Vuosikausia jatkunut sietämätön haaveiluni on saanut selkeät piirteet. Tietyt seinät, tietyt ikkunaruudut, aivan tietyn maiseman. Olen katsonut sitä savuisena, suolaisena, merituulen puhaltamana, punaposkisena, onnellisena. Pää suloisia unelmia tutisten ajatellut: nyt olen löytänyt oikean torpan. Hipsinyt ympäri horsmittunutta pihaa ja selvittänyt sen luonnetta.
On kulunut jo kuukausia, mutta korjaussuunnitelmien ja päiväunelmoinnin lisäksi en ole uskaltanut tehdä vielä mitään. Olen kyllä tullut ymmärtäneeksi, että rationaalisesti tarkasteltuna olisin todennäköisesti ongelmissa tämänkaltaisen torpan kanssa. Mitä siitä! Emotionaalisesti minä olen jo.
20 kommenttia:
Oot päässy jo sinne sisällekin! Vaude!
Tiedän tilanteen ja tunteen. Otan osaa ja enemmän onnittelen.
Vaikka järki sanoisi mitä, talot/asunnot ostetaan tunteella, ja niin kannattaa tehdä. Kaikki järkiratkaisuni asumisen suhteen ovat tehneet minut vain onnettomaksi. Ja kokemusta on 40 vuotta ja viimeistään 3 vuoden välein vaihtuneita asuinpaikkoja. Nyt on vuorossa taas täysin tunteeseen perustuva ostopäätös...
:D Hui ja hei, kun elämä on ihanaa!
t. Merja H
Sanna; vain ruudun läpi... :-(
Merja; ihanaa, että on ymmärtäviä(kin). Järjen äänet ei välttämättä ymmärrä. Ja mitkä upeat vuodet asuin järjenvastaisesti heitteille jättäytyneenä, purkukuntoisessa keltaisessa talossa!
Vakiasuntoa en tästä edes havittelisi, kesäpiiloa vain. Tönö ei ole välityksessä tms, en siis tiedä onko se edes myynnissä. Prosessi startannee ottamalla selvää omistajasta. Vielä en uskalla! Lillun haavepilvessäni.
Toiveesi näyttää oikein suloiselta :). Samanmoisia minullakin, vaikka eivät oikeastaan kohdistukaan tiettyyn torppaan. Vaikka mielessä on kyllä pari, joita olen elämän varrella ohikulkiessa tutkaillut, että tuossa olisi se unelma.
Me etsimme puolivakavissamme taloa. Mikään välitysfirmojen torppatarjonnasta ei oikein sävähdyttänyt, yhdestä ihan kivasta tehtiin tarjouskin. Eräänä päivänä ajoimme puolivahingossa vanhan koulun pihaan. Tämä se on! Niin vedettiin tarjoukset pois, vaikkei tiedetty olisiko koulu myynnissä. Selvitimme omistajan, otimme yhteyttä ja nyt olemme omistaneet unelmien talon jo kaksi vuotta. Köyhinä opiskelijoina. Kaksi alle 2-vuotiasta lasta. Koulu edelleen kuin kaatopaikka, mutta minkäs teet, se on täydellinen meille. Eihän tämä järkevää ole, mutta mitä sitten :)
Aika hieno kontrasti noihin edellisiin asuntomessu-kuviin ;-) Mä luulen että tunnemaailman asiat vaikuttaa onnelliseen eloon niin paljon, että just noin se oma paikka pitäisikin voida valita. Järjellä valitut on usein hengettömiä.
Nää on aika mainio pari, nämä kaksi viimeistä postausta.
Tunteella tehdyille virheille antaa paljon auliimmin anteeksi kuin järjellä tehdylle hyville valinnoille, jotka eivät kuitenkaan tunnu hyvältä.
SEkavaa? Taatusti. TYkkään torpastasi heti.
Omistajan selvittäminen on jännittävää puuhaa, itsekin tein yhden selllaisen operaation viimeksi kun kotia etsittiin.
