Tarpeeseen ja toiveeseen

Minä saan aina hyviä lahjoja, eikä tämä vuosi ollut poikkeus.

Yksi käytännönläheisistä lahjatoiveistani oli oppia tekemään käsijarrukäännös, joten eikun autoon ja heti lunastukseen (heko heko)! Perusteet kurvailtiin läpi aakealla parkkipaikalla ja sen jälkeen oppi siirrettiin käytäntöön mm. risteysalueilla. Lahjanantaja eli auton omistaja oli oikein suopealla tuulella, yritti tosin kieltää poliisilaitoksen nurkalla hurvittelun, mutta hurvittelin silti. Hähää! Olen  tätä nykyä aivan pitelemätön.

Tänään muuten eletään niinkö viimestä päivää!

Terveisiä Sannalle!

Terve Sanna, lähetän vielä terveisiä, kun oli niin kiva nähä tännään. Mun unohtu tiiäkkö esitellä nämä uuvvet saappaat. Ostin ne kirppikseltä ihtelleni joululahajaksi, ostinpa vaan vaikk'olivat hävyttömän hintaset. Sinne mää ensin ne jätinki hyllyn välihin, mutta heti ulukona alako mieltä kolottaa ja kävin ne kipiällä kakskymppisellä lunastamasa. Sano ny, että kannatti, ko ovat niin komian väriset!

Toisia terveisiä siittä, että kö intovuttihin taas tästä blogiyhteisöstä, sen voimasta ja mahollisuuksista puhumahan, niin että son tosiaan totta joka sana. Sää, mää ja kaks tuntia kylymien teekuppien kans aika kolokolla aakkos-asemalla on melekonen todiste: mehän oomma tutustunu täälä, blogimaasa. Kasvotusten ollaan jo tuttuja. Me tehhään siitä yhteisöstä totta koko ajan! Hyvä!

28

Luku joka tuntuu seuraavan. Useinkaan en tiedä monennettako päivää mennään, mutta satunpa vain tietämään 28., jostain syystä varsinkin parillisina kuukausina. Ei huvita olla taikauskoinen, vaikka mieli tekisi. En ole. Monta tarinaa on alkanut 28. päivä, yhtä monta loppunut. Vaikuttaa siltä, että mitä tahansa voi tapahtua 28. päivä - muotoilin tähän monta esimerkkiä elämästäni syntymineen ja kuolemineen, tapaamisineen ja eroineen ja sitten poistin ne. Olivat muka niin henkilökohtaisia.

Nyt on 28. päivä ja olo on silakoita vailla kuin Himalaisella: olen hetkessä hilpeä ja heti perään kaikkein haikein. Kuuntelen kans haikeaa musiikkia. Kuuntelen oikein uhastakin, ulisen mukana ja annan taas itseni olla. Pitkät oli pyhät, tämä lomailu ja lässyt elokuvat alkavat jo lorvistuttaa. Ei vihti keksiä edes unia öisin.

Kylläpä pihalla jaksaa pyryttää.

Peli seis!

Arvonta on suoritettu.

Seuraavaksi kerron metodista: herkin, silti virallisin joulumielin kirjoitin jokaisen 80 osallistuneen nimet paperille, leikkasin irti ja sujautin lappuset pipoon, jonne sittemmin laskin myös käteni. Kevyen vatkaamisen jälkeen silmittelemättä valitsin yksi, kaksi ja kolme lappua, joiden mukaan arpaonnekkaat olivat tällä kertaa... Merja, Jonna ja Hanna (kommentti 19. joulukuuta 2009 22.05) ...ja sitten jouluhullutteluissani vatkasin vielä yhden lisänumeron, eli neljännen kalenterin, jonka saa Minja. Laitatteko yhteystietonne sähköpostilla (fiiu ät netti.fi), niin laitan kalenterit matkaan.

Kiitoksia kaikille! Kommenteistanne tuli lämmin, vastavuoroinen olo. Ja kuulkaas vielä semmoista asiaa, että täällä tohtii avata suunsa jatkossakin, mua tohtii vetäistä hiasta jos törmää maailmalla ja että maailma - se on tosiaan pieni.

