Hei tammikuu,
sinä yhdentekevä, irrallinen, siteetön, merkityksetön, joka yllätät aina takkuisuudellasi. Mentyäsi käsi ei huiskuta vaan vaihtaa kalenterin sivun ja karvaaksi oppinut katse seuraa tarkkaan. Lupaan, että unohdan sinut yhdessätoista kuukaudessa, sitten kuohuviinilasi kourassa juhlin paluutasi ja luon lävitsesi odotuksia tulevalle vuodelle. Vielä en silti odota sinua takaisin, sillä minä en osaa sinua. Yhtään.
Muuta pitkäpiimäiset tapasi ennen kuin palaat tai! tai! tai mitä.
5 kommenttia:
Minoon aina tienny, että tammikuu on vaikia tappaus. Näköjään alakaa muutki uskua sen. Toisaalta siinä takkusuuesa on jottain kiehtovaaki. Ko ei täälä pohojolan pimmeyesä, pakkasisa ja viimoisa kaikki seleviäis. Mutta mepä selevitään. Ei ollakkaa mittää turhia tyttöjä!
Sanna; minä unohdan sen kyllä vuoden mittaan, usko pois. Alan ajatella että son tylsä kuukausi, mitään sanomaton - mutta unohdan että se on raskas, vaikia, tuskanen kuu. Aina. Siltä nyt tuntuu kun on katsetta nähdä taaksekin.
Mutta totta turiset, emmä oo turhia!
Aivan ihana kirjoitus tammikuusta. Olet löytänyt juuri oikeat sanat, ei tammikuuta voisi yhtään paremmin kuvata. Hyvä, että se on nyt takanapäin.
Kirjailijatar; niin minustakin. Kirjoitinkin ensin otsikoksi: onneksi olet ohi. Kiitos!
Näissä kuvissa oli rytmiä!
Lähetä kommentti