Se talo ei sitten ollut myytävänä,
mutta ei se mitään. Jos en olisi
selvittänyt niin harmittaisi vieläkin.
Niin ja tähän taloon minulla onkin sitten lähes inhimillinen suhde. Onhan koti niin paljon enemmän kuin seinät ja katto :)
Niin että ymmärrän ja rohkaisen, sullahan tuntuu olevan kuitenkin varsin hyvä käsitys siitä että homma ei olisi aivan helppo. Onnea salapoliisityöhön!
AnnaS; ei tämäkään mun ensimmäinen 'se oikea' ole, mutta kuitenkin ensimmäinen vakavasti ajateltu.
Laura; kiitos Laura! Et usko kuinka paljon kertomuksesi merkitsee!
Martta; järjellä saa järkevää, sydämellä saa sydämelistä!
isoinpapu; TOTTA JOKA SANA :-)
Pilvitarha; minä en rehellisesti sanottuna ole vielä uskaltanut ottaa selvää. Miten sitten toimitaan? Soitan ja sanon 'nooh täss'on Maijja hei, omistatko sellaisen puoliksi maahan vajonneen torpan, jossa on ikkunat rikki ja kattokin ehkä?' Pelkään pettymistä ja sitä, että mulla ei olisikaan varaa tai omistaja hoksaisikin alkaa kaupata tönöään ja se menisi jollekin muulle!
Voi mä niin toivon, että tuo torppa on sun tässä joskus! Olisit juuri oikea omistaja sille!
Kiitos ihana Liivia!
Jaan toiveesi, Maijja. Tunnistan hänet, muttemme ole vielä löytäneet toisiamme. Minä kyllä tiedän...
Tuo torppa selkeästi odottaa sinua. Tämä tarina tarvitsee jatkoa.
Ja onpa kyllä hieno kontrasti asuntomessuihin - tuo näyttää kodikkaammalta kuin siellä yksikään talo.
Minäkin toivon, että torppa ja sinä saatte toisenne.
Tekisitte varmasti toinen toisenne onnellisiksi.
Jännittävältä näyttää torppa. Selvitä ihmeessä se omistaja jossain vaiheessa! Mutta siihen saakka haaveile niin mahottomasti.
Talot totisesti ostetaan tunteella. Tai niin minä ainakin olen tehnyt ja minusta kaikkien muidenkin kannattaisi :)
Onko torppa myytävänä? Voin kertoa rohkaisuksi, että ystäväperhe huomasi erään talon, joka oli autiona. Selvittelyjen jälkeen he saivat tehdä siitä tarjouksen, joka meni läpi. Asuvat kaunista taloaan edelleen.
No kyllä se selvittäminen oli pelottavaa (en tiedä miksi), mutta langan päähän saamani omistaja oli ihan ystävällinen ja kai vähän ilahtuikin siitä että joku kyseli komean talon perään.
Muistaakseni aloitin soittamalla kunnan... jaa... mihinkäs minä soitinkaan, kaavoitustoimistoon? Hmm, jonnekin sellaiseen.
voihan toive!
mä niin imen tästä postauksesta sieluuni aivan kaiken ellen enemmänkin!
jotkut rakennukset vaan puhuu.
just sulle.
(ja mulle :))
onnellista viipyilevää odotuksen hyrinää ja uskallustakin :)
Kiitos kommenteistanne te kaikki! Teistä kukaan ei nauraisi "mun" talolle :-)! Paras ystävä purskahti hersyvään ja pitelemättömään nauruun, kun näki torpan. Mutta kyllä hänkin onneksi ymmärtää :-)
:-) Talo tunteella, sitä ei kaikki ymmärrä. Niinkuin sitä, että ihastuin villeinä kukkiviin vaaleapunaisiin akileijoihin ja sanoin miehelle, että ostetaan tämä talo. Mies katsoi sitten kai vähän taloakin ja talo ostettiin. 17 vuodessa on järki joskus lukenut madonlukujaan...mutta akileijat kukkivat joka kesä...
t.Tuike
Lähetä kommentti