Kävelen ruokakauppaan. Olenkin suunnilleen ainoa jonka näen tässä kauppalähiössä kävelevän. Niin luki paikallislehdessä, että tämä kummalliseen suuntaan kasvava kaupunki on muodostunut alueen kauppalähiöksi. Päätä alkaa kivistää tuttu ajatus: en kestä tätä paikkaa.
En kestä sitä, että muutaman sadan metrin matkat taitetaan autolla, en yhtäkään röyhkeästi pysäköityä mersua, volvoa, bemaria tai muuta jonka merkitys ei ole liikkumisessa vaan näyttämisessä. Täällä pitää olla olevinaan jotain, jotain kollektiivisesti tavoittelemisen arvoisena pidettyä ja ne, jotka eivät mahdu kaavaan, ovat sitten olevinaan jotain. Tiedättekö, tämä on hassua: pidän tässä kaupungissa useimmiten eri kenkiä kuin Rovaniemellä. Minä pidän ketään kiusaamattomia, kaikkia kosiskelevia mustia vagabond-nilkkureita. Tänään kapinoin harmaissa, nuhjuisissa lempisaappaissani ja ehkä siksi tunnen näitä inhottavan ylimielisiä, jotenkin kaikkitietäviä, tekopyhiä tunteita - ehkä siksi olen itse olevinani jotakin muuta.
Ajattelen genetiivimuotoisin kirosanoin alkavia ajatuksia. Sitten kaadun suojatiellä. Tulee suojaton hätä päästä takaisin pystyyn, äkkiä, ja pääsenkin. Selän takaa pyyhkäisee farmariaudi, kaksikerroksisen liikerakennuksen eteen parkkeeratun auton nainen kääntää katseensa pois. Koen oloni voimattomaksi, väsyneeksi ja vieraaksi.
Paikallinen tyypillisesti joko häpeillen ilvehtii tai nolonrohkeasti ylpeilee tällä kaupungilla. Ensimmäiset valittaa, että täälä ei sitte kans voi tehä yhtään mittään ja jälkimmäiset vie vieraansa - no, en tiedä, liikennevalojen kautta jonkun ketjumyymälän ovensuuhun? Että kato, meilläkin on. Perisuomalainen tarve tulla hyväksytyksi keskivertona ja olemassaolevana konkretisoituu elementtitalojen pihoihin kehnosti upotetuissa vesiaiheissa, lähikaupan mariskoolileimojen hamstraamisessa ja jos jonkinmoisessa siunailussa. Ettäs kehtaat ja miten tuo kehtaa.
Olen ajatuksineni kuin pahanen kakara, herran tähen sentähän pilkkaan ja poljen tätä luvattua maata väärillä kengillä! Minun mielestäni täällä vallitsee teippimentaliteetti: rikkoutumisia korjaillaan sinnepäin teipillä, kunhan asia on hoidettu ja näyttää taas hetken ehjältä. Tästä ja täältä minä olen kotoisin, tämä on nimennyt minut omakseen. Kuitenkin olen aina arvostanut niitä jotka palaavat, sillä puheet maitojunista ja hännistä koipien välissä on niiltä, joiden maailma on vielä littanampi kuin pohjanmaa. Totuus on se, ettei tämä kaupunki ole sen kummempi kuin mikään muukaan, joku-lapua-joku-kiiminki-joku-kankaanpää.
Nykyään joka saamarin pitäjä yrittää profiloitua johonkin, mutta toisaalta olla tyrkyllä vähän kaikille. Tänne vaan, täällä on hyvä asua ja kasvattaa lapsia, voi opiskellakin ja yrittää! Ja meillä on citymarket, tekniikka ja talous, teollisuus ja terveydenhuolto! Täältä kannattaa ostaa auto tai asunto. Mutta täällä ei muuten sitten saa kehdata yhtään mitään.
Toisinaan en kestä tätä kaupunkia.
Näen oman kuvani heijastuvan osuuspankin ikkunasta ja huomaan: se pelkää joskus olevansa ihan oikeasti tyytyväinen, onnellinen, jotakin. Täällä.
