Minulla on pyörineet nuo sanat mielessä: kuvan nainen. En tiedä miksi.
Olenko kuvan nainen? Kuka on? Mikä kuva?
Ei kai ainakaan valokuva: niitä en muista enää ottaa oikein koskaan. Miksi en?
Ei kai ainakaan valokuva: niitä en muista enää ottaa oikein koskaan. Miksi en?
Kuvia, joita olen ottanut:
kuva puista kuumailmapallosta käsin
kuva kasvoille kuivuneesta savinaamiosta
kuva Vesasta kitaran kanssa riippumatossa
kuva veljestä kasaamassa rubiikin kuutiota
kuva Tavusta katsomassa talvea ikkunasta
Kirkkaalla pakkasella laakea pohojammaa vaikuttaa ulottuvuudessaan oudosti Lapilta. Vaikutelma on nopea, ensin iloinen ja sitten pistävä: tämä mitään pohojosta ole, täällä minnekään kauas näe. Pistävyyskin on nopeaa, lähtee yhtä vikkelästi kuin tuleekin, mutta sillä on pitkä häntä, joka huiskii satunnaisia häivähdyksiä. Kuin kuvia: minä tuhat kertaa alaovella, minä yhtäkkiä Sampokeskuksessa, minä aina uudestaan sillä pienellä suolla, minä matkalla Kirkkoniemeen, minä tulossa Muoniosta, minä pimiön punaisessa valossa. Minä ja hän, minä kantamassa tarjotinta, piirtämässä, lausumassa, punaviineissä, kylpemässä ämpärissä, juoksemassa, uuden vuoden aattona lumihangessa painimassa.
Muistikuvan nainen katsoo jäämerta,
peilikuvan nainen ajattelee pohjoista.
6 kommenttia:
Anonyymi lukijasi jo Heitteiltä asti rohkaistuu sanomaan sanan ilahtuneena paluustasi. Keski-ikäisenä perheellisenä suurkaupunkilaisena elämäni on kovin toisennäköistä, mutta viihdyn aina sivuillasi. Kirjoitat kauniisti. Kiva kun palasit!
Kiitos sinulle! Hyvä kuulla, että joku täällä vielä käy. Kovin on mennyt hiljaiseksi tämä homma.
Ihanaa alkanutta vuotta!
Käyhän täällä!
Piilomajan Kati, kuvan nainen myös (toinen vasemmalta tai toisiaan kolmas oikealta)
Ihana juttu, Kati!
Maijjakene, ehkä kyseessä onkin kuvannainen.
TEIJJA! Sinäpä sen sanoit! Kuvannainen, kuvan nainen. Hmm-m!
Lähetä kommentti