Mummun kans tänään

Vietin vuoden lyhimmän päivän mummun kans joulusiivoja tehden. Mattoja kantaissa päiviteltiin huonoa jaksamista: 'kyllä moon pahanen, ois se sama mua jo jonku kolokahuttaa kalikalla päähän' mummu tuumas yskien. Mun mummustani ei muuten kenenkään tarvi tuohon sävyyn puhua - ei ihtensäkkään. Näitä tämmöisiä ristiriitoja käsiteltiin jokunen ja sitten jatkettiin. Moottorit yskii toisinaan, siksi tarvitaan starttimoottoreita.

Kesken kiivaimman kuurauksen mummulla välähti, että iskee pimeä niskaan eikä ole vielä kuusta. Ei muutaku mehtähän, kuusen hakuhun. Lystikäs (ja vähän vaarallinen) reissu on kuin vitsi tai palapeli, mutta kyllä volkswagen poloon tosiaan mahtuu mummu, maijja JA joulukuusi.

Niinkuin peitoksi tuvan päälle laski pimeä. Minä koristelin kuusta, pihalla oli pihlajallinen punatulkkuja ja mummu keitti riispuurua pehmeästi pulisten. Kuin kaikki olisi aina ollut niin, mitä nyt yhden vuosikaudet telkkarin päällä majailleen joulukoristeen sijoittaminen tuotti päänvaivaa - mummu on siirtynyt LCD-aikaan.

'Enhän mää oo ikkään ollut teille paha?' mummu kysyi jossain välissä touhukasta talvipäivänseisausta. 'Kysysit vaikiampi, tuohon on heleppo vastata! Et ikinä.'

Rovaniemellä päivä ei tänään venynyt juuri 2 tuntia pidemmäksi, mutta minä en ole siellä. Olen täällä kotiseudulla, tietysti, kun on joulu. Huomenna arvotaan.

Aina öisin

Aina öisin 2 -runo on vuodelta 2007, sarjakuva on tuore. Skanneri tekee annetusta vesivärijäljestä jotain aivan uutta - ei se haittaa. Klikkaamalla pääset lähemmäs.

ps. osallistupa arvontaan! ks. alla

pps. herranen aika sentään teidän kans! Olen liikuttunein mielin lukenut kommenttejanne,  pidän niistä kaikista: rehellisistä, tutuista, hersyvistä, uskaltautuneista, hiljaisten ensimmäisistä... Bloggaaminen tuntuu taas mielekkäältä ja usko tämän yhteisön mahdollisuuksiin on kova. Au-au miten ihania ootte!

toinen

Ainakin kuusi hyvää syytä järjestää toiset arpajaiset:
1 tämä on 200. posti täällä maijjassa
2 unohdin taannoin blogin 2-vuotis synttärit
3 kävijälaskuri on pyörähtänyt jo yli 100 000 käynnin
4 pian on joulu!
5 minä pidän uhkapeleistä ;-)

6 te olette sanoinkuvaamattoman ihania

SIIS: 

nyt arvotaan kolme kappaletta
vuodelle 2010 tekemiäni 
pieniä seinäkalentereita. 

Arvan saat jättämällä tähän postiin kommentin, jossa kertoilet itsestäsi ja matkastasi kanssani. Joko me ollaan kauan tunnettu vai vastako tavattiin? Miten meillä menee? Tee tämä tiistaihin 22.12 kello 20 mennessä sillä sitten arvotaan, se on mukavaa. 

ps. anonyymit, tulkaa nimimerkin kera mukaan!

Mono

Nappikuulokkeiden R lakkasi toimimasta joten stereon sijasta mp3-soittimen musiikki tulee nykyään monona. Oikean korvan vapauduttua on arjesta tullut sarja elokuvakohtauksia.

