Suomalainen ja hollantilainen lähtivät ruotsalaiselle ja englantilaiselle. Lähtivät vähän bussilla vähän pohjoiseen, vähän länteen. Eivät menneet hieman vaan kokonaan, ihan tosissaan.
Ajatelkaapa tätä: jotkut saavat asua vanhassa koulukodissa. Talossa jossa on kilometreittäin lankkulattiaa, voi mitä maisemaa ja ajan arvokasta leimaa! On merkkejä menneestä ja uskoa tulevan utuisiin kuviin. Pitää kumartua pesemään kädet. Olla olevinaan pikkuisen orpolapsen kokoinen.
Joka aamu herätessään hän avaa ikkunaan ja kuuntelee hiljaisuutta. Silmänkantamattomiin hiiskumatonta tunturia, edes tuuli ei käy. Se on laittanut muoviseen kylpyaltaaseen siveltimiä ja värituubeja, ripustanut leinsä ja grafiikanlehtensä seinälle. Tyttö, jolla on pöytä sänkynä ja hulahula sen alla.
Muistaakseni minun oli aie kertoa teille kaikenlaista. Kertominen on ollut viime aikoina vähän hankalaa, niin on nytkin. Kerron, että kävin kaukana pohjoisessa, paikassa jossa on tyhjänä seisseestä talosta tehty koti kuukaudessa. Että oli ihanaa, että tulin takaisin, että hell yeah aion mennä sinne vielä.
10 kommenttia:
Vau, tuossa talossa on tyyliä!
Unirytmi; eikö! Siinä on tyyliä, elämää, sielua, kaikkea. Että voi pieni pala sydäntä pudota jonnekin noin lyhyellä reissulla - mulla nimittäin putos.
Koulukoti kuulostaa ja näyttää (liian) ihanalta!
Tuo talo on ihana, sielukas ja kaunis. Voisin asua siinä, mutta että tunturissa. Tulisinkohan yksinäiseksi?
Mikä paikka! Minäki haluan oman koulujonkun, jossa on lankkulattiaa ja tilaa ilmaista itseään. Esimerkiksi kyläkoulu ois tosi jees.
Jotkut kuvat muistuttaa vähän Heitteistä (vai Heitteiltä?).
Marjohei; sitä se olikin, varsinkin näytti ihanalta. En kuitenkaan viitsi laittaa kovin montaa kuvaa - haluaisin kyllä, mutta toisaalta se on toisten koti.
Kirjailijatar; yksinäisyys iskisi varmasti ajoittain. Kylä on pieni, vain 60 asukasta. Lähimpään pikkukaupunkiin 20km, isompaan yli 100. Mutta se mitä saisi vastineeksi! Se rauha, hiljaisuus, kauneus...
Sanna; minä kans haluan! Tuntuu hyvältä tietää, että vaikka ei oma olekaan, niin minulla on tuommoinen paikka minne mennä kylään. Eikä edes niin kovin kaukanakaan. Ruotsalaisella ystävälläni on talossa UPEA työhuone/ateljee. Se on entinen puutyöluokka, johon tulee valo kolmesta valtavasta ikkunasta. Kokoa on ainakin 60m2! Olen yhtä aikaa onnellinen ja jotakin samanlaista itselle havitteleva.
Minä muuten aina pelkään mennä paikkoihin, jotka saattaisivat muistuttaa heitteistä. En halua särkeä muistoa. Nyt niin ei käynyt.
Kävin jo kerran tätä huokailemassa ja tulinpa nyt uudemman kerran huokailemaan. Tuollainen työhuone, ah ja voih!
Nämä sun tekstit on verrattoman veikeitä, aina tulee jännä mieli kun tänne saapuu :)
tuollaiseen paikkaan kun uskaltaisi itsensä viskata, mennä vaan ja kattoa sitten että mitä. mutta täällä kökötetään (ja on seki kivaa!)
Minulla tulee usein mieleen, että tahtoisin näyttää sinulle paikkoja maailmasta. Tämän Tuikkulani ja monia muita. Kerrothan jos eteläistyt, vaikka pohjoisin oletkin, joka ensimmäisenä tulee mieleen.
Hanna (14a4); niimpä! Minä HA-LU-AN ja ihan varppina myös TAR-VIT-SEN kans tuommosen työhuoneen. Me molemmat!
Anniina; voi kiitos! Veikeys on hieno ominaisuus, kiva kuulla että välitän sitä. Ja uskalluksesta: totta. Melkoisen rohkeasti on engelsmanni lähtenyt asialle.
Tuikkis; Kiitos - minä laitan tämän heti korvan taakse! Pysyväisluontoisesti en varmastikaan etelöidy, mutta käyntiähän on aina. Näytä sitten kaikki etelän parhaat paikat. Ja ilmoita, jos tulet Lappiin. Olen mielihyvin opas.
Lähetä kommentti