*
Kun menee merenrantaan ja joutuu kuvittelemaan kaiken, kun vaihtaa kaupunkia keskellä yötä ja odottaa asemalla aivan yksin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
skip to main |
skip to sidebar
POSTIA
maijjalle@gmail.com
Blogiarkisto
-
►
2014
(5)
- ► joulukuuta (1)
- ► heinäkuuta (1)
- ► huhtikuuta (1)
- ► helmikuuta (1)
- ► tammikuuta (1)
-
►
2013
(26)
- ► joulukuuta (1)
- ► toukokuuta (1)
- ► huhtikuuta (2)
- ► maaliskuuta (3)
- ► helmikuuta (5)
- ► tammikuuta (6)
-
►
2012
(67)
- ► joulukuuta (6)
- ► marraskuuta (4)
- ► heinäkuuta (10)
- ► toukokuuta (7)
- ► huhtikuuta (4)
- ► maaliskuuta (7)
- ► helmikuuta (3)
- ► tammikuuta (7)
-
►
2011
(114)
- ► joulukuuta (4)
- ► marraskuuta (6)
- ► heinäkuuta (11)
- ► toukokuuta (16)
- ► huhtikuuta (12)
- ► maaliskuuta (13)
- ► helmikuuta (8)
- ► tammikuuta (15)
-
▼
2010
(114)
- ► joulukuuta (6)
- ► marraskuuta (12)
- ► heinäkuuta (3)
- ► toukokuuta (13)
- ▼ huhtikuuta (12)
- ► maaliskuuta (10)
- ► helmikuuta (12)
- ► tammikuuta (12)
-
►
2009
(123)
- ► joulukuuta (16)
- ► marraskuuta (7)
- ► heinäkuuta (6)
- ► toukokuuta (10)
- ► huhtikuuta (11)
- ► maaliskuuta (11)
- ► helmikuuta (12)
- ► tammikuuta (8)
-
►
2008
(78)
- ► joulukuuta (6)
- ► marraskuuta (12)
- ► heinäkuuta (8)
- ► toukokuuta (5)
14 kommenttia:
Ooh, asema! Sattuneesta syystä (=gradu) saan aina kohtauksen asemakuvia nähdessäni. Mutta ooh, merenranta ja advektio myös. Piileekö sumun estetiikka juuri tuossa kuvittelemisen tarpeessa ja mahdollisuudessa - kun ei voi nähdä ja _tietää_.
Vau, epätodellinen, elokuvamainen tunnelma. Asemat ovat spesiaaleja paikkoja.
Upeat kuvat! Niin unenomaiset..ihana sumu ja ihana valo.
Ehkä muistat blogissani taannoisen laskettelureissun ja yhden sumupäivän kirjoituksen?
Minusta se oli yksi parhaista hetkistä koko lomalla.
Kun ei nähnyt mihin on menossa ja mitä siellä on.
Mutta hei, tuliko tuohon koskaan junaa?
Asemissa on sitä jotain ja junissa. Juuri haaveilen tästä matkasta Siperian halki junalla. Saisi vaan istua junassa ja katsella, kun maailma lipuu ohi.
Tai kun joutuu jännittämään että ei kai metsänreunasta juokse hirveä kun ei näe ja ajaa autoa samaan aikaan. Siinä hetkessä oli sydän kurkussa ja se hetki kesti aika kauan.
en olisi uskaltanut yksin!
Sumua on ollut paljon liikkeellä viime aikoina. Eilen lähdin illalla yliopistolta Helsingin keskustasta, ja tuntui erikoiselta matkustaa raitiovaunulla sumun keskellä. Tuomiokirkon ylimmät osat olivat peittyneet valkoiseen.
Pidän suomalaisista vanhoista rautatieasemista, niistä puisista. Ehkä niitä sanotaan sveitsiläistyylisiksi, tai sitten vain keksin tämän itse. (Ja ehkä niitä puisia rautatieasemia on montaa eri tyyliä ja eri aijoilta myös.) Uudet matkakeskukset ovat ihan tylsimyksiä vanhoihin puutaloihin verrattuna.
Mikä asema?
Hanna; minustakin sumu on ooh, ehkäjuuri sen mystiikan vuoksi. Olet varmasti oikeassa, kuvittelu lienee avainsana.
Pellon pientareella; minustakin, ehkä niissä pesii se lähdöntunnelma.
niina; kiitos!
piilomaja; muistan joo. Ja uskon, voin melkein kuvitella! Ja vieläpä siellä korkealla. Tuli juna, sen verran myöhässä että kerkesin virota ennen saapumistaan eikä uni tahtonut löytää takaisin.
Kirjailijatar; minäkin olen haaveksinut trans-Siperiasta! Ääneen jos mainitsee, niin käyvät toverit varottelemaan rosmoista sun muista. Mutta haaveksia saa rohkein mielin.
Solen; totta tuokin. Sumu on kaunis, jotenkin turvallinen minusta, mutta ei tosiaan turvallinen liikenteessä. Öisin pimeän aikaan ihan toivoton kumppani!
Anonyymi; :) ei siellä ollut mitään pelättävää, minähän olin yksin.
Maija; oo minkä mielikuvan minulle loit! Sillä jos on sumu kaunista aavalla, niin kaupungissa se on sitäkin erikoisempaa. Minäkin pidän niistä puisista, jotka on keskenään melkolailla identtisiä. Tämäkin oli sellainen, mutta en halunnut julkaista niitä kuvia.
Anonyymi; Rautatieasema, avaruusasema, kotiasema, johtoasema... Kas kun en oikeasti tahdo sitä kertoa, annetaan sumun verhota edes jotakin osaa yksityisyydestä. En tarkoita pahoittaa mieltäsi, mutta minusta tuo tieto ei ole oleellinen. Annan paljon itsestäni, arjestani, seikkailuistani ja myös ajastani tälle blogille - piirrän rajaa oman mukavuusalueeni mukaan, toivottavasti se riittää.
Aavemaisen kaunista.
Merenranta on sumussa aina hieno.
Asemalla mua olis saattanut vähän pelottaa.
Advektio, mahti sana! Sellainen oikein ylevänoloinen. Nuo kuvat on sellaisia, joihin jos hyppäisi, maisema olisi aivan seis. Hienoja!
Malla; hyvä adjektiivi!
Merja; merenranta on oikeastaan aina hieno, vaikkei se minulle mikään ah'maailman'kaunein'näky sillain perinteisen romanttisessa mielessä olekaan. Silmä vain lepää, kun näkee sinne kauas iättömyyteen.
Anniina; Mahtipontinen on, ajattelin että voiskohan sitä käyttää arkielämässä: minäpäs nyt advektoidun lounaalle. tai ennen sinne advektoitumista minun on piipahdettava kirjastossa :)
Lähetä kommentti