

uskomattomia ihmisiä riittää. hyvässä ja pahassa, onneksi ja epäonneksi. molempia sitä aina jaksaa ihmetellä, että onko tämä totta. tsemppiä, toivottavasti et joudu kauaa kärsimään vaan tilanne jotenkin helpottaisi. kissaterapiaa nyt tehokuurina!

maijja kirjoitti...

Kiitos sanoistasi, ja näkökulmasta. On oikeastaan helpottavaa ajatella niitä oikealla tavalla uskomattomia ihmisiä, joita elämässäni on vino pino. Tämä ko. ihminen on sillain kinkkinen, että hän ei ole valinnut minua, minä en liioin häntä, mutta joudumme olemaan jatkuvasti tekemisissä ja vieläpä "samassa veneessä". Minä haluaisin onnistua, mutta koen, etten saa mahdollisuutta tulla kohdatuksi. Nyt on onneksi ollut jo 1,5 parempaa päivää! Ehkä ne hitsaavat ja hiovat meitä hiljalleen, ehkä pian osaamme paremmin puhaltaa yhteen hiileen...

Kirjailijatar kirjoitti...

Inhottava tilanne. Elämä heittää välillä omaan veneeseen sellaisia tyyppejä, joita tosiaan olisi itse valinnut omaan joukkueeseensa. Huomaan, että olen näin vanhemmiten ruvennut valikoimaan tarkemmin ihmisiä, joilla itseni ympäröin. Välttelen sellaisia, jotka vievät kaiken energian ja tuovat pahan olon, mutta aina se ei onnistu...tsemppiä sinulle, joskus etäisistä voi tulla läheisiä.

Heikku kirjoitti...

jäin vielä mietiskelemään tätä, vähän niinkuin omalta kannalta. minun elämän vaikea ihminen on tullut häiriköimään toisen, minulle tosi rakkaan ihmisen kautta, siinä samassa kaupassa. yritän välillä ajatella, silloin kuin omat voimat riittää, että ei se ihminen ole paha vaan hän on sairas, mikä aiheuttaa paljon, ihan liikaa kaikkea ikävää. mutta on se vaikeaa. muista, että kohtaamiseenkin tarvitaan kaksi, eikä itse yksin voi tilannetta muutta -vastuu on aina myös sillä toisella. toivottavasti hioudutte yhteen, ainakin sen verran, että tulee toimeen. niinkuin äiti sanoo, kaikista ei tarvi tykätä mutta on hyvä tulla toimeen.
kirjailijatar kirjoitti kyllä fiksusti.

maijja kirjoitti...

Kirjailijatar; samoin, minäkin pyrin karttamaan ihmisiä, jotka luovat ikävää tuntua ilmaan. Kiitos ihanista sanoista!

heikku; ongelma tässä onkin osittain se, että minä ymmärrän tuota toista; ikäänkuin tulkitsen, ettei hän ilkeyttään ole hiton hankala, vaan koska on tyytymätön omaan elämäänsä itsestään riippumattomista syistä, on ainoa lapsi, hakee elämäänsä draamaa väärästä suunnasta, on lapsellinen jne. Koska pyrin ymmärtämään häntä, mun on ehkä vaikea ärähtää. Että perkele, ala olla ihimisiksi nyt, tai..! Yksin ymmärtäen emme tosiaankaan kohtaa. Mutta tosiaan, vähän on (taas) pilkahdellut valoakin tunnelin päässä. Jaksamista toivon sullekin, ehkä tekin vielä hioudutte!