8.12.2009

Päivä 2h 59min



Oli rentouttava viikonloppu yhden linnunluisen, vahvakatseisen rakkaan ystävän kanssa.  Nyt on äkkiä koittanutta arkea ja tuo pihan ällistyttävä pimeä. Hämäränhuttu, joka ei kerta kaikkiaan haittaa mua yhtään. Pimeä on pehmeä peitto, suuri ja turvallinen sysisyli.

Muistoksi maailman kirjaan:
käytössä ne ensimmäiset veronpalautukset, jotka älysin olla palauttamatta. Ehkä jollakin nyt kirpaisee, ehkä joku muukin on luullut että 'palautettava' on käsky eikä ilmoitus? Näihin varoihin turvautuen olen hankkinut omenalimonadia, 3 kappaletta hartaasti keräilemiäni juomalaseja kirpputorilta ja puolukanpunaiset sukkahousut.

5 kommenttia:

Pellon pientareella kirjoitti...

Viikonloppusi kuulostaa ihanalta, olisi onnea. Kauniit kuvat. Tiedätkö, olen tosi ilahtunut jotenkin, että et valita pimeydestä! Vähän samalla tavalla ajattelen minäkin. On mitä on. Oli lunta tai ei. Aina tulee kevät ja kesä taas, aikanaan sitten, kun kuuluu tulla. (Suoraan sanottuna minua vähän kyllästyttää ihmiset, jotka valittavat pimeydestä. Keräävät turhaan negatiivisiä ajatuksia ja tunteita asiasta, jota ei voi muuttaa, sitten mitenkään. Kaikesta voi löytää hyvät puolet.)

Sanna kirjoitti...

Ootko oikeasti joskus palauttanut veronpalautuksia, vai ymmärtänyt sen vain ensin väärin? :)

Minäkin viime keväänä kauhistuin, että apua noin paljo pitää palauttaa, kunnes muistin miten päin se on.

Stanna kirjoitti...

Täällä ennakkoon haaveilin mitä kaikkea sillä tämänvuotisella palautuksella ostankaan. Mitäs sillä sitten loppupelissä hankittiin: maksettiin miehen mätkyt, ostettiin pojalle vaatetta ja sitten jo tajusinkin että sinne on palautukset huvenneet ihan vain elämiseen. Onneksi en omista säästötiliä, ei sinne mitään jäisikään.

Merja kirjoitti...

Hyvin sijoitetut palautukset!

Minäkin tykkään pimeästä. Varmaan johtuu siitä että olen joulukuun pimeyteen syntynyt.

maijja kirjoitti...

Pellon pientareella; Ihanaa! Joku toinenkin, joka nauttii tästä (lyhyestä) pimeyden ajasta! Ihan pian valostuu kuitenkin, joulun jälkeen jokainen päivä on vähän lyhyempi.

Sanna; oon palauttanut <:D

Stanna; ainakin oli käyttöä palautuksille :) Kohta nähdään!

Merja; minusta se limppari oli paras 'sijoitus', koska sitä ei ikimaailmassa olis muuten tullut hankittua - ja kyllä maistui!