Aamupäivällä Mari Boine laulaa Vuoi vuoi mu ja huopikkaissaan saapasteleva lapinvaari nostaa nahkatumppukättä huikatessaan huuruiset joulutoivotukset sattumalta vastaan tulleelle tutulle rouvalle. Kello 13 aikaan aurinko on laskemaisillaan, taivas on kesänkeltainen Pöyliövaaran takaa. Vasen korva kuuntelee Husky Rescuen My home ghostia ja oikea askelten narskuntaa 23 asteen pakkasessa. Hetken päästä kappale vaihtuu ja vastaan tulee kourallinen koulusta päässeitä lapsia. Pienet pojat roikuttaa reppujaan, nauraa ja kahistelee toppahousujaan Hello Saferiden San Franciscon päälle. Ne potkii muassaan jääkalikoita ja vielä monen askelen ajan muistan mitä oli olla 11-vuotias.

Kirjaston runohyllyllä Bukowskin selailua täydentää Zen Cafén Auto parkissa, joka lehtisaliin siirtyessä vaihtuu Duffyn Distant dreameriin. Internetpäätteellä istuu ympärilleen pälyilevä maahanmuuttajanuorukainen vikkelästi liikkuvia naisia vilisevän videon äärellä. Muutaman loman kunniaksi lamaillun sisustuslehden taustalla soi Natalie Imbruglian Do you love, jonka kertosäkeeseen päästäessä on pojan silmillä pornoa. Lähden kotiin.

Illalla kävelen rytmikkäästi päin punaisia, saappaat välttää astumasta valkoiselle. Hetkeä myöhemmin selän takaa kurvaa pari ns. nuorta kuljettajaa ja niiden jumputus osuu yhteen Mando Diaon Good morning herr Horst:in kanssa naurettavan hyvin. Jos tämä tosiaan olisi elokuvaa minun olisi aika heittää hehkuva savuke maahan ja yhtyä lauluun kopsuttaessani henki huuruten kohti uusia seikkailuja.

Lae, lae, la-la-la-la-lae, just slip another coin and walk away.

Havaintoja

Olen yllättäen muuttunut yökyöpeliksi, mitä en todellakaan luontojani ole. Hääräilen ongelmitta yli puolen yön, kahteenkin saakka. Kiireet on kadonneet kannoilta ja kuppaan ihan levollisin mielin aamuherätysten ahdistelematta.

Olen antanut itseni olla.

Jouluasiat lutviutuu, hyvä vuoden takaiseen kaoottiseen stressiin verrattuna. Olen siirtynyt ideariihestä paketointipajaan.

On syytä hankkia parempi luonnoskirja, ajatuksia tuntuu nyt viriävän. Muutamia hyviä ideoita.

En pistä pahakseni pakkasta.Tumppaan päälle paljon vaatetta ja tervehdin sitä punaposkin.

On semmoinen hoopo-tyyni olo; lomalentoja laskeutuu harva se ilta ja tulee onnellinen olo siitäkin, että joku britti saa pamahtaa tähän jääkylmään pimeään, kirkkaan tähtitaivaan alle. Onhan se eksoottista, ei pidä väheksyä.

Mielitekona on kuunnella musiikkia isolla.

Sunnuntaiksi sulkeutui kammioonsa

Viime yönä unessa osasin vähäsen levitoida/lentää ja kauppakeskuksessa tapasin mukavan pitkän miehen jolla oli leikkisä pikkupoika mukanaan. Pitkä mies ei ensin uskonut orastaviin lentotaitoihini, vaan nauraen väitti että olen vain hyvä hyppimään. Itse oli niin pitkä että ylsi hypätessään koskemaan kauppakeskuksen korkeaan kattoon (ja niin ylsin minäkin, kun lensin vähän). Meillä oli oikein mukavaa, kärtyiset remonttimiehet laittoivat uutta laminaattia kauppakeskuksen käytävään ja me hypeltiin niitä väistellen. Pikkupoika tuppasi olemaan remonttimiesten tiellä, oli liian pieni vaadittuihin hyppyihin eikä osannut lentääkään.

Välillä lensin ulkonakin, oli kullansävyinen ilta ja loppukesä. Sitten heräsin ja kirjoitin sen 10-12 sivua ja piirtelin sarjakuvaanikin, ei hassumpaa. Vietin päivän ketään tapaamatta, peiliin katsomatta, kynttilöitä sytymättä. Sunnuntai meni ja nyt on taas yö, aika lähteä lennolle.