* * *
Näin kiukkuisen monologin päälle tekee mieli tulla jo valmiiksi vastaan, ettei sitten jälkikäteen joutuisi niin paljon sanomaan: ihan totta tuokin puoli, on se niinkin, joo, anteeksi. Tältä se silti tänään tuntui.
13 kommenttia:
Minulle tulisi tuollaisessa paikassa sellainen olo, että pitäisi juosta karkuun ja lujaa. Ehkä omassa kotikaupungissani on jotakin samaa, en kaipaa sinne lainkaan takaisin. Ihana käydä, mutta jos viivyn pidempään alkaa ahdistamaan. Pienet piirit erityisesti. Jokainen tuntee jokaisen.
Tykkään tästä pääkaupungin tietynlaisesta kasvottomuudesta. Kukaan ei välitä millaisissa kengissä kuljen.
Kiitos vielä siitä kalenterista. Se on päivieni piriste.
Toivottavasti helpotti, purkaus. Minä kun muutin pääkaupunkiseudulta pikkukylään, niin olen kyllä aika lailla ihmetellyt välillä. Onneksi en tiedä mitä kaikkea puhuvatkaan minusta, varmaan aika paljon, jotkut, ainakin muista puhuvat. Sinkuista ja miehet vaan vaihtuu, ettei koskaan edes naimisissa, omituinen, vanhassa talossa.
Tein 18-vuotiaana laulun hippinaisesta vanhassa talossa pikkukaupungissa, omituisine vaihtuvine vieraineen. Hassua, nyt olen kai se nainen. Linnut vain ovat ulkona eivätkä sisällä, ja kissat jo lähtivät, koirat jäivät.
Toisaalta olen täällä niin vieras, muualta tullut, etten välitä. Yritän ottaa positiivisesti. Ei se niin paha kai sitten kuitenkaan, ja paljon kivaakin on pienessä paikassa.
Mutta joskus pitää kiroilla ja kaatuillakin. Ja jos pitää, niin sitten tehdä muutos. Jos siltä tuntuu. Ehkä, jotain. Pääasia että on voimaa, sielua, haluta.
Kuule Maijja, mä ymmärrän. Kokemusta on niin kainuusta, Rollosta kuin tästä pohjanmaastakin. Ja pohjanmaalla on tosiaankin ihan eri meininki. Mutta hymyillään vaan vaikka syän märkänis vai miten se meni :)
Tiedän mistä kirjoitat. Itsekin olen pieneltä paikkakunnalta Pohjanmaalta kotoisin ja tunnistan tunteesi. Kuten kirjoitit, Lapua-Kiiminki-Kankaanpää, samoja kaikki. Ikimaailmassa en muuttaisi takaisin kotipaikkakunnalleni, mutta sitten taas kuitenkin muuttaisin Pohjanmaalle jos voisin. Ääh, ei tässä ole päätä ei häntää. Sitä vaan yritin sanoa, että tiedän mistä kirjoitat.
Maijja on puhunut ja Sanna sanoo amen.
Eka kertaa viime viikolla ajattelin, että minäkin voisin olla onnellinen. Siellä. Ehkä. Just nyt ei tarvi tietää olisinko, vai enkö.
Minä oon ihan tosissani joitakin kertoja miettinyt, että joskus opintojen jälkeen voisin muuttaa sinne teijän kaupunkiin. Meijän kaupunkiin en enää lähtisi, se on varma, mutta teijän kaupunkia olen vakavissani miettinytkin. Uskoisin viihtyväni.
Mutta realistisesti ajatellen en kuitenkaan usko sinne seuduille enää palaavani. Jotenkin isomman kaupungin viehätys on vienyt mennessään. Ja kiinnostaisi jossakin määrin käydä eteläisempääkin Suomea katsomassa, millaista siellä olisi asua. Vaikka jos valita saisi, niin tänne nykyiseen kaupunkiin olisi hyvä jäädä. Ainakin nyt tuntuu siltä.
Minullakin on voimakkaita tunteita omaa kotopuoltani kohtaan. Toisaalta vieroksun paikkakuntaa nykyään ja olo siellä on aika hankala. Toisaalta tunnen kotiseuturakkautta, varsinkin silloin, kun en ole siellä kotopuolessa. Ristiriitaisia tunteita kerta kaikkiaan.
En osaa oikein sanoa, voisinko koskaan muuttaa takaisin. Siinä voisi olla puolensakin, mutta se voisi olla myös ihan kamalaa. Onneksi nyt on hyvä täällä missä olenkin.
Juu, tutulta kuullostaa...
Siellä missä asuin koko kouluikäni en haluaisi enää millään asua. Kun tulee lähelle keskustaa, niin siinä yksien tiettyjen peltojen kohalla, siinä yhellä tietyllä mäellä alkaa joka kerta ahistaa. Ihan joka kerta.
Ei mulla sinne mitään kauhean huonoja muistoja silti liity, se vaan on se tunne. En kaipaa takas. Mutta äiti, isä, mummu ja veljet asuu siellä ja siksi siellä on sen verran just kiva käydä, niiden ihmisten takia.
En ole pohojammaalta mihinkään päässy, mutta 4x isompaan kaupunkiin silti. Tää on pieni mutta sopiva, täälä on tilaa hengittää. Ja tääläki hakeuduin niin sivuun ku pääsin, maalle, pieneen kylään. Mutta tää on mulle outo kylä, lähinaapurit on neki muuttajia kaupungista, harva tuntee mutta silti moikkailee toisiaan ja on ystävällisiä. Kaikki on vähän omanlaisiaan, ehkä siks me viihdytään :)
Satans miten hyvä kirjoitus.
Pienemmässä mittakaavassa mulle tuli siitä kenkäuhmausjutusta mieleen minä poikien koululle menossa ja niitä ämmiä katsellessa. Autoissaan.
Olen ollut poissa Tampereelta nyt n. 15 vuotta. En koskaan lähtenyt mitenkään ovet paukkuen vaan oikeastaan vähän vahingossa.
Tai puoli-.
Toisinaan kuvittelen millaista olisi muuttaa takaisin. En ole saanut selvyyttä ajatuksiini enkä ole ollenkaan varma miltä se tuntuisi.
Kiitos Maijja! Samoin kuin Violet, pakko sanoa että tämä kirjoitus oli parasta aikoihin. Tunne on tuttu - en ole pieneltä paikkakunnalta päässyt kuin hiukan suurempaan. Täällä olen kuitenkin outo, kotikylän raitti on niin käsittämättömän lyhyt vaikka lapsena sen tarpomiseen kului ikuisuus.
Toisaalta, tunnistan tuon citymarket-kauppalähiökansan ihan mistä vaan, pääkaupungista tuppukyliin ja ajattelen sen olevan ihmisen mielentila. Että ajetaan jumalattoman suurilla autoilla marketin pihasta toiseen ostamaan asioita.
Joops...Ihmisillä on nykyään aika hienoja autoja, enkä usko, että ne on ihan näyttämistä varten vaan. Ainakaan maalla. Kun pitää päästä liikkeelle näillä pakkasilla, nin toivoisin, että olis mullaki parempi auto, että pääsis kans. Ja ettei tartte ikkunoita raapia ajaessa eikä varata kaapeleita mukaan, että pääsee taas liikkeelle, jos pysähtyy.
Pohojammaalla on puolensa, huomasin sen, kun olin ollut pois parikymmentä vuotta, etelä-Suomessa ja itä-Suomessa. Ja pienillä paikoilla on kans puolensa, sanoo hän, joka teki kierroksen maalaiskylästä pääkaupungin kautta pikkukaupunkiin.
Jonna; ei minulle silti tule sellainen olo, että karkuun pitäisi juosta, vaan semmoinen, että tuota kaikkea pitää katsoa rävähtämättä suoraan silmiin. Että ei saa luovuttaa, ei saa karata, ei saa arvostella - se pitää vaan kohdata. En siis kaipaa kasvottomuutta, kyse on enemmän siitä, että mun pitäisi hyväksyä erilaisuus ja uskaltaa itse kulkea ties missä saappaissa.
Ole hyvä, kiva kuulla että pidät kalenterista! Olen siihen itse tosi tyytyväinen. Saako näin sanoa :)?
Pellon pientareella; helpotti. Joskus pitää vähän tärähyttää, purkautua tosiaan. Minusta on mahtavaa, että olet muuttanut pikkupaikkaan, ryhtynyt 'oudoksi naiseksi vanhassa talossa'. Minusta myös tuntuu, että ymmärsit mitä tällä tekstillä tarkoitin, kiitos siitä. Että se ei ollut niinkään kritiikkiä pikkukaupunkia vaan itseäni kohtaan!