Alkava päivä tulee olemaan 2h 29min pitkä, pakkasta luvassa 20 astetta. Syytä muistaa pukeutua lämpimästi.

Pakkanen kiristyy / päivä 2h 38min

Viime viikonlopun vieraan myötä tänne hiipi punainen, väriksi näille hetkille. Ei olisi arvannut, mutta ei sitä arvannut sinisenkään kanssa ja se viheliäinen sentään tuli ja täytti jokaisen vapaana olleen väritarpeen. Pirtelössä karpaloa, mansikkaa ja raparperiä tuomassa potkua rutistella itsestään viimeiset mehut ennen joulua. 10-12 sivua jotakin, sarjakuvan verran jotakin toista, muuan valokuva vielä jonnekin ja jos ehdin niin jokainen jonninjoutava jokunen  jotakin jonnekin.

Olisi aika käyttää tonttukenkiä - ja käytinkin, sen mitä ehdin ennen pakkasia.

Päivä 2h 59min

Oli rentouttava viikonloppu yhden linnunluisen, vahvakatseisen rakkaan ystävän kanssa.  Nyt on äkkiä koittanutta arkea ja tuo pihan ällistyttävä pimeä. Hämäränhuttu, joka ei kerta kaikkiaan haittaa mua yhtään. Pimeä on pehmeä peitto, suuri ja turvallinen sysisyli.

Muistoksi maailman kirjaan:

käytössä ne ensimmäiset veronpalautukset, jotka älysin olla palauttamatta. Ehkä jollakin nyt kirpaisee, ehkä joku muukin on luullut että 'palautettava' on käsky eikä ilmoitus? Näihin varoihin turvautuen olen hankkinut omenalimonadia, 3 kappaletta hartaasti keräilemiäni juomalaseja kirpputorilta ja puolukanpunaiset sukkahousut.

Päivä 3h 31min / väsymyksen muotoja

Kaupan pullokone laski vain joka toisen pullon. En jaksanut sanoa tästä kassalle, vaikka ennen huomisen opintotukea ja veronpalautusta olisi niillekin 30 sentille käyttöä.

Näin eilen hyvää unta. Harmittaa vain, että just valokuvauksen historian luennolla - niin kiinnostavaa aihetta mielellään kuuntelisi torkkumatta.

Viikonloppuna ehdin lukea yhtä englanninkielistä artikkelia pitkästi toista sivua, ennen kuin huomasin ettei se englantia olekaan (näyte: Wilhelm Reichillä, Herbert Marcusella ja Oscar Negtillä on tendenssi antropologisoida sosiaalinen vastarinta palauttamalla se oletettuun emansipatoriseen minimiin.)

Ei puhuta biojäteastiasta, tai siitä mitä sieltä roiskui sitten kun sen olemassa olon muisti eli, krhm, havaitsi. Tule joulu kultainen! (kuuntelen jo)

Ranchilla

Päivällisiksi lohta, hirveä, sieniä ja puolukoita, kahvilla kampanisua, iltapalaksi uunilämmintä itsetehtyä leipäjuustoa - ja hilloja riittää! Kaiken kanssa juur'käsinlypsettyä maitoa. Kyläkaupasta saa kaupunkilaisille karkkia ja tarpeeseen vaikka paketillisen nauloja. Tilalla on töitä päivän jokaiselle tunnille ja lauleskellen niitä tehdään, kun ei tekemättäkään voi jättää.

On tukkalehmää, lammasta, kanalan väkeä ja isot komeat kollit. On hyvä olla maalla, Lapissa. Astella haan viereen, katsoa karjaa eikä kalenteriaan. Usvalookki tulee kutsuttaessa luo ja antaa silittää leipäpalaa vastaan. Löytyy tyveniäkin hetkiä ja voi paapoa Aslakki-kissaa pirtin kiikussa keinuen. Kotiinviemisiksi tuoreita munia ja tervehen olosesti väsyneet lihakset, oppinut mieli.