Nasti; heh, näin se on. Katotahan suoraan päin ja hymmyillään! Välillä pittää pyllähtää persiillensä, että vois taas nousta ylös.
Netta; näinpä, se on se outo ristiriita omissa tunteissa: kun tietää, ettei ole niinkuin ne ja samalla tietää, että on. Haluaa ja ei halua, ei voi ja voi ja voivoi.
Sanna; intiaani sanoo UGH. Kyllä.
Malla; katso kun niin minäkin! Että siellä voisi olla ihan hyvä olla, se voisi olla ja onkin mun kaupunki. Kyllä sielä viihtyis.
Rollywoodia isommat kaupungit ei mua juuri houkuttele, en kaipaa semmoista anonyymiä sykettä. Ehkä se sun kaupunki olisi hyvä, on riittävän korkealla eikä liian kaukana, se on tuttu, sielläkin voisi viihtyä.
Maija; Ristiriitaa se on, joku polku on niin järjettömän rakas ja tärkeä ja jollakin toisella tekee mieli oikein sylkeä. Vieroksunta on hyvä sana. Minunkin on hyvä olla täällä, missä olen.
Päivi; ihmiset tekee kaupungin. Niin se vain on. Haluan vielä sanoa, että ei minun ole tarve päästä pois 'juuriltani', ei isompaan eikä pienempään. En usko että ahdistukset kauheasti muuttuu sijainnin mukaan. Kohdallani on kyse omasta kasvusta, juurikin niistä heijastumista joita näen olimpa sitten kotopuolessa tai maailmalla. Yhteisönne kuulostaa muuten kivalta, semmoiselta että siellä on Hyvä Olla. Paineettomalta, reilulta.
Violet; kiitos. Joo, ymmärrän, muistan kirjoituksesi ja näen yhteyden! Kyllä. Minusta tuntuu, että kapina ei ole neutraalia (heh, olenpa välkyllä tuulella. ei tietenkään ole, eihän se olisi kapinaa muuten. sherlock.), vaan se on itsensä heijastamista muihin. Alleviivaamista, jalan polkemista. Jos en välittäisi, en varmaan tuohtuisi? En osaa päättää haluanko tuon tuohtumuksen vai en - tiedätkö, että olisi niin näppärää jos vaan voisi kohauttaa olkiaan.
Anjuska; ole hyvä! Tuota minä tarkoitin, että ihan sama mikä kiiminki tai kemijärvi. Sitä paitsi olisin varmaan mennyt sinne kauppaan autolla, jos pihassa olisi ollut. Kyseessä lienee ajankuva, eikä sitä pääsee karkaamaan ruuhkasuomeen eikä käsivarteen. Sanon taas saman: sitä pitänee vain katsoa silmiin.
tuike; minullakin on usein aika hieno auto käytössäni, en mitenkään tarkoittanut nyt sanoa, että pitäisi ajaa vm. 93 corolloilla ollakseen silmissäni hyväksyttävä. Olen maalta, joka pihassa on kaksi, joissakin kolme autoa ja isompien paikkojen puheet joukkoliikenteen kannattamisesta on kotiseudulla kuunnellen suorastaan huvittavia - se ei vain voi mennä niin, kun työmatkaa on useimmilla keskimäärin 15 km. Mutta en tosiaan tarkoittanut tässä kirjoittaa siitä tai kohdistaa kritiikkiäni siihen, auto edustivat kirjoituksessa nyt jotain muuta kuin itseään.
Yritin tällä tekstillä olla kriittinen lähinnä itselleni ja omille ristiriitaisille tunteilleni. Oma kierros lähti piskuisesta kunnasta pienehkön kaupungin kautta tänne Lappiin, taustavaikuttajana koko ajan tuo kirjoituksen pieni kauppalähiö. Saa nähdä mihin tässä päätyy.
Mä niiiiiin paljon tykkään tästä tekstistä! Olen käynyt lukemassa sen jo monesti. Ymmärrän yskän.
Lähetä